Työttömien määrä kasvoi marraskuussa ensi kerran sitten 1990-luvun laman - Talous | HS.fi

Työttömien määrä kasvoi marraskuussa ensi kerran sitten 1990-luvun laman

Tutkimus- laitokset odottavat alkuvuonna vieläkin synkempiä työttömyyslukuja

24.12.2008 2:00

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömien määrä kääntyi marraskuussa kasvuun ensimmäisen kerran sitten 1990-luvun laman.

Työvoimatoimistoissa oli marraskuussa 2000 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten marraskuussa. Kuluvan vuoden lokakuuhun verrattuna työttömien työnhakijoita oli marraskuussa 8600 enemmän.