Talous

Foxconnin tulosvaroitus heijastaa hintapaineita

Yhtiön asiakkaita ovat Nokia, Sony Ericsson ja Apple.

Tilaajille

Maailman suurimman matkapuhelimien sopimusvalmistajan Foxconnin yllättävä tulosvaroitus voi olla merkki sen asiakkaiden lisääntyneistä hintapaineista, analyytikot arvioivat.

Kun kilpailu kiristyy etenkin halvimmissa puhelimissa, valmistajien on pakko käyttää kaikki keinot valmistuskustannusten kutistamiseen. Suurten matkapuhelinvalmistajien lisäksi lukuisat pienet kiinalaiset valmistajat pyrkivät yhä innokkaammin halvimpien puhelimien markkinoille.

Kalleimmissa älypuhelimissa hinnat joustavat ainakin periaatteessa enemmän, koska niissä on isommat katteet kuin alle 50 euroa maksavissa puhelimissa.

Investointipankki Nomuran teknologia-asiantuntija Richard Windsor arvioi, että kolmannes Foxconnin liikevaihdosta muodostuu liiketoiminnasta matkapuhelinvalmistaja Nokian kanssa.

Foxconnin muita asiakkaita ovat Sony Ericsson ja Apple. Tosin viimeksi mainittujen valmistajien yhteenlasketut myyntimäärät ovat kaukana Nokian kappalemääräisestä myynnistä.

Foxconn arvioi tulosvaroituksessa, että kuluvan vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden tappiot ovat suuremmat kuin viime vuoden tammi-kesäkuussa.

Vuoden 2009 alkupuoliskolla Foxconnin tulos oli noin 13 miljoonaa euroa tappiollinen.

Nokia on kuluvan vuoden aikana heikentänyt jo kahdesti arviotaan matkapuhelin- ja palveluyksikkönsä kannattavuuden kehittymisestä. Pari viikkoa sitten Nokia arvioi tulosvaroituksessaan, että euron heikkeneminen on nostanut yhtiön valmistuskustannuksia.

Foxconnilta Nokia ostaa nykyisin pääasiassa puhelimien komponentteja.

Windsor arvioi raportissaan, että kannattavuuden heikkenemisen takia Nokia vaatii alihankkijoilta yhä halvempia hintoja. Hänen mielestään se voi olla yksi tärkeä syy Foxconnin tulosvaroitukseen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    10. 10

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää