Talous

Kauppa hiljenee syksyllä - jopa vuosiksi

Kaupan liiton mukaan ala tarjoaa lähivuosina vain vähän uusia työpaikkoja.

Tilaajille

Kaupalla on edessään useita hitaan kasvun vuosia, povaa Kaupan liiton uusi ennuste. Etujärjestön laskelmien mukaan alan kasvu jää tänä vuonna kahteen prosenttiin ja kuihtuu ensi vuonna prosenttiin. Ennusteen taustalla on maailmantalouden hidastuminen ja kuluttajien luottamuksen heikkeneminen.

Huoli tulevasta ei ole ainoa syy kuluttajien ostohaluttomuuteen. Kaupan liiton mukaan kyse on myös ostovoimasta. Palkansaajilla ostovoima kasvaa tänä vuonna alle prosentin ja yksittäisissä talouksissa se jopa laskee.

"Kuluttajat tulevat ensimmäisenä vähentämään kestokulutustavaroiden kysyntää ja se näkyy ensimmäisenä autokaupassa. Se voi pysähtyä kuin seinään, kuten se teki esimerkiksi 2009. Todennäköisempää on, että siellä tullaan päätymään hyvin paljon maltillisempiin kasvulukuihin kuin alkuvuonna", kertoo Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja.

Keskiviikkona huhti-kesäkuun tuloksensa julkistanut Stockmann on tulevaisuuden suhteen toiveikkaampi.

Vuoden ensimmäinen puolisko toi erittäin kehnon alkuvuoden ja kohtuullisen kevään myötä 20 miljoonan tappion. Tulosta painoivat muun muassa isot tavarataloinvestoinnit Venäjällä ja tavarantoimitusongelmat. Syksyltä yhtiö odottaa todella tuhtia tulosta sekä kotimaasta että ulkomailta, erityisesti Venäjältä. Sen myötä koko vuoden liikevoiton arvioidaan toipuvan viime vuoden tasolle, lähes 90 miljoonaan euroon.

Stockmannin kotimaan tavaratalojen liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 5,6 prosenttia. "Uskon että auto- ja asuntokauppa hiljenevät jossain määrin, mutta meidän tyyppisellä konseptilla tämä kehitys ei ole lainkaan niin heikkoa kuin nyt ennustetaan", sanoo toimitusjohtaja Hannu Penttilä.

Uusia työpaikkoja Stockmannkin on tänä vuonna tarjonnut lähinnä Venäjällä. Kaupan liiton mukaan alan kasvun heikkenemisen suurin varjopuoli on juuri työllisyyskehitys.

"Kauppa työllisyysvankkurin veturina on nyt mennyttä. Kauppa on yksityisen sektorin suurin työnantaja ja jos sen työllisyyskehitys nyt hiljenee, niin koko kansantalouden työllisyys ei kasva kovin nopeasti", linjaa Kurjenoja.

Vähittäis- ja tukkukaupan hidastelu näkyy työllisyydessä myös toista kautta. Epävarmojen kysyntänäkymien myötä alan investoinnit vähenevät.

"Kauppa on suurin rakennusinvestoija. Me arvioimme että kaupan rakennusinvestoinnit eivät tänä vuonna merkittävästi kasva ja tällä on vaikutuksia rakennusteollisuuden työllisyyteen."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    7. 7

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    8. 8

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    9. 9

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää