Talous

Espanjan kriisi IMF:n pääaihe

Valuuttarahasto keräsi Washingtonissa jäsenmailta 430 miljardin dollarin kolehdin.

Tilaajille

Washington. Kasvava huoli Espanjan taloudesta nousi pääaiheeksi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin kevätkokouksissa Washingtonissa.

"Euroopan talouden osalta iso kysymysmerkki on Espanja", sanoi Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen puhuessaan IMF:n ja Maailmanpankin suomalaisille työntekijöille.

Eurokriisin selvittämiseen alusta asti osallistunut kokouslähde sanoi HS:lle, että tunnelma kokouspaikalla on aivan yhtä kriittinen kuin Kreikan ollessa vaakalaudalla.

Espanjan talous on kooltaan lähes kaksinkertainen verrattuna tukea jo tarvinneisiin Kreikan, Irlannin ja Portugalin yhteenlaskettuun kokoon.

Espanjan valtionlainojen korot ovat nousseet viime viikkoina. Sijoittajat vaativat Espanjalle antamilleen rahoilleen isompaa tuottoa, koska ne pitävät sen maksukykyä epävarmempana.

Osin Espanjan korkojen nousu aiheutuu siitä, että Euroopan keskuspankin rahoitus- eli LTRO-operaatiolta uhkaa loppua puhti. Euroopan keskuspankki pumppasi LTRO-operaatiossa talouteen vuodenvaihteen molemmin puolin noin tuhat miljardia euroa hätälainoja.

Suomalaisslangilla "lotrauksena" tunnettua operaatiota on osaltaan kiittäminen siitä, että ongelmaisten euromaiden valtionlainojen korot saatiin jo kertaalleen selvään laskuun.

Maailmanpankin pääjohtaja Robert Zoellick myönsi kevätkokouksessa, että operaatio antoi Euroopalle vain aikaa eikä ratkaissut ongelmia.

Espanjan pankit ovat käyttäneet LTRO-rahoja Espanjan valtion velkakirjojen ostoon. Se on vahvistanut entisestään pankkien ja valtiontalouden kohtalonyhteyttä.

Espanjassa ongelma on myös se, että asuntojen hintojen pelätään laskevan entisestään. Se toisi lisää painetta asuntolainoja antaneiden pankkien taseisiin.

Urpilainen muistutti Washingtonissa, että Espanja ei ole viestinyt siitä, että se tarvitsisi ulkopuolista apua. "Suurimmat odotukset kohdistuvat Espanjaan itseensä", hän sanoi.

Kansainvälinen valuuttarahasto keräsi kokouksissa jäsenmailta 430 miljardin dollarin (328 miljardin euron) potin, jolla se voisi tarvittaessa tukea Euroopan velkakriisimaita ja velkakriisin sivullisuhreja ympäri maailmaa.

IMF:n roolin ja tulivoiman kasvattaminen on voitto Suomelle, joka on aktiivisesti ajanut rahaston pääomien kasvattamista. Urpilainen muistutti, että edellisellä isolla IMF:n pääomien kasvattamisella oli merkittävä markkinoita rauhoittava vaikutus.

Suomi osallistuu kolehtiin 3,8 miljardilla eurolla, minkä osalta tarvittavat poliittiset päätökset on Urpilaisen mukaan tehty.

IMF:n potti täydentää Euroopan rakentamaa talouden palomuuria, joka on kooltaan noin 800 miljardia euroa.

Euroalueen valtiot lupasivat pottiin noin 115 miljardia euroa, Japani 45 miljardia ja Venäjä runsaat seitsemän miljardia euroa. Vastahakoinen Britanniakin päätti perjantaina osallistua, mutta Yhdysvallat pitää kukkaronsa kiinni. Maan kongressista IMF:lle annettava lisälaina ei menisi läpi.

IMF:n ja Maailmanpankin kevätkokouksissa keskusteltiin Euroopan velkahuolien yhteydessä kiivaasti talouskasvusta. Kipeät leikkaustoimet ovat jo vahingoittaneet monien maiden kasvua.

IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde muistutti, että riittäviä sopeutustoimia on vaikea tehdä tilanteessa, jossa ei ole talouskasvua.

"Nyt meillä on tarvittavat työkalut, ja aiomme käyttää niitä viisaasti", Lagarde sanoi lehdistötilaisuudessa.

Tunnelma kokouspaikalla on yhtä kriittinen kuin Kreikan tapauksessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Raportti: Sairaalasta voi tulla Afrikassa vankila jopa kuukausiksi, jos ei ole varaa maksaa laskuja – synnyttävät naiset erityisessä vaarassa

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää