Tietotekniikkayhtiö Fujitsu vähentää 124 työpaikkaa Suomessa. Yhtiö kertoi tiistaina noin kaksi kuukautta kestäneiden yt-neuvottelujensa päättymisestä. Vähennysten määrä on pienempi kuin alun perin ilmoitettu 320.
Toimitusjohtaja Simo Leistin mukaan irtisanottavien määrää pyritään minimoimaan muun muassa vuokratyön käytön pienentämisellä, vapaaehtoisilla eläkejärjestelyillä ja tiettyjen tehtävien auki jättämisellä. Valtaosa työpaikoista vähennetään kuitenkin irtisanomisilla.