Talous

Tanska ulkoisti kolikkojensa teon Vantaalle – Suomen Rahapaja on harvinaisuus Pohjoismaissa

Yhä harvempi pohjoismaalainen käyttää käteistä, mutta kolikkoja valmistavan valtionyhtiön Suomen Rahapajan vienti kasvaa.

Tanska sulkee oman rahapajansa ja ulkoistaa kolikkojensa leimaamisen Suomeen. Ensi vuonna Suomen Rahapaja toimittaa Tanskaan ensimmäiset Vantaalla leimatut kruunut.

Suomen valtion omistama Suomen Rahapaja allekirjoitti sopimuksen Tanskan keskuspankin kanssa vuoden 2016 toukokuussa. Seuraavan neljän vuoden ajan Suomen Rahapaja leimaa tanskalaisille kolikoita silloin, kun he niitä tarvitsevat.

”Olemme tyytyväisiä, että voitimme tarjouskilpailun”, kertoo Suomen Rahapajan myyntijohtaja Sirpa Kuusirati.

Suomen Rahapaja on Pohjoismaiden viimeisiä rahapajoja. Ennen Tanskaa myös Ruotsi on ulkoistanut kolikkojensa teon, mutta Norjalla on vielä oma tehdas, joka leimaa metallirahaa maan omaan käyttöön.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Norja myi rahapajansa osakkeita pois 2000-luvun alussa.

Pohjoismaat ajavat kolikkotuotantoaan alas, koska käteisen rahan käyttö on vähentynyt vuosien ajan Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta helmikuussa. Jutussa kerrottiin, että vanhat ikäluokat käyttävät yhä käteistä, mutta alle 35-vuotiaista suomalaisista enää harvempi kuin joka kymmenes maksaa enimmäkseen käteisellä.

Uutistoimisto Bloomberg kertoi perjantaina, että Tanska on yksi maista, joilla on prosentuaalisesti vähiten kolikkoja ja seteleitä kierrossa. Vielä 1990-luvun alussa noin 80 prosenttia Tanskassa tehdyistä maksutapahtumista tehtiin käteisellä tai shekeillä, mutta nyt tanskalaiset maksavat ostoksensa pankkikorteilla tai maksamiseen tarkoitetuilla älypuhelinsovelluksilla.

Juuri se on perimmäinen syy siihen, miksi tanskalaiset ulkoistavat kolikkotuotantoaan Suomeen. Kuusiratin mukaan Tanskan rahapaja valmisti kolikoita vain maan omaan käyttöön.

Suomalainen rahapaja sen sijaan ei ole muiden Pohjoismaiden tavoin riippuvainen siitä, kuinka ahkerasti kotimaassa käytetään käteistä. Myyntijohtaja Kuusiratin mukaan yhtiön kolikkovienti on kasvanut viime vuosina, liikevaihto on vilkastunut ja Vantaalle on palkattu lisää työntekijöitä. Vuonna 2014 rahapajan liikevaihto oli 76,2 miljoonaa euroa ja vuonna 2015 se oli 88,2 miljoonaa euroa.

Yhtiön liikevaihdosta 95 prosenttia tuli viime vuonna viennistä.

Yhtiö on etsinyt markkina-alueita kaukaa jo ennen kuin käteisen käytön vähenemisestä puhuttiin, mutta muutos on kannustanut entisestään keskittymään uusien asiakasmaiden etsimiseen.

”Uusien markkina-alueiden etsiminen on tuottanut hyvää hedelmää.”

Puhe käteisen häviämisestä ei toisin sanoen huoleta Suomen Rahapajaa. Kuusirati korostaa, että vaikka Pohjoismaissa käteisen käyttö vähenee, Afrikan ja Aasian kasvavat taloudet vaativat jatkuvasti merkittäviä määriä käteistä kiertoon.

”Käteisellä on kysyntää maailmanlaajuisesti, ja meillä on täällä tehtaalla mukavasti työtä vientiprojekteissa.”

Rahapaja on viime vuosina löytänyt uusia asiakasmaita esimerkiksi Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta.

”Meillä on uusia projekteja Dominikaanisessa tasavaltassa, Boliviassa ja Etiopiassa.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Raha
  • Käteinen
  • Tanskan keskuspankki
  • Suomen Pankki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    3. 3

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    4. 4

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    5. 5

      Uusnatseja vastustaneen mielen­osoituksen järjestäjä: Mielen­ilmaukseen osallistui tavallisia tamperelaisia, joita ei voi leimata ääri­vasemmistoksi

    6. 6

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    7. 7

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Maailman terveysjärjestö WHO peruu Robert Mugaben nimityksen hyvän tahdon lähettilääksi – nimitystä arvosteltiin kansainvälisesti ja kutsuttiin ”aprillipilaksi”

    10. 10

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    3. 3

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    7. 7

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    8. 8

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    9. 9

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    10. 10

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää