Talous    |   Näkökulma

Se niistä Trump-peloista

Donald Trumpin vaalivoiton pelättiin romahduttavan osakemarkkinat. Siitä käynnistyikin markkinarieha, joka jatkuu yhä.

Kun Donald Trump voitti Yhdysvaltojen presidentinvaalit marraskuussa, maailmanmarkkinat olivat varautuneet paniikkiin.


Rahoituslaitokset ympäri maailman olivat tehneet hätäsuunnitelmia siltä varalta, että Trump venyisi yllätysvoittoon. Trump edusti talouskasvun vihollista epävarmuutta, kun taas vastaehdokas Hillary Clinton edusti talouskasvun ystävää vakautta.

Kun Trump voitti, paniikkireaktio jäi vaisuksi ja kesti vain joitain tunteja. Sitten osakkeet lähtivät nousuun ja ovat sillä tiellä edelleen. Sijoittajat ovat ostoillaan puskeneet osakkeiden hinnat uusiin ennätyslukemiin. Paljon seurattu Dow Jones -osakeindeksi on noussut noin kymmenen prosenttia Trumpin voiton jälkeen. Yhdysvalloissa ilmiö tunnetaan nimellä ”Trump rally”.

Pörssikurssien suunta on ollut ylös myös muualla maailmassa, mukaan lukien Helsingin pörssissä. Nousu on toki ollut Yhdysvaltoja vaatimattomampaa.

Pörssien nousua on päivitelty ympäri maailman. Jo ennen vaaleja monet analyytikot varoittelivat, että osakkeiden hinnat ovat liian kovia suhteessa yritysten tuloksiin. Jopa Trump itse kutsui vaaliväittelyssä Yhdysvaltojen osakemarkkinoita ”isoksi, lihavaksi, rumaksi kuplaksi”.

Pörssimarkkinoiden noste tuntuu olevan ristiriidassa tosimaailman pelkojen kanssa. Trumpin ministerivalintoja on kauhisteltu, sillä niiden on katsottu osoittavan, että Trump jatkaa presidenttinä samaa populistista (ja monien mielestä vastuutonta) linjaa kuin ehdokkaana.

Trumpin presidenttikauden ilmeisin uhka maailmantaloudelle on protektionismi, joka tarkoittaa kotimaisten tuottajien suojelemista maailmanlaajuiselta kilpailulta. Taloustieteilijät ovat varsin yksimielisiä siitä, että maailmankaupan rajoittaminen vahingoittaa pitkällä aikavälillä kaikkia osapuolia.

Perusteena markkinoiden Trump-innostukselle toimii se, että Trumpista uskotaan tulevan yritysmyönteinen presidentti. Hänen toivotaan laskevan yritysten veroja ja purkavan liiketoiminnan sääntelyä. Trump on myös luvannut taloutta elvyttäviä rakennushankkeita. Eri asia on, rahoittaako tiukaksi kirstunvartijaksi uskottu republikaanienemmistöinen kongressi Trumpin hankkeet.

Jos Trump ryhtyy protektionistisiin toimiin ja elvytykseen, se voi auttaa Yhdysvaltojen yrityksiä, ainakin lyhyellä aikavälillä.

Yksi sijoittaja, joka alusta asti uskoi Trumpin voiton tekevän hyvää pörssille, oli Trumpin kannattaja, miljardööri Carl Icahn. Hän kertoi ostaneensa heti Trumpin voiton jälkeen noin miljardilla dollarilla (lähes miljardilla eurolla) osakkeita.

Nyt jopa Icahn uskoo, että osakkeiden hinnat ovat nousseet liikaa. ”Henkilökohtaisesti uskon, että tämä on vähän liioiteltua”, Icahn sanoi osakemarkkinoiden noususta CNN-kanavalla.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • osakekurssit
  • Osakemarkkinat
  • Tuomas Niskakangas

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    2. 2

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    5. 5

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    6. 6

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    7. 7

      Japanilaisessa tv-ohjelmassa ihastellaan kuopiolaiskoulua – Katsoimme japaniksi dubatun ohjelman Youtuben suomitekstityksillä ja emme ymmärtäneet mitään

    8. 8

      Kymmenen kuukauden ikäinen lapsi kuoli kolarissa Uudessakaarlepyyssä – poliisi korjaa tietoja: vauva oli turvakaukalossa

    9. 9

      Vegaanisen joulupöydän saa nyt koottua helpommin kuin koskaan – keräsimme bloggarien parhaat ruokavinkit, mukana vegaaninen munavoi ja sinihomejuusto

    10. 10

      Jälleen yksi voitto Euroopassa jyllääville separatistisille voimille – autonomiaa ajavat puolueet ottivat enemmistön Korsikan aluevaaleissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    3. 3

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    4. 4

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    5. 5

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    6. 6

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    7. 7

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    8. 8

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    9. 9

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    10. 10

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!” Tilaajille
    3. Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu
    4. Jälleen yksi voitto Euroopassa jyllääville separatistisille voimille – autonomiaa ajavat puolueet ottivat enemmistön Korsikan aluevaaleissa
    5. Katsojat joutuvat palelemaan järjestäjien säästäväisyyden vuoksi olympialaisten avajaisissa – VIP-vieraille varattu paksummat peitot hypotermian pelossa
    6. Israelin pääministeri saapui EU:hun itsevarmana: Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem pääkaupungiksi ”pani faktat pöydälle” ja EU-maiden tulisi seurata esimerkkiä
    7. Cristiano Ronaldo kohtaa Neymarin – Mestarien liigan pudotuspeliparit arvottiin
    8. Tunti sitten
    9. Espoo selvittää, istuuko länsimetroyhtiön hallituksessa vääriä ihmisiä – Virkamiesten asema hallituksissa saattaa muuttua muuallakin, mikäli jääviysepäilyjä löytyy
    10. Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita
    11. Krp paljasti poikkeuksellisen huumeliigan Itä- ja Pohjois-Suomessa
    12. Vegaanisen joulupöydän saa nyt koottua helpommin kuin koskaan – keräsimme bloggarien parhaat ruokavinkit, mukana vegaaninen munavoi ja sinihomejuusto
    13. Näytä lisää