Talous

Tuore selvitys suomalaisten varallisuudesta: etelä vaurastuu, pohjoinen jää jälkeen

Suomalaisten varallisuus kasvoi samaan aikaan, kun muualla Euroopassa köyhdyttiin.

Suomalaisten kotitalouksien varallisuus kasvoi finanssikriisin keskellä, mutta varallisuus kasautui epätasaisesti eri puolille Suomea. Näin kertoo Euroopan keskuspankin tuore selvitys, joka kertoo ensi kertaa, mitä eurooppalaisten kotitalouksien varallisuudelle tapahtui finanssikriisissä.

Selvityksen mukaan suomalaisilla kotitalouksilla oli vuonna 2013 nettovarallisuutta – varallisuutta, josta on vähennetty velat – noin 110 000 euroa. Tämä on euroalueen keskimääräistä tasoa.

Vertailu jossain määrin aliarvioi suomalaiskotitalouksien taloudellista asemaa, sillä työeläkelaitosten varoja ei lasketa kotitalouksien varallisuudeksi. Monessa muussa maassa eläkesäästäminen lasketaan mukaan kotitalouksien rahoitusvaroihin.

Selvityksen mukaan suomalaisten varallisuus kasvoi finanssikriisissä – toisin kuin lähes kaikkialla muualla euroalueella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuosina 2010–2014 eurooppalaisten kotitalouksien mediaanivarallisuus laski noin 10 prosenttia. Suomessa vertailuvuosina 2009–2013 varallisuus kasvoi mediaaniarvolla mitattuna hieman alle viisi prosenttia.

Mediaani tarkoittaa suuruusjärjestykseen asetetun lukujoukon keskimmäistä arvoa.

Varallisuuden kasvu on Suomessa seurannut asuntojen hintakehitystä, kirjoittaa vanhempi ekonomisti Petri Mäki-Fränti Suomen Pankin blogissa. Suurimmalle osalle kotitalouksista oma asunto on likipitäen ainoa varallisuuden muoto.

Asuntomarkkinoiden jakautuminen näkyykin siinä, kuinka epätasaisesti suomalaisten varallisuus on kehittynyt.

”Näiden erojen taustalla vaikuttaa asuntojen hintakehityksen eriytyminen kaupunkien ja maaseudun välillä. Tarkasteluajanjaksolla asunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla yli kymmenen prosenttia, kun muualla maassa hintojen nousu jäi puoleentoista prosenttiin. Monella seudulla asuntojen hinnat reaalisesti jopa laskivat”, Mäki-Fränti kirjoittaa.

Hänen mukaansa asuntosäästäminen ei enää jatkossa välttämättä ole turvallinen säästämisen muoto joka puolella maata. Muuttotappiopaikkakunnilla kotitaloudet voivat joutua miettimään muita tapoja varallisuutensa kartuttamiseen.

”Kasvukeskusten ulkopuolella on nyt monin paikoin vaarana, että asuntojen hinnat kääntyvät pysyvämmin laskuun.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    2. 2

      Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti

    3. 3

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    4. 4

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    5. 5

      Antti Tuiskun rohkeus on nyt virallinen tapa keksiä artisteja uudelleen – Viimeisimpänä samaa yrittää Anna Abreu kaksimielisillä orkideakorteilla ja seksilaululla

    6. 6

      Ammuttu ja loisten vaivaama pohjoiskorealainen loikkari tuli tajuihinsa – Halusi katsoa televisiota

    7. 7

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    8. 8

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    9. 9

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    10. 10

      Perustuslaki­valiokunta: Väärillä papereilla alkoholin ostamista ei pidä kriminalisoida – Hallitus haluaisi harhautuksen rikoslakiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    3. 3

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    4. 4

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    5. 5

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    6. 6

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    7. 7

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    8. 8

      Lähes 200:aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    9. 9

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    10. 10

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää