Entinen toimitusjohtaja Valion jättisakoista: Loppuun saakkaa jaksoin uskoa, että järki ja oikeus voittavat – näin ei käynyt

Valion saama 70 miljoonan euron seuraamusmaksu on Suomen suurin yrityksen saama tuomio kilpailulain vastaisesta toiminnasta.

Asiakas luki Valion maitotölkin tuoteselostetta ruokakaupassa Helsingissä marraskuussa 2012.

29.12.2016 9:27 | Päivitetty 29.12.2016 13:58

Valio joutuu maksamaan 70 miljoonan euron seuraamusmaksun, koska se on käyttänyt markkina-asemaansa väärin vuosina 2010–2012.

Vuodesta 2012 käsitellystä asiasta päätti lopullisesti korkein hallinto-oikeus (KHO) torstaina. KHO:n mukaan Valio oli myynyt perusmaitoja noina vuosina liian halvalla. Saalistushinnoittelun tarkoitus oli ajaa pohjoismainen maitojätti Arla pois Suomen markkinoilta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita