Talous

Lento­liikenteestä yhä enemmän kuluttajariitoja – muista tämä, jos lentosi myöhästyy

Matkustamista koskevien valitusten määrä kuluttajariitalautakunnassa nousi viime vuonna puolella.

Lentoliikenteen myöhästymiset aiheuttavat entistä enemmän kuluttajariitoja. Matkustajat peräävät oikeuksiaan entistä hanakammin, ja lentoyhtiöt riitauttavat korvausvaatimukset entistä herkemmin.

Viime vuonna kuluttaja­riitalautakuntaan saapuneista ratkaisupyynnöistä joka viides, runsaat 1 300 kappaletta, käsitteli matkustamista, ja näistä valtaosa lentämistä. Kasvua edellisvuodesta oli noin puolet.

Kuluttajariita­lautakunnan puheenjohtajan Pauli Ståhlbergin mukaan syynä ratkaisupyyntöjen määrän kasvuun on EU-tuomioistuimen kiristynyt ratkaisukäytäntö.

EU-oikeuden mukaan matkustaja on oikeutettu vakiokorvaukseen, kun lento myöhästyy vähintään kolme tuntia. Lentoyhtiöt vetoavat hanakasti teknisiin vikoihin pyristellessään irti korvausvaatimuksista, mutta tuoreimman oikeuskäytännön mukaan se kelpaa syyksi vain hyvin harvoin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Korvattavien viivästysten piiri on laajentunut”, Ståhlberg sanoo.

”Käytännössä yllättävätkään tekniset viat eivät vapauta korvausvastuusta. Oikeastaan vain valmistusvirhe on riittävä syy.”

Lentoliikennettä koskevat ratkaisupyynnöt keskittyvät kahteen yhtiöön, Finnairiin ja Norwegianiin. Ståhlbergin mukaan se tuskin johtuu yhtiöistä sinänsä, vaan siitä, että suomalaiset käyttävät niitä paljon.

Kaiken kaikkiaan kuluttajariita­lautakunta sai viime vuonna ratkaistavakseen noin 6 500 tapausta. Tämä on noin 10 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015 ja kaikkien aikojen ennätys.

Tästä grafiikasta näet, mitkä olivat ratkaisupyyntöjen yleisimmät syyt:



Matkustamisen jälkeen eniten ratkaisupyyntöjä tuottivat autojen ja niiden varaosien kauppa. Näistä tosin noin kolmesataa käsittelee yhtä yritystä, Nokian renkaita.

Kauppalehti paljasti helmikuussa, että yhtiö on järjestelmällisesti manipuloinut rengastestien tuloksia.

Noin kolmessasadassa kuluttajariitalautakunnalle tulleessa valituksessa renkaiden ostajat hakevat hinnanalennusta ostamistaan Nokian renkaista.

Kaikki tai liki kaikki ratkaisupyynnöistä on tullut saman välikäden kautta. Välikäsi on lakiasiantoimisto Turre Legal, joka aiemmin keräsi osallistujia joukkokanteeseen Nokian renkaita vastaan.

Kuluttajariitalautakunta ei vielä ole ratkaissut ainoatakaan Nokian renkaita koskevista ratkaisupyynnöistä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuluttajariitalautakunta
  • Kuluttajansuoja

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    5. 5

      Ville Heikkinen otti vuoden luontokuvan kärpästä, jota hän seurasi kahdeksan talvea – Katso kilpailun voittajakuvat

    6. 6

      Kylpylähotelli evakuoitiin vesivuodon takia Nokialla – Uimarit odottelivat kylpytakeissaan nollakelissä

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Suomessa yleisesti käytetyt närästyslääkkeet nopeuttivat maksasairauksia eläinkokeissa – bakteerit rehottivat suolistossa

    9. 9

      Lähes puoli miljoonaa osoittaa mieltään Espanjan hallitusta vastaan – Pääministerin ilmoittamat toimet ovat pahin hyökkäys sitten Francon ajan, sanoo Katalonian aluejohtaja

    10. 10

      17-vuotiasta hakkeria ei saatu lopettamaan, vaikka teoista tiedettiin jo vuosia sitten – yhteiskunta on neuvoton nuorten nettirikollisten edessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    7. 7

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    8. 8

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    9. 9

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    10. 10

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää