Talous

Kilpajuoksu Anttilan tiloista päättyi – Lidl avaa suuren ruokakaupan Helsingin paraatipaikalle

Kolmanneksi suurin kaupparyhmä Lidl avaa aivan Helsingin ytimessä, Kampin Graniittitalossa uuden ruokakaupan viimeistään vuoden päästä. Uutuusmyymälä on avautuessaan myös yksin ketjun suurimpia.

Ruokakauppaketju Lidl avaa uuden suurmyymälän Helsingin ydinkeskustassa.

Suomen kolmanneksi suurin kauppaketju avaa uuden myymälänsä Kampin Graniittitalossa, Anttilan entisissä tiloissa mahdollisesti jo loppuvuonna, viimeistään ensi vuoden alussa.

Lidlin toimitusjohtajan Lauri Sipposen mukaan vanhan Anttilan katutasoon tulevan myymälän pinta-ala on noin 1 700 neliömetriä. Siitä tulee yksi ketjun suurimpia ruokakauppoja koko maassa.

”Nykyinen myymälämme Kampin ostoskeskuksen bussiterminaalissa on vain kerta kaikkiaan liian pieni. Se on hirvittävän suuren asiakaspaineen alla ja hankala sekä asiakkaille että henkilöstölle”, Sipponen sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Uudessa myymälässä tilaa on tuplasti. Tarvitsemme lisää kapasiteettia.”

Sipponen ennakoi, että uutuusmyymälän aukioloaika on todennäköisesti myös pidempi kuin nykyisessä Kampin myymälässä, joka suljetaan iltakymmeneltä.

Lidl aikoo ainakin toistaiseksi säilyttää vanhan Kampin myymälänsä uuden rinnalla.

Anttilan tiloja tutkivat myös Lidlin suuret kilpailijat, S-ryhmään kuuluva HOK-Elanto ja Kesko.

Lidlillä on Suomessa158 myymälää ja ketju työllistää yli 5 000 ihmistä.

Lidl aikoo avata tänä vuonna kymmenen uutta myymälää ja jatkaa Sipposen mukaan samassa tahdissa laajentumista myös lähivuodet.


Suurimpana esteenä laajenemiselle Sipponen pitää byrokratiaa.

”Kaupan alalla on vielä paljon vanhentuneita määräyksiä, joiden mukaan päivittäistavarakauppaa ei voi avata esimerkiksi auton varaosakaupan tiloihin”, hän harmittelee.

”Onneksi hallituksen normienpurkutalkoissa myös maankäyttö- ja rakennuslakia uudistetaan. Uskon ja toivon, että sen jäljiltä investoinnit sekä palvelujen parantaminen nopeutuvat ja typerän byrokratian synnyttämä verokuormitus pienenee.”

Lidlin arvonlisäverollinen myynti oli viime vuonna noin 1,6 miljardia euroa. Sen markkinaosuus oli yhdeksän prosenttia.

Lidl on yksi Euroopan suurimmista kaupparyhmistä ja aikoo laajentua lähiaikoina myös Yhdysvaltoihin.

Lidlillä on yli 10 000 myymälää ja sen palveluksessa on noin 215 000 työntekijää. Kaupparyhmän liikevaihto oli viime vuonna lähes 65 miljardia euroa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    5. 5

      Masturbointia, hameen alta kuvaamista, seksiä lainsäädäntöapua vastaan – EU-parlamentti kuohuu seksuaalisen häirinnän syytöksistä, meppijoukko vaatii selvitystä mediapaljastusten jälkeen

    6. 6

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    9. 9

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    10. 10

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    9. 9

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin
    3. Ronaldo ja Lieke Martens valittiin odotetusti Fifan vuoden pelaajiksi – skorpionipotkulla sai Puskas-pystin
    4. Suomen biohankkeille tulikin yllätystoivoa EU-parlamentissa – Nils Torvalds kertoi olevansa ”suorastaan helvetin iloinen”, kun kompromissiesitys meni läpi väliäänestyksessä
    5. Kaksi ihmistä kuollut omakotitalon tulipalossa Kirkkonummella
    6. Masturbointia, hameen alta kuvaamista, seksiä lainsäädäntöapua vastaan – EU-parlamentti kuohuu seksuaalisen häirinnän syytöksistä, meppijoukko vaatii selvitystä mediapaljastusten jälkeen
    7. 2 tuntia sitten
    8. Heikko alivoima Jokerien turma – Kontiola: ”Jaroslavlissa ovat hyvät olot, peli kulkee tuttujen ketjutoverien kanssa”
    9. Max Verstappenin saama rangaistus sai F1-väen kuumenemaan, Räikkönen kiitti palkintopallipaikalla
    10. Usain Bolt saamassa näyttöpaikan Bundesliigaseurassa, ja puheet ovat tutun suuret: ”Otan paikan maajoukkueesta ilman ongelmia”
    11. Turussa viihtyvän suunnistuksen norjalaisen maailmanmestarin koneessa on valtava vääntö, vaikka hengityksestä lähtee hämmentävä ääni – ”Se kyllä kuulostaa pahalta”
    12. Nooralotta Nezirin kesän vaikeudet ovat historiaa – ”Olin niin poikki ja väsynyt, etten käynyt edes kävelylenkillä”
    13. Näytä lisää