Talous

Jokaisen suomalaisen kaikki lainat listaava rekisteri voi syntyä sittenkin

Sekä finanssiala että Finanssivalvonta kannattavat rekisterin perustamista. Se voisi ehkäistä ylivelkaantumista.

Suomalaisten kaikki lainat listaava niin sanottu positiivinen luottorekisteri saattaa nytkähtää eteenpäin. Finanssialan keskusliitto kertoi torstai-iltana pyörtäneensä aiemmin kielteisen kantansa rekisterin perustamiseen. Myös Finanssivalvonta kertoo kannattavansa rekisterin perustamista.

”Kantamme on positiivinen. Jos alakin nyt kannattaa sitä, edellytykset hankkeet etenemiselle olisivat olemassa”, osastopäällikkö Jyri Helenius Finanssivalvonnasta sanoo.

Positiivinen luottorekisteri tarkoittaa rekisteriä, johon ilmoitetaan kaikki ihmisen ottamat lainat. Luotonmyöntäjät voisivat tarkistaa rekisteristä lainanhakijan aiemmat velat. Tämä voisi ehkäistä ylivelkaantumista.

Tällä hetkellä luotonmyöntäjillä ei ole luotettavaa keinoa tietää kattavasti asiakkaan muista velkasitoumuksista, ellei hän kerro niistä itse.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Näin ihmisten on mahdollista kasata nopeasti eri lähteistä tuloihinsa nähden ylisuuri velkalasti. Suomen Asiakastiedon mukaan sen rekistereissä oli viime vuoden lopussa yli 370 000 ihmistä, joilla oli maksuhäiriöitä.

Vasta siinä vaiheessa, kun lainanottajalla tulee maksuvaikeuksia, tiedot merkitään maksuhäiriörekisteriin eli negatiiviseen luottorekisteriin. Useimmissa EU-maissa positiivinen luottorekisteri on käytössä.

Positiivisen luottorekisterin perustamista ovat vaatineet muun muassa kulutusluottoja myöntävät yritykset. Pankit eivät sen sijaan ole tähän asti kustannuksia kasvattavaa rekisteriä kannattaneet, koska niiden myöntämissä luotoissa maksuhäiriöitä on vähän.

”Maksuhäiriömerkinnät perustuvat pitkälti kotitalouksien kulutusluottoihin ja pikavippeihin. Taustalla on usein ennakoimaton elämäntilanteen muutos tai vakava syrjäytyminen”, Finanssialan Keskusliiton (FK) hallituksen puheenjohtaja Ari Kaperi sanoi liiton tilaisuudessa torstaina.

Rekisterin perustamista selvitettiin viimeksi vuonna 2013. Silloin oikeusministeriö hylkäsi hankkeen erityisesti tietosuojaan liittyvien huolien takia. Ruotsin vastaavaa rekisteriä on myös moitittu siitä, ettei rekisteri kata kaikkia luotonmyöntäjiä eikä riittävän nopeasti.

”Sisällön pitäisi olla myös riittävän ajantasainen ja kattava. Myös pankkien ulkopuolisten rahoitusyhtiöiden ja pikavippiyhtiöiden luottojen pitäisi olla rekisterissä”, Kaperi sanoi.

Pankitkin ovat nyt valmiita rekisterin perustamiseen, jos sillä voidaan ehkäistä maksuhäiriöitä. Pankeillekin olisi hyödyllistä saada luotettava käsitys etenkin uusien asiakkaiden kaikista veloista ennen lainan myöntämistä.

Rekisterin perustaminen vaatisi uutta lainsäädäntöä eli myös poliittisen päätöksen.

”Avoimuuden lisääminen on tärkeää. Olemassa olevia luottoja koskevien tietojen tarkistamisella pankki tai muu vastuullinen luotonantaja voi saada asiakkaan maksukyvystä entistä luotettavamman kuvan, erityisesti uusien asiakkaiden osalta”, Kaperi sanoo.

FK edustaa pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja työeläkeyhtiöitä. OP-ryhmä erosi liitosta vuosi sitten.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Velkaantuminen
  • Maksuhäiriöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    2. 2

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    5. 5

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    6. 6

      Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti: pääsi Chicago Bullsin aloitus­viisikkoon ja löi pöytään loistavat lukemat

    7. 7

      ”Natsit, menkää kotiin!” – rasistijohtaja Richard Spencerin puhe vaiennettiin Floridassa, kuvernööri oli julistanut kuntaan hätätilan

    8. 8

      Kun Obama valittiin presidentiksi, kuvittelin Yhdysvaltain selättäneen rasismin – nyt maa juo jälleen historian likasangosta

    9. 9

      Pohjois-Korea lähetti Australialle kirjeen, jossa pelotellaan koko maailman tuhoutumisella – muistuttaa olevansa ”suvereeni ydinasevaltio”

    10. 10

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    7. 7

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    8. 8

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    9. 9

      Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa”

    10. 10

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Bártokin viulukonserttojen orkestraalinen nerous ja Lutosławski neljännen arkaaiset tasot yhdistyivät RSO:n konsertissa
    3. Ensin Ai Weiwei poseerasi hukkuneena, nyt hän teki dokumentin pakolaisuudesta – tähtitaiteilija kertoo haastattelussa olevansa omasta mielestään pakolainen itsekin
    4. Pekka Rinne täyttä betonia - nousi nollapelitilaston kärkeen
    5. Hälytysajossa ollut ambulanssi ja taksi törmäsivät Mäkelänkadun ja Koskelantien risteyksessä Helsingissä – poliisi varoittaa ruuhkista
    6. Pohjois-Korea lähetti Australialle kirjeen, jossa pelotellaan koko maailman tuhoutumisella – muistuttaa olevansa ”suvereeni ydinasevaltio”
    7. Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina
    8. Kun Obama valittiin presidentiksi, kuvittelin Yhdysvaltain selättäneen rasismin – nyt maa juo jälleen historian likasangosta
    9. Tunti sitten
    10. ”Natsit, menkää kotiin!” – rasistijohtaja Richard Spencerin puhe vaiennettiin Floridassa, kuvernööri oli julistanut kuntaan hätätilan
    11. ”Stewardien armeija” suojelee kilpahevosten terveyttä ihmisten salajuonilta – Jäähallissa myös hevoset joutuvat pissimään purkkiin
    12. Ruotsalaiset lentosotilaat taistelivat talvisodassa Suomen puolesta – ”Kuin filmitähtiä”, sanoo Irja Rainto, joka näki lentäjän syöksyvän kuolemaan Tilaajille
    13. Näytä lisää