Talous

Elinkeinoelämän valtuuskunta: Yritysveroa voisi verolupauksella laskea kaksi prosenttiyksikköä ilman että verotulot vähenisivät

Samalla verotuksen porsaanreikiä tulisi tukkia ja tehottomista verovähennyksistä luopua, professori Tomi Viitala arvioi.

Yritysten verotusta voitaisiin laskea kahdella prosenttiyksiköllä nykyisestä 20 prosentista 18 prosenttiin ilman verotulojen menetystä, jos puolueet suostuisivat parlamentaarisesti yli hallituskausien ulottuvaan verolupaukseen yritysveron tasosta, Aalto-yliopiston apulaisprofessori Tomi Viitala arvioi.

Viitala kirjoittaa arvionsa tuoreessa Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan analyysissä Yhteisöveron uusi diili – Näin Suomi tukee yritysten kasvua ja varmistaa verotuotot kansainvälisessä verokilpailussa.

Verotulojen säilyttäminen nykytasolla veroprosentin laskiessa edellyttäisi Viitalan mukaan sitä, että samalla tiivistettäisiin veropohjaa eli verotuksen porsaanreikiä tukittaisiin, luovuttaisiin tehottomista verovähennyksistä ja vähennettäisiin verosuunnittelun mahdollisuuksia.

Viitalan kaavaileman yritysverotuksen kehittämisohjelman tulisi ulottua vuoteen 2025.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomessa on Pohjoismaiden alhaisin yritysverokanta.

Viitalan mukaan paineita verokannan laskemiseen aiheuttavat kuitenkin Britannian kaavaillut yhteisöveroprosentin laskusta 15 prosenttiin, presidentti Donald Trumpin puheet verotuksen alentamisesta ja Puolan ja Viron verolinjaukset ja kaavailut.

Viitalan mukaan kasvua edistävä yritysverotuksen uudistus vaatii pääomatulojen verotuksen uudistamista ja ensisijaisesti osinkojen verotuksen uudistamista.

Osinkoveron uudistamista ovat vaatineet myös muut viime aikoina tehdyt asiantuntijaselvitykset.

Valtiovarainministeriön ylijohtajan Terhi Järvikaren johtama yritysverotuksen asiantuntijaryhmä julkisti oman selvityksensä helmikuussa.

Työryhmä piti Suomen 20 prosentin yhteisöverokantaa kansainvälisesti kilpailukykyisenä, mutta ehdotti erityisesti listaamattomien yhtiöiden osinkoverotukseen selkeitä muutoksia.

Yritysverotyöryhmän laskelmien mukaan erot listaamattomien yhtiöiden voittojen verotuksessa ovat osingonjakotilanteissa nykyisin jopa yli kaksinkertaisia.

Yritys- ja osinkoveron yhteen laskien omistajayrittäjien kokonaisveroprosentti vaihtelee nykyisin 20 prosentista 47,5 prosenttiin.

Yleensä suurinta kokonaisveroa joutuvat maksamaan toimintaansa aloittavat, pienillä omilla pääomilla toimivat yrittäjäomistajat.

Suomalainen osinkoverotus suosii työryhmän mukaan vauraiden yhtiöiden omistajia. Kasvun, itsensä työllistämisen ja yrittäjyyden aloittamiseen kannustamisen kannalta tämä käytäntö on siis veropoliittisesti nurinkurinen.

Pitkälti samanlaisiin johtopäätöksiin päätyi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Vattin tammikuussa yhdessä tekemä selvitys.

Sen mukaan varojen makuuttamista yhtiöissä verosuunnittelusyistä suosivaa verotusta tulisi muuttaa neutraaliksi.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) ja pääministeri Juha Sipilä (kesk) ovat nopeasti sanoutuneet irti näistä osinkoverotuksen muutoksia koskevista asiantuntijasuosituksista.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Verotus
  • Yritysverotus
  • Osinko
  • EVA
  • Tomi Viitala
  • Sipilän hallitus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    2. 2

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    5. 5

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    6. 6

      Suomalaismies lähti Syyriaan sota-alueelle 2013, ja nyt hän on siellä jumissa kolmevuotiaan lapsensa kanssa – ”Olen nähnyt kaikenlaista”

    7. 7

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    8. 8

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    9. 9

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi pojat alisuoriutuvat? Vanhempien ”luokkashoppailu” saattaa vauhdittaa sukupuolten oppimiseroja, tutkijat sanovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    4. 4

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    5. 5

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    8. 8

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää