Talous

Eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja: ”Murjottamisen kausi alkaa nyt riittää” – taloudessa on paljon positiivisia merkkejä

Varman sijoitukset tuottivat vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 2,7 prosenttia presidentti Trumpin piristämien osakemarkkinoiden ansiosta.

Suomen suurimman eläkeyhtiön Varman toimitusjohtaja Risto Murto on pitkästä aikaa positiivisella mielellä.

”Murjottamisen kausi alkaa nyt riittää. Katsotaan sitten kotimaata tai kansainvälisesti, potentiaali tehdä paras vuosi sitten vuoden 2011 on selvästi olemassa”, Murto sanoi torstaina tiedotustilaisuudessa.

Varman omien sijoitusten osalta alkuvuosi sujui mallikkaasti. Eläkeyhtiön vahvasti osakepainoinen sijoitussalkku kasvoi 44,4 miljardin euron arvoiseksi. Sijoitukset tuottivat kolmessa kuukaudessa 2,7 prosenttia.

”Presidentti Trump on saanut ison osan hypestä aikaan osakemarkkinoilla”, sanoo Varman sijoitusjohtaja Reima Rytsölä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Myös Varman korkosijoitukset tuottivat positiivisen tuloksen, vaikka korot nousivat tammi–maaliskuussa. Rytsölän mukaan hyvä tulos johtui yrityslainojen luottoriskien supistumisesta. Varman korkosijoituksista iso osa yritysten joukkolainasijoituksissa.

Murto näkee koko Suomen taloudessa paljon positiivisia merkkejä. Kuluttajien luottamus on ennätystasolla, ja monista kaupungeista kuuluu hyviä uutisia.

”Näen kasvun ja optimismin kaaren, joka on lähtenyt rannikolta Turusta, Uudestakaupungista, Vaasasta ja Oulusta, missä mietitään, ovatko kaikki Nokian entiset insinöörit jo työllistyneet. Rovaniemellä on valtava matkailubuumi.”

Samaan aikaan kasvuodotuksiin on tullut Murron mielestä mukaan myös tervetullutta realismia. Kun väestö ei kasva ja väestön ikärakenne on mikä on, kahden prosentin kasvuodotusta täytyy pitää ihan hyvänä.

”Se myös riittää nykyoloissa työttömyyden pienenemiseen, kun ennen siihen tarvittiin vähintään kolmen prosentin talouskasvu. Se ei kuitenkaan riitä siihen, että päästäisiin hallituksen työllisyystavoitteisiin.”

Murron mukaan jotkin talouden indikaattorit ennakoivat jopa kolmen prosentin kasvua tälle vuodelle. Sen toteutumisesta ei ole kuitenkaan takeita. Toisaalta esimerkiksi uutiset kehittyvien maiden talouksien piristymisestä voivat tarkoittaa Suomen vientinäkymien paranemista.

”Monien Suomen teollisuuden tuottamien koneiden ja laitteiden loppumarkkinat ovat näissä maissa, kuten Kiinassa”, Murto sanoo.

Poliittisten päättäjien kannalta hyvät talousuutiset ovat kaksijakoinen juttu. Hallituksen on vaikeampi perustella ikäviä säästöpäätöksiä ja uudistuksia, kun talouden mittarit ja työllisyykehitys näyttävät hyvältä.

Ensi viikon niin sanotusta puoliväliriihestä ei odotetaan mitään kovin järisyttäviä päätöksiä.

”Kannattaisi kuitenkin muistaa, että nyt ei ole elvyttämisen aika vaan juuri hyvinä aikoina pitäisi tehdä säästöpäätöksiä. Talouskasvu voi toki kasvattaa verokertymää, ja työllisyyden koheneminen auttaa myös valtiontaloutta. Ne eivät kuitenkaan riitä kuromaan umpeen julkisen talouden liian suurta alijäämää”, Murto sanoi.

Sijoitusmarkkinoidenkin suhteen Varmassa tunnutaan olevan huomattavasti levollisemmalla mielellä kuin viime vuonna. Korkojen nousuun liittyy tosin edelleen suurta epävarmuutta. Kun korot nousevat riittävästi, korkosijoitusten tuotot painuvat väistämättä tappiolle.

”Osakemarkkinoilla jää nähtäväksi, seuraavatko yritysten tulokset ja reaalitalous kurssien nousua, mutta emme usko mihinkään suureen liikkeeseen alaspäin”, Rytsölä sanoo.

Varma on pitänyt sinnikkäästi sijoitustensa painopisteen osakkeissa, vaikka moni asiantuntija on varoitellut romahduksen riskeistä jo pari vuotta. Varman sijoituksista 43 prosenttia oli maaliskuun lopussa osakkeissa, ja yhtiö on valtion jälkeen suurin sijoittaja Suomen osakemarkkinoilla.

”Jos romahdukseen varautui kaksi vuotta sitten niin se on käynyt tosi kalliiksi.”

Riskejä maailmalla toki piisaa. Brexitin ja Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen poliittisiin riskeihin ei kuitenkaan suhtauduta yhtä vakavasti kuin vielä viime vuonna.

Molemmat tapahtumat yllättivät markkinat viime vuonna, mutta markkinoiden reaktiot jäivät vaisuiksi. Trumpin valinnan jälkeen osakekurssit ovat päinvastoin nousseet.

”Sijoittajien nahka on parkkiintunut huomattavasti näiden suhteen. Pääsiäisen ajan melko huolestuttavat uutiset esimerkiksi Korean niemimaalta eivät ole juuri vaikuttaneet markkinoihin”, Rytsölä sanoi.

Myös Trumpin vaalilupausten pettäminen ja toisaalta keskuspankkien elvyttävän rahapolitiikan hallitun purkamisen tahti ja onnistuminen askarruttavat sijoittamisen ammattilaista.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eläkeyhtiöt
  • Talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    3. 3

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    4. 4

      Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti: pääsi Chicago Bullsin aloitus­viisikkoon ja löi pöytään loistavat lukemat

    5. 5

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    6. 6

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    7. 7

      Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa

    8. 8

      Kukaan ei halua kuulua keskiluokkaan – siksi sinisten tulevaisuus näyttää pikemmin synkältä kuin valoisalta

    9. 9

      Mielenosoittajat vaiensivat rasistijohtaja Richard Spencerin puheen Floridassa: ”Natsit, menkää kotiin!”

    10. 10

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    9. 9

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    10. 10

      Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Mielenosoittajat vaiensivat rasistijohtaja Richard Spencerin puheen Floridassa: ”Natsit, menkää kotiin!”
    3. ”Stewardien armeija” suojelee kilpahevosten terveyttä ihmisten salajuonilta – Jäähallissa myös hevoset joutuvat pissimään purkkiin
    4. Ruotsalaiset lentosotilaat taistelivat talvisodassa Suomen puolesta – ”Kuin filmitähtiä”, sanoo Irja Rainto, joka näki lentäjän syöksyvän kuolemaan Tilaajille
    5. Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)
    6. Lauri Markkanen avasi NBA-uransa kuin tähti: pääsi Chicago Bullsin aloitus­viisikkoon ja löi pöytään loistavat lukemat
    7. Itävallan uusi johtaja Sebastian Kurz on 31-vuotias selfie-poliitikko, joka otti epäröimättä vallan puolueessaan ja nimesi sen uudelleen itsensä mukaan
    8. Hälytysajossa ollut ambulanssi ja taksi törmäsivät Mäkelänkadun ja Koskelantien risteyksessä Helsingissä
    9. Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa
    10. Tunti sitten
    11. 20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla Tilaajille
    12. 4 tuntia sitten
    13. Pääministeri Sipilä: Turkin jäätynyttä EU-jäsenyysprosessia ei katkaista, vaikka maa kulkee väärään suuntaan
    14. Näytä lisää