Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen eroaa yllättäen tehtävästään - Talous | HS.fi

Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen eroaa yllättäen tehtävästään

Tokmannin toimitusjohtajana kahdeksan vuotta ollut Väänänen vei yhtiön viime keväänä pörssiin.

Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen

25.4.2017 18:08

Kauppayhtiö Tokmanni ilmoittaa, että sen toimitusjohtaja Heikki Väänänen on päättänyt jättää yhtiön syyskuun loppuun mennessä.

”Olen toiminut Tokmannin toimitusjohtajana kahdeksan vuotta, jonka aikana yhtiö on käynyt läpi ison muutoksen ja sitä on kehitetty määrätietoisesti. Tokmanni on saatettu hyvään vauhtiin pörssiyhtiönä ja on siirtynyt uuteen strategiakauteen, joten nyt on mielestäni luonnollinen kohta siirtyä syrjään ja luovuttaa vastuu uudelle vetäjälle”, sanoo toimitusjohtaja Väänänen tiedotteessa.

Artikkeliin liittyviä aiheita