Talous

Norjan valtava öljyrahasto laski hiilijalanjälkensä: sijoitussalkku ”saastuttaa” kaksi kertaa enemmän kuin koko Norjan alue

Norjalaisten eläkepäivien turvaksi luotu öljyrahasto omistaa osakkeita 9 000 eri yhtiössä. Tästä syystä päästöjen laskemisessa meni tovi.

Norjan jättimäinen eläkerahasto on laskenut itselleen hiilijalanjäljen.

Vaikka rahasto on yrittänyt karsia pahiten saastuttavia yhtiöitä osakesalkustaan pois, jalanjäljen koko on valtava. Rahaston ”päästöt” ovat suunnilleen kaksi kertaa suuremmat kuin Norjan viralliset päästöt, paljasti rahaston toimitusjohtaja Yngve Slyngstad tiistaina.

Suoranaisesti rahasto ei toki aiheuta juuri minkäänlaisia päästöjä toimitilojen energiakustannuksia lukuun ottamatta.

Rahastolla on kuitenkin sijoituksia lähes 9 000 yhtiössä 77 eri maassa. Jos kaikki maailman pörssilistatut yhtiöt yhdistettäisiin, Norjan rahaston osuus koko köntästä olisi 1,3 prosenttia. Eurooppalaisista pörssiyhtiöistä se omistaa 2,3 prosenttia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Rahasto laski hiilijalanjälkensä sen mukaan, paljonko sijoituskohteina olevat yhtiöt saastuttavat ja kuinka suuren osuuden rahasto kyseisestä yhtiöstä omistaa. Laskutoimitus ei ollut helppo, ja sen toteuttamisessa meni pari vuotta. Moni yhtiö ei vielä pidä tarkkaa lukua päästöistään.


”Nyt arvelemme, että lukema on 90–100 miljoonaa tonnia hiilidioksidi­ekvivalenttia. Tämä on kaksi kertaa niin paljon päästöjä kuin mitä Norjan alueelta tulee”, Slyngstad kertoi bisnestilaisuudessa tiistaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

Hiilidioksidiekvivalentti on kasvihuonekaasujen yhteismitta.

Slyngstad tiedostaa, että hänen johtamallaan rahastolla on vaikutusvaltaa maailmanmarkkinoihin. Rahasto on jo aiemmin ilmoittanut luopuvansa hiiliyhtiöistä kokonaan ja vähentävänsä omistuksia öljy- ja kaasuyhtiöissä.

Rahasto harjoittaa yhteiskunnallista vaikuttamista myös esimerkiksi puuttumalla tarvittaessa pörssiyhtiöiden ylimmän johdon liian suurin palkkioihin.

Rahaston sosiaaliselle omalletunnolle on naureskeltu, koska sijoitukset on ostettu Norjan vuosikymmenten aikana keräämillä öljytuloilla.

Norjan päämääränä on kuitenkin käyttää varojaan vastuullisesti ja omalta osaltaan valmistella markkinoita ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Rahastolla on Norjan parlamentin mandaatti toimia sijoituksissaan aktiivisesti ympäristöasiat huomioon ottaen.

Yhtiö esittelee omistuksensa yksityiskohtaisesti verkkosivuillaan. Rahaston omistusten arvo on suunnilleen 855 miljardia euroa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    6. 6

      Pam syyttää: Tamperelaisessa K-Supermarketissa seksuaalista häirintää – kauppias irtisanoutui: ”Totta kai kiistän kaiken”

    7. 7

      Nyt se on varmaa: Länsimetron liikenne alkaa aikaisintaan marraskuussa – ”Onnistuneita koeajopäiviä ei vielä ole”

    8. 8

      Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

    9. 9

      Asiakas virtsasi myynnissä olleiden työkalujen päälle myymälässä Kampissa – motiivi on vielä arvoitus

    10. 10

      ”Olen ollut ajattelematon ja harkitsematon”, sanoi veljensä firmaa markkinoinut valtakunnansyyttäjä – Jutun todistajista luovuttiin, ja se voi tehdä tahallisuuden arvioinnista vaikeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    4. 4

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    5. 5

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    6. 6

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    7. 7

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    8. 8

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    9. 9

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    10. 10

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää