Yle: Pekka Perälle yli miljoonan euron verohyöty vakuutuskuoren kautta – Perä kertoi HS:lle tehneensä järjestelyn, jotta Talvivaaran kurssi ei romahtanut - Talous | HS.fi

Yle: Pekka Perälle yli miljoonan euron verohyöty vakuutuskuoren kautta – Perä kertoi HS:lle tehneensä järjestelyn, jotta Talvivaaran kurssi ei romahtanut

Pekka Perä ei halunnut kertoa HS:lle osapuolena olleen vakuutusyhtiön nimeä, mutta kertoo sen toimivan EU:n alueella.

Pekka Perä sanoo HS:lle tehneensä järjestelyn verosyistä.

21.6.2017 20:03

Kaivosyhtiö Talvivaaran perustaja Pekka Perä sai yli miljoonan euron verohyödyn vakuutuskuorijärjestelyssä, jossa hän luovutti 50 miljoonaa Talvivaaran osaketta eurooppalaiselle vakuutusyhtiölle, kertoo Yle.

Ylen mukaan kaupan tekee erikoiseksi se, että Perä on julkisesti kiistänyt myyneensä osakkeita. Tästä huolimatta verottaja hyväksyi Perälle miljoonien eurojen luovutustappiot vuodelta 2013.