Slush-vaikuttajien mielestä Suomi on tärvännyt liikaa aikaa soteen, kikyyn ja keskioluisiin – ”Meidän pitää rakentaa maailman parhaita yrityksiä” - Talous | HS.fi
Talous

Slush-vaikuttajien mielestä Suomi on tärvännyt liikaa aikaa soteen, kikyyn ja keskioluisiin – ”Meidän pitää rakentaa maailman parhaita yrityksiä”

Slushista suurtapahtuman kasvattaneen kaksikon mielestä Suomi on loistopaikka aloittaa yrittäjänä, mutta todella isoksi täällä on liian vaikea kasvaa. Juttu on osa Talouden sankarit -sarjaa.

Ilkka Kivimäki (oik.) ja Miki Kuusi uskovat Suomen saaneen vauhtia Slushista sekä Supercellin ja Rovion kansainvälisestä menestyksestä. Seuraavaksi Suomesta pitäisi tehdä houkutteleva paikka ulkomaalaisille huippuosaajille.

Julkaistu: 24.7.2017 2:00, Päivitetty 24.7.2017 9:54

Helsingin Sanomien pääkirjoitus vuodelta 2010 on painunut Ilkka Kivimäelle ja Miki Kuuselle mieleen. ”Sarjayrittäjyys on pantava kuriin”, otsikossa luki.

”Vaikka siinä puhuttiin konkurssien avulla tahallaan yhteiskunnan varoja kuppaavista tyypeistä, siitä tuli myös semmoinen kuva, että usean yrityksen perustaminen elämän aikana on rikollista puuhaa”, Kuusi sanoo.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Talous