Yhdysvaltoja piinaavassa huumekriisissä pelastetaan ihmishenkiä sumutteella, jonka kehitys alkoi Suomen Alkon juopporotilla – ”Ei me aavistettu, että tuote tulee auttamaan tällaisessa epidemiassa” - Talous | HS.fi

Yhdysvaltoja piinaavassa huumekriisissä pelastetaan ihmishenkiä sumutteella, jonka kehitys alkoi Suomen Alkon juopporotilla – ”Ei me aavistettu, että tuote tulee auttamaan tällaisessa epidemiassa”

Yhdysvaltoihin on julistettu kansallinen hätätila yhä enemmän kuolemia aiheuttavien huumeiden vuoksi. Yliannostuksissa auttaa Narcan-niminen lääke. Sen kehitti yritys, jonka juuret ovat Suomessa. Yritys listautui vastikään Nasdaq-pörssiin.

Tutkija David Sinclair koe-eläiminä toimineiden rottien kanssa vuodelta 1997 otetussa kuvassa.

1.9.2017 2:00 | Päivitetty 1.9.2017 11:09

Ohion Daytonissa poliisi Adam Todd kantaa aina mukanaan Narcan-nimistä sumutetta. Sillä voidaan pelastaa huumeyliannostuksen saaneen ihmisen henki suihkuttamalla sitä hänen sieraimiinsa.

Yliannostuksen saaneita riittää. Toddista ja Yhdysvaltojen historian pahimmasta huume-epidemiasta kerrottiin Helsingin Sanomissa heinäkuussa.

Artikkeliin liittyviä aiheita