Talous

Tuloskausi alkaa: Vahva suhdanne piristää yhtiöiden tuloksia ja myös osinkoihin povataan lisäystä

Toimialoista myönteistä kehitystä on odotettavissa metsäteollisuudesta, energiateollisuudesta ja mediasta.

Suomen talouskasvu kiihtyi ennusteiden mukaan merkittävästi viime vuonna. Se tietää hyvää tällä viikolla alkavalle tuloskaudelle, jolloin yhtiöt julkaisevat loka–joulukuun osavuosikatsauksensa.

Talouskasvua vauhditti etenkin uusien investointien ja tavaraviennin lisääntyminen. Työpäiväkorjattu teollisuustuotanto kasvoi Tilastokeskuksen mukaan tammi–marraskuussa 3,5 prosenttia. Elinkeinoelämän keskusliiton kyselyn perusteella yritysten luottamus talouden kehittymiseen oli loka–joulukuussa vahvaa.

Finanssiyhtiö Nordean ennusteen perusteella pörssissä noteerattujen suurten yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto olisi loka–joulukuussa kasvanut 3 prosenttia ja liikevoitto 25 prosenttia. Ennusteessa ei ole mukana rahoitusalan yhtiöitä eikä ruotsalaista teleoperaattoria Teliaa.

”Tulosten paraneminen johtuu pääosin suhdanteen vahvistumisesta. Yhtiöiden kysynnän lisääntyminen näkyy myös siinä, että liikevaihdot eri toimialoilla ovat alkaneet kasvaa”, sanoo finanssiyhtiö Nordean osaketutkimuksen analyytikko Harri Taittonen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suurten yhtiöiden tuloskauden aloittaa hissejä ja liukuportaita valmistava Kone, joka julkaisee osavuosikatsauksensa ja tilinpäätöstiedotteensa torstaina.

Juttu jatkuu grafiikan jälkeen.


Poikkeuksellisen pitkän taantuman aikana yhtiöt joutuivat tehostamaan toimintaansa. Kun tulot vähenevät, kuluja täytyy karsia. Taittonen arvioi, että siksi suhdanteen paranemisen pitäisi vaikuttaa kohtalaisen suoraviivaisesti yhtiöiden liikevoittoihin.

Finanssiryhmä OP:n osaketutkimuksen johtaja Henri Parkkinen uskoo myös, että suhdanteen paraneminen tietää yhtiöille hyvää.

”Kun taloudesta on saatu jo pitkään myönteisiä merkkejä, yhtiöiden tulosten olisi pitänyt parantua. Markkinoilla päähuomio ei ole kuitenkaan viime vuoden viimeisessä vuosineljänneksessä vaan siinä, onnistuvatko yhtiöt ensi vuonna saavuttamaan ennustetun tuloskehityksen.”

Toisin sanoen sijoittajat ovat jo ottaneet huomioon tulosten kehittymisen ja katse kiinnittyy taas siihen, miten yhtiöt arvioivat liiketoimintansa kehittymistä tänä vuonna.


Toimialoista selvästi parempaa tuloskehitystä on Nordean ennusteen perusteella odotettavissa metsäteollisuudessa, energia-alalla ja mediassa.

”Konepajayhtiöissä asetelma on hieman kahtalainen: osa on jo parantanut selvästi tulostaan, mutta osassa kysynnän kasvun tuoma liikevaihdon kasvu näyttäisi olevan vasta alkamassa”, Nordean Taittonen sanoo.

Pääasiassa kotimaan markkinoilla toimiville yhtiöille on todennäköisesti tullut hyötyä myös siitä, että kuluttajien luottamus talouteen on ollut jo pitkään poikkeuksellisen vahvaa. Pääasiassa kotimaan markkinoilla toimivia ovat esimerkiksi kaupan alan yhtiöt, teleoperaattorit ja mediayhtiöt.


Yhtiöiden kannattavuuden kehittymiseen vaikuttavat monet sellaisetkin seikat, joihin yhtiöt eivät voi vaikuttaa. Yksi niistä on valuuttakurssit.

Euron arvo Yhdysvaltojen dollareissa oli loka–joulukuussa 2016 keskimäärin 1,0789 dollaria. Viime vuoden loka–joulukuussa euro oli vahvistunut 1,1774 dollariin.

Vuodessa euro on siis vahvistunut suhteessa dollariin liki kymmenen prosenttia. Kun yritykset muuttavat tuloslaskelmassa dollaritulonsa euroiksi, tulot euroissa pienenevät yhteisvaluutan vahvistumisen takia.

”Euro on vahvistunut pitkin syksyä suhteessa dollariin, mikä on saattanut rasittaa tuloskehitystä. Toinen suuri kysymys on kustannukset. Kun inflaatio hiljalleen kiihtyy, sillä on monen tuotannontekijän kautta vaikutusta tuloskehitykseen”, OP:n Parkkinen sanoo.

Osinkoihin povataan kohtalaista lisäystä

Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat edelleen verraten vähän velkaantuneita. Jos niiden kannattavuus on viime vuoden lopussa parantunut ennusteiden mukaisesti, odotettavissa on osinkojen kasvaminen.

Finanssiyhtiö Nordean ennusteen mukaan yhteenlaskettujen osinkoehdotusten määrä kasvaisi yhdeksän prosenttia 6,8 miljardiin euroon.

”Jos otetaan huomioon osinkojen kehitys pitkän ajan ku­luessa, mitään varsi­naista hyppäystä ei ole tulossa. Tuloskehitykseen nähden osinkokehitystä voi pitää maltillisena. Voi myös olla, että yritykset säästävät kassavarojaan pahan päivän varalle”, sanoo Nordean osaketutkimuksen analyytikko Harri Taittonen.

Osinko on osakkeenomistajille kuuluva voitto-osuus. Osake­yhtiölain mukaan yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jos yhtiöjärjestyksessä ei toisin määrätä.

Osinko lasketaan tuloslaskelman viimeisestä rivistä eli nettotuloksesta. Entistä suuremmat osingot ovat hyväksi myös Suomen julkiselle taloudelle, sillä ne lisäävät verotuloja.

”Kotimaiset yhtiöt on trimmattu huonoina aikoina sen verran hyvään kuntoon, että liikevaihdon lisääntymisen pitäisi vaikuttaa lähes suoraan tulokseen. Vahvistunut kannattavuus ja vahvat taseet antavat useille yhtiöille mahdollisuuden kasvattaa osinkoaan”, sanoo OP:n osaketutkimuksen johtaja Henri Parkkinen.

Osinkojen tulkinta on yleensä vaikeaa. Entistä suuremmat osinkoehdotukset voivat kertoa siitä, että yhtiöiden hallitukset luottavat liiketoiminnan suotuisaan kehitykseen.

Osinkojen asemesta yhtiöt voisivat käyttää kassavarojaan uusiin investointeihin, jotka yleensä ovat kannattavan liiketoiminnan elinehto pitkällä aikavälillä. Viime vuonna investoinnit kasvoivat ainakin kansantalouden tasolla tuntuvasti.

Yritysten investoinnit olivat Suomessa pitkään melko vähäisiä, koska tuotantokapasiteetti oli vajaakäytössä ja epävarmuus liiketoiminnan kehittymisestä oli verraten suurta.

Fakta

Tuloskausi kolmen kuukauden välein


 Pörssiyhtiöt julkaisevat osavuosikatsauksensa vuosineljänneksittäin eli kolmen kuukauden välein.

 Loka–joulukuun osavuosikatsaukset julkaistaan pääasiassa tammi–helmikuun vaihteessa.

 Loka–joulukuun osavuosikatsauksen yhteydessä yhtiöiden hallitukset ilmoittavat yleensä osinkoesityksensä. Osingoista päättävät yhtiökokoukset.

 Osavuosikatsausten tiedot ovat tilintarkastamattomia. Siksi ne voivat hieman muuttua tulevaisuudessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pörssi
  • Talous
  • Suomen talous
  • Petri Sajari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    2. 2

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    3. 3

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkimus osoitti ylivertaisuus­vinouman pätevän myös politiikkaan: Mitä vähemmän ihminen tajuaa aiheesta, sitä enemmän hän luulee tietävänsä

    5. 5

      Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

    6. 6

      Ranskalainen parisuhde eroaa suomalaisesta, koska puoliso menee lasten edelle eikä uskottomuutta tuomita – kirjailija Helena Liikanen-Renger kertoo, mitä parisuhteen salaisuuksia voimme oppia ranskalaisilta

      Tilaajille
    7. 7

      ”On harhaluulo, että vain mies voisi kiihottua raiskauskohtauksen katsomisesta”, sanoo yhden historian rankimmista raiskauskohtauksista ohjannut Isabella Eklöf – Nyt hän kertoo, miten se tehdään näyttelijöitä kunnioittaen

    8. 8

      Turun puukottajan kuulemisesta tuli hyvin sekava – Bouananen käytöksestä voi tehdä muutaman päätelmän siitä, millainen ihminen salissa istui

    9. 9

      Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

    10. 10

      Tutkimus: Autismia tutkinut lasten­lääkäri Hans Asperger osallistui natsien rotuhygienia­ohjelmaan, joka seuloi vammaisia lapsia tapettavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    2. 2

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    3. 3

      Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner ovat perustamassa uutta poliittista liikettä nykyisten puolueiden haastajaksi – Lähteet: ”Kokoomuksessa vallitsee syvä huoli”

    4. 4

      Kansanedustaja Hjallis Harkimo jättää kokoomuksen ja haukkuu puolueen johtamista: ”Olen keskustellut Orpon kanssa tänä vuonna ehkä kaksi minuuttia” – Nämä asiat Harkimon lähdöstä tiedetään

    5. 5

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    6. 6

      Tamperelainen tietoturva-asiantuntija Janne Ahlberg on internetin huijareiden metsästäjä, jonka paljastama kuva­huijaus levisi jälleen Syyrian ohjus­iskun jälkeen

    7. 7

      Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

    8. 8

      Ranskalainen parisuhde eroaa suomalaisesta, koska puoliso menee lasten edelle eikä uskottomuutta tuomita – kirjailija Helena Liikanen-Renger kertoo, mitä parisuhteen salaisuuksia voimme oppia ranskalaisilta

      Tilaajille
    9. 9

      ”Koko ajan ne katsovat, mitä muuta työtä voisi olla tarjolla”

    10. 10

      Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

    2. 2

      Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

    3. 3

      Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

    4. 4

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    5. 5

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    6. 6

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    7. 7

      Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

    8. 8

      Lukuisten autoilijoiden pihoilla kytee tuhansien eurojen vakuutus­pommi – heitä ei voi varoittaa, sillä käytännössä kukaan ei tiedä, keitä he ovat

    9. 9

      Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner ovat perustamassa uutta poliittista liikettä nykyisten puolueiden haastajaksi – Lähteet: ”Kokoomuksessa vallitsee syvä huoli”

    10. 10

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tehoton Suomi hukkasi ylivoimansa ja hävisi Tšekille
    3. Tutkimus: Autismia tutkinut lasten­lääkäri Hans Asperger osallistui natsien rotuhygienia­ohjelmaan, joka seuloi vammaisia lapsia tapettavaksi
    4. Tobin Carberry vauhditti Vilppaan avausvoittoon – Seagullsin valmentaja kehui upeaa tunnelmaa: ”Tässä sarjassa et parempaan paikkaan pysty menemään”
    5. Kärpät nousi takaa ohi ja kaatoi Tapparan toistamiseen, Tappara-luotsi Rautakorpi: ”Paransimme selkeästi edelliseen peliin”
    6. Kansanedustaja Hjallis Harkimo jättää kokoomuksen ja haukkuu puolueen johtamista: ”Olen keskustellut Orpon kanssa tänä vuonna ehkä kaksi minuuttia” – Nämä asiat Harkimon lähdöstä tiedetään
    7. Tunti sitten
    8. Syntymäpäiväsankari Patrik Laine joutui joukkuekaverin pilan kohteeksi – fanit vitsailivat jekun seurauksista
    9. Marimekko painosti teekkareiden Julkku-vappu­lehden ottamaan naiset mukaan toimintaansa – ”Edellytimme Luola­miehiltä välitöntä sitoutumista”
    10. Tutkimus osoitti ylivertaisuus­vinouman pätevän myös politiikkaan: Mitä vähemmän ihminen tajuaa aiheesta, sitä enemmän hän luulee tietävänsä
    11. Henkilö­auto törmäsi tukki­rekkaan Etelä-Savossa, yksi kuoli
    12. Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi Tilaajille
    13. Näytä lisää