Talous

Kaksi Britannian jättipankkia asetti etniset kiintiöt johtotehtäviinsä

Royal Bank of Scotlandin tavoitteena on kaksinkertaistaa vähemmistöedustajien osuus esimiestehtävissä.

Kaksi Britannian suurinta pankkia ilmoitti palkkaavansa lähivuosina johtotehtäviin selvästi enemmän etnisten vähemmistöjen edustajia kuin ennen, kertoo uutistoimisto Reuters.

Royal Bank of Scotland julkisti, että sen tavoitteena on kaksinkertaistaa mustien, aasialaistaustaisten ja muiden vähemmistöryhmien osuus johtajistossa vuoteen 2025 mennessä.

RBS arvioi, että sillä on nyt erilaisissa johtotehtävissä yhteensä noin 4 000 ihmistä, ja heistä kahdeksan prosenttia kuuluu etnisiin vähemmistöihin.

Lloyds-pankissa vähemmistöjen osuus esimiehissä on nyt 5,6 prosenttia. Pankin tavoitteena on nostaa osuus kahdeksaan prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, kertoo Reuters.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Britannian työvoimasta 12 prosenttia kuuluu etnisiin vähemmistöihin. RBS:n asiakkaista heitä on 15 prosenttia, kun Lloydsissa osuus jää kymmeneen prosenttiin.

”Voidaksemme pankkina palvella asiakkaitamme hyvin, meidän täytyy itsekin olla yhtä monimuotoisia kuin yhteisöt, joissa toimimme”, sanoi RBS:n edustaja Marjorie Strachan Reutersille.

Ajatushautomo Runnymede Trustin johtaja Omar Khan piti pankkien päätöstä järkevänä. ”On aivan oleellista, että pankit muistuttavat nykyistä enemmän asiakaskuntiaan.”

”Yksityinen sektori on osoittanut, että kiintiöt toimivat tehokkaasti. Toivomme, että käytäntö laajenee läpi yksityisen sektorin ja julkisen talouden mutta myös hyväntekeväisyysjärjestöihin.”

Reutersin mukaan 15 prosenttia Britannian suurimmista pörssiyhtiöistä julkistaa yksityiskohtaisia tietoja työntekijöidensä jakautumisesta etnisiin ryhmiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vähemmistöt
  • Britannia
  • Pankit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkimus: Laihduttajan on turha tuijottaa hiilihydraatteja ja rasvoja – tai edes syyttää geenejä

    2. 2

      Maailmanennätyksen tehnyttä 15-vuotiasta taitoluistelijaa itkettää, kun hän kertoo elämästään – Alina Zagitovasta on rakennettu olympiavoittajaa pikkutytöstä lähtien

    3. 3

      Ugandassa kuolleen suomalaismiehen ruumiinavauksen tehnyt lääkäri HS:lle: Pistojäljet vatsassa ja reidessä kiinnittivät huomioni

    4. 4

      Saara Aallon kolmas kappale on täysiveristä euroviisua kaikessa törkeydessään – tosin UMK-voittaja lienee jo taputeltu

    5. 5

      ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

      Tilaajille
    6. 6

      Yhdysvalloissa tapahtuu nyt jotain, mitä ei ole ennen nähty – Miksi Floridan kouluampuminen oli erilainen kuin muut?

    7. 7

      Panssarilasin alta löytyy Viron mahtavin aarre, jonka tarina on kuin jännitys­näytelmästä – Piilopaikan tiesi vain pari ihmistä, mutta tieto oli hävitä Siperian vankileireille

    8. 8

      Salaliittoteoriat Floridan kouluampumisesta lähtivät liikkeelle: Aserajoituksia vaativia lukiolaisia väitetään palkatuiksi näyttelijöiksi

    9. 9

      Mikroilmeet paljastavat tunteitamme, vaikka yrittäisimme peittää ne – Toimittaja testasi niihin perustuvaa ”persoonallisuusanalyysia, jota ei voi huijata”

    10. 10

      Ei laihdutus­kuuria eikä kalorien kyttäämistä – Pertti Mustajoki on tutkinut suomalaisten ylipainoa vuosi­kymmeniä ja nyt hän kertoo, miten kilot katoavat helposti ja pysyvästi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

      Tilaajille
    2. 2

      Trumpilta ehdotus kouluampumisten ehkäisemiseksi: Opettajille aseita

    3. 3

      Maailmanennätyksen tehnyttä 15-vuotiasta taitoluistelijaa itkettää, kun hän kertoo elämästään – Alina Zagitovasta on rakennettu olympiavoittajaa pikkutytöstä lähtien

    4. 4

      Yhdysvalloissa tapahtuu nyt jotain, mitä ei ole ennen nähty – Miksi Floridan kouluampuminen oli erilainen kuin muut?

    5. 5

      Maailman yksinäisin puu kaukana eteläisellä Tyynellämerellä kantaa jälkeä hetkestä, jolloin ihminen painoi kädenjälkensä koko planeettaan

    6. 6

      Panssarilasin alta löytyy Viron mahtavin aarre, jonka tarina on kuin jännitys­näytelmästä – Piilopaikan tiesi vain pari ihmistä, mutta tieto oli hävitä Siperian vankileireille

    7. 7

      Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

    8. 8

      Katajanokalle nousseen kerrostalon urakoitsijana suhmuroi outo yrittäjä – konkurssi jätti kymmeniä alihankkijoita puille paljaille

    9. 9

      ”I hear you”, luki Trumpin lunttilapussa, kun hän kuunteli Floridan joukkosurmasta selvinneitä opiskelijoita ja ehdotti opettajille aseita

    10. 10

      ”Suomessa on liikaa hengailupäiväkoteja”, jyrähtää asiantuntija – Dosentti Marjatta Kallialan mielestä päiväkodeissa on pulaa motivaatiosta ja työmoraalista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ei hätää, hoidetaan tämä alta pois”, ajatteli Samuel raskauden selvittyä – puoliso sanoi ei, ja nyt Samuel hoitaa yksin lasta, jota hän ei halunnut

      Tilaajille
    2. 2

      Kuoleva kenkätehdas keksi vuonna 1989 nerokkaan idean – nyt niitä seisoo rivillinen jokaisen päiväkodin eteisessä

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

    4. 4

      Onko puolisosi taipuvainen syrjähyppyyn? Tutkijat löysivät tiedostamattomia tapoja, jotka paljastavat alttiuden pettämiseen

    5. 5

      Lähes 30 vuotta Ylellä työskennellyt urheiluselostaja Tapio Suominen on saanut potkut

    6. 6

      Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

    7. 7

      Näiden sanojen runsas käyttö voi paljastaa puhujan masennuksen – Suomalais­asiantuntija vahvistaa: ”Kieli kertoo käyttäjästään asioita, joita hän ei itse tiedosta”

      Tilaajille
    8. 8

      Sissikoulutus on rankinta mitä armeija tarjoaa, mutta Jaakko Pessinen vain lihoi – miten selittyy mies, joka reuhtoo 45 vuotta metsässä ilman sairaspäiviä ja kaataa traktorin paljain käsin?

      Tilaajille
    9. 9

      Pääsin neljässä viikossa bikinikuntoon – näillä tehokkailla ohjeilla

    10. 10

      Ilja Janitskin loi ja hylkäsi MV-lehden, ja nyt hän kääntää selkänsä sen kannattajille – ”Olen saanut tarpeekseni isänmaallisten skenestä, siitä pelleilystä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää