Suomi pyrkii saamaan turvapaikanhakijat nykyistä nopeammin työmarkkinoille
Suomi seuraa Ruotsin kokeiluista esimerkiksi niin sanottua sopeuttamistyötä. ”Se, mitä Ruotsissa on tehty uudella tavalla, on palkan ja sosiaaliturvan yhdistäminen”, sanoo Sonja Hämäläinen työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Yrittäjyys on monelle maahanmuuttajalle keino työllistyä. HS kertoi viime heinäkuussa raisiolaisesta Mojib Fekristä (vas.), joka oli työllistänyt itsensä lisäksi yhdestä kolmeen maahanmuuttajaa. Mustafa Talib (oik.) työskenteli autopesulassa. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Suomessa maahanmuuttajien työllisyystilanne suhteessa kantaväestöön näyttää samalta kuin Ruotsissa.
Laskentatavasta riippuen maahanmuuttajien työllisyys on Suomessa noin 10–15 prosenttiyksikköä pienempi ja työttömyysaste noin 2,5-kertainen kantaväestöön nähden.
Heikointa työllisyys on odotetusti turvapaikanhakijoina saapuneilla, ja heistä etenkin naisilla.