Talous

Trump haluaa yhdysvaltalaisille halvemmat lääkkeet Euroopan kustannuksella – vaikutukset voivat näkyä suomalaisten lääkelaskuissa

Vaatimus saattaa nostaa lääkkeiden julkisia listahintoja, mutta moni maa tinkii niistä jo nyt omissa neuvotteluissaan lääkeyhtiöiden kanssa.

Presidentti Donald Trump haluaa yhdysvaltalaisille nykyistä halvempia lääkkeitä.

Trump puhui asiasta Washingtonissa Yhdysvalloissa perjantai-iltana Suomen aikaa. Lausunnossaan hän odotetusti vieritti syyn hintavista lääkkeistä muiden maiden niskaan. Hän myös syytti lääketeollisuutta siitä, että se tekee ”omaisuuksia amerikkalaisten veronmaksajien kustannuksella”.

The New York Times kirjoittaa, että Trumpin hallinto pitää muita maita vapaamatkustajina, jotka ottavat hyödyn irti yhdysvaltalaisesta lääkekehitystyöstä ja jättävät laskun jenkkikuluttajille.

Viime viikolla maan terveysministeri Alex Azar lupaili, että Trumpilta on odotettavissa ”rohkeita liikkeitä”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toimista ei kuitenkaan ole vielä tarkkaa tietoa.

Lääkealan asiantuntijat ovat epäilleet vaikutusten jäävän vaatimattomiksi. Yhdysvaltalaiskuluttajien lääkelaskut tuskin kevenevät vielä tämän vuoden aikana.

Suomen lääkealaa valvovan Fimean arviointipäällikkö Vesa Kiviniemi sanoo, että vaikutuksia ei oikeastaan voi arvioida, ennen kuin mahdolliset käytännön toimenpiteet ovat tiedossa.

”Aikovatko he oikeasti pakottaa hintoja alas Yhdysvalloissa vai onko kyseessä vain voimallinen viesti lääkeyhtiöille?” Kiviniemi pohtii.

Kuten arvattavissa on, asia ei ole aivan yksinkertainen.

Jos Yhdysvallat lähtee polkemaan hintoja alaspäin, lääkeyhtiöt saattavat korottaa lääkkeiden julkisia listahintoja. Listahinnat poikkeavat kuitenkin lopullisesta hinnasta, sillä yleinen käytäntö on, että niistä tingitään salaisilla sopimuksilla.

Helsingin Sanomat kertoi jo aiemmin, että salaisilla sopimuksilla lääkeyhtiöt ovat pyrkineet suojaamaan Yhdysvaltojen hintatasoa, jotta hinnat eivät laskisi siellä.

Periaatteessa Trumpin mahdolliset toimenpiteet voisivat heijastua suomalaisten lääkelaskuihin asti, mutta Kiviniemi uskoo, että nousupaine pyrittäisiin taklaamaan lääkeyhtiöiden kanssa käytävissä neuvotteluissa ei-julkisista hinnoista.

”Todennäköinen seuraus olisi, että yhä enemmän siirryttäisiin ei-julkisiin hintoihin”, Kiviniemi arvelee.

Kukin maa neuvottelee hinnoista itsenäisesti lääkeyhtiöiden kanssa. Suomessa Kelan korvaamien apteekkilääkkeiden hinnat määrää lääkkeiden hintalautakunta. Lisäksi sairaanhoitopiirit neuvottelevat esimerkiksi kaikkein kalleimmista lääkkeistä, kuten syöpälääkkeistä.

Yhdysvaltojen painoarvo kansainvälisillä lääkemarkkinoilla on huomattava. Suuri osa lääkkeistä ostetaan ja kulutetaan Yhdysvalloissa. Samaan aikaan yhdysvaltalaiset maksavat lääkkeistään keskimäärin korkeampia hintoja kuin esimerkiksi monessa Euroopan maassa maksetaan.

Kiviniemen mukaan yhtenä syynä kalleuteen on se, että Yhdysvalloista uupuu lääkkeiden hintasääntely. Hän huomauttaa, että osa lääkkeistä maksetusta rahasta palautuu kuitenkin liikevoittoina Yhdysvaltoihin, sillä maahan on sijoittunut useita suuria lääkeyhtiöitä. Esimerkki lääkejätti Pfizer pitää päämajaansa New Yorkissa.

Lääkeyhtiöt perustelevat lääkkeiden kalleutta usein sillä, että tutkimus- ja kehitystyö vie valtavasti rahaa. Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvalloissa lääkeyhtiöt ovat myös yrittäneet vierittää syytä korkeista hinnoista lääkemarkkinoiden muiden toimijoiden niskaan.

Kävi mitä kävi, Trumpin lääkeuhittelu on yksi uusi isku Yhdysvaltojen ja Euroopan kumppanuussuhteisiin, jotka ovat olleet koetuksella muun muassa Trumpin teräs- ja alumiinitullien sekä Iranin ydinsopimuksen romuttamisen vuoksi.

Oikaisu 14.5. klo 10.45: Hintalautakunta neuvottelee Kelan korvaamista apteekkilääkkeistä. Aiemmin juttu viittasi virheellisesti kaikkiin apteekkilääkkeisiin. Sairaanhoitopiirit kilpailuttavat muitakin lääkkeitä kuin kaikkein kalliimpia, joten lauseeseen on lisätty sana esimerkiksi.

Fakta

Täyttämättömiä lupauksia


 Donald Trump esitteli ajatuksia lääkehintojen alentamiseksi jo osana presidentinvaalikampanjaansa vuonna 2016.

 Lupaukset ovat kuitenkin tähän mennessä jääneet täyttämättä.

 Syksyn kongressivaaleihin valmistautuvat demokraatit ovat ehtineet moittia Trumpin hallinnon toimettomuutta lääkeasiassa.

 Kyselyiden mukaan yhdysvaltalaisäänestäjät ovat yhä enemmän huolissaan terveydenhuollon kustannuksista.

Lähde: Reuters

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lääkkeet
  • Talous
  • Heta Hassinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sinkkumiesten painajaiskaupungissa on vaikea löytää rakkautta – suomalaismies hengailee pakastealtaalla, koska Seattlessa nettitreffeillä korostuu vain raha

      Tilaajille
    2. 2

      Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

    3. 3

      Missourin veneonnettomuudessa kuolleista yhdeksän oli samasta perheestä – Turmasta selvinnyt nainen: ”Kapteeni sanoi, ettemme tarvitse pelastusliivejä”

    4. 4

      ”Varokaa, sieltä tulee pyöräilijä!” komensivat vanhemmat lapsiaan minua syyllistävään sävyyn – Miksei lapsia opasteta liikenteessä?

    5. 5

      Neil Hardwick on Suomi-viihteen kultasormi, joka piruillessaan teki sarjan ”jota ei kirjoiteta tai harjoitella ollenkaan”

    6. 6

      Muistoesineet katosivat 5-vuotiaana kuolleen Miron haudalta – ”Silmät kyyneltyivät niin, etten ensin edes nähnyt, oliko kaikki viety”, pojan äiti kertoo

    7. 7

      Avioliiton arvoa ei romuta samaa sukupuolta olevien puolisoiden rakkaus, vaan kommunikaation puute, arjen paineet ja itsekeskeisyys

    8. 8

      Osavuosilomakatsaus: Perheen talous kärähti kesäkvartaaleilla

    9. 9

      Päivi Anttikosken valinta Aamulehden päätoimittajaksi saattoi kariutua, koska toimitusjohtajalle ei kelvannut perheestään erillään asuva äiti – Alman Kai Telanne: ”Olen pahoillani, että hakijalle syntyi väärä käsitys”

    10. 10

      Supon kriisistä nostanut Ilkka Salmi panee nyt kuntoon koko Suomen poliisin johtamista – Aarniosta lähtenyt vyyhti käydään läpi ”tarkalla kammalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Päivi Anttikosken valinta Aamulehden päätoimittajaksi saattoi kariutua, koska toimitusjohtajalle ei kelvannut perheestään erillään asuva äiti – Alman Kai Telanne: ”Olen pahoillani, että hakijalle syntyi väärä käsitys”

    2. 2

      Rakastuin laitoksemme lehtoriin, mutta suhde päättyi rumasti – nyt hän pitää mykkäkoulua ja kielsi tulemasta luennoilleen

    3. 3

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    4. 4

      Kattorakenteiden välissä tursunnut ja viikon kadoksissa ollut kuristajakäärme Olli karkasi taas Vantaalla – Omistaja: ”Voin taata, ettei tämä enää toistu”

    5. 5

      12-vuotiaana Kalle esitti netissä himokasta kotiäitiä – Verkossa tekaistulla identiteetillä esiintyminen on yleistä, ja sen avulla Kalle löysi itsensä

      Tilaajille
    6. 6

      James Bluntin keikka Porissa kiteyttää, kuinka vähän uudet ulkomaiset nimet kiinnostavat kotimaisilla festivaaleilla

    7. 7

      Kymmenen haavoittui veitsihyökkäyksessä Saksan Lyypekissä – epäillyllä oli isän mukaan mielenterveysongelmia

    8. 8

      Hittiräppärin uutuuskappale synnytti kesän kuumimman nettivillityksen – ja se oli hauska siihen asti, kunnes teinit alkoivat hyppiä ulos liikkuvista autoista

    9. 9

      80 päivän vertailu paljastaa, kuinka totaalisen erilaista kesää viime vuonna vietettiin – Onko tämä nyt ilmaston­muutoksen vaikutusta?

    10. 10

      New York Times: Trumpin asianajaja nauhoitti salaa keskustelun Playboy-mallin maksamisesta hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat