1990-luvun laman uhreilta karhutaan yhä velkoja, vaikka valtio on todennut saatavat lähes arvottomiksi

Kaikella on rajansa, mutta rajoja voi myös venyttää.

Suomen 1990-luvun lama oli poikkeuksellisen vaikea taloudellinen ja sosiaalinen ahdinko, jonka seurauksista monet ihmiset kärsivät edelleen. Monet menettivät kaiken omaisuutensa. Osa on myös tuomittu talousrikoksista.

Yksi kärsijöistä on haastanut valtion oikeuteen, koska omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal jatkaa yhä valtiovarainministeriön päätöksellä saataviensa perintää.

Oikeudenkäynnissä perimmäinen kysymys on verraten yksinkertainen: onko Arsenalin saatavien perintä 25 vuotta pankkikriisin jälkeen enää kohtuullista tai ylipäätään tarkoituksenmukaista. Valtion oikeuteen haastaneen ihmisen mielenterveys on järkkynyt perheen 1990-luvun alussa alkaneen velkavankeuden aikana.

Hänen vaikea-asteiset ja työkyvyttömyyttä aiheuttaneet psyykkiset oireet johtuvat psykiatrian erikoislääkärin mielestä ”häneen kohdistuneesta pitkäaikaisesta, jopa järjestelmälliseksi luonnehdittavasta institutionaalisesta kiusaamisesta, jonka suorittajia ovat olleet omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal ja sen hallitsemat konkurssipesät”.

Arsenal on valtion omistama roskapankki. Se perustettiin vuonna 1993 hallinnoimaan pankkien ongelmallisia lainoja ja omaisuuseriä. Yhtiö on ollut selvitystilassa vuodesta 2003.

Osakeyhtiölain mukaan selvitystilassa olevan yhtiön liiketoimintaa saadaan jatkaa ainoastaan siinä määrin kuin tarkoituksenmukainen selvitys sitä vaatii. Siitä, mikä on tarkoituksenmukaista, päättää Arsenalin yhtiökokous.

Selvitystilassa olevalla yhtiöllä ei ole toimitusjohtajaa eikä hallitusta, vaan selvitysmiehet hoitavat yhtiön asioita. Arsenalin ainoa osakkeenomistaja on valtio, jota yhtiökokouksessa edustaa valtiovarainministeriö.

Vuoden 2016 tilinpäätöksessä Arsenalin saatavien arvo oli 9 964 euroa, mutta niiden nimellisarvo 121 miljoonaa euroa. Suuri ero nimellisarvon ja kirjanpitoarvon välillä kertoo siitä, että saatavat ovat erittäin epävarmoja. Silti niiden perimistä jatketaan.

Valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtaja Leena Mörttinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=leena+morttinen kertoo, että maaliskuun lopussa Arsenal oli joko suoraan tai konkurssipesien kautta osallisena 18 oikeudenkäynnissä.

”Pitkittynyt selvitystila ei ole valtionkaan etu eikä yhtiö sitä tavoittele. Osakeyhtiölainsäädännön vaatimuksista seuraa, että selvitystilan lopputilitystä ei voida suorittaa ennen kuin oikeudenkäynnit, joissa yhtiö on asianosaisena, ovat päättyneet”, Mörttinen kirjoittaa sähköpostiviestissään.

Selvitystilan jatkamista voi silti pitää erikoisena. Sijoittaja Kai Mäkelänhttps://www.hs.fi/haku/?query=kai+makelan sijoitusyhtiö Herttanelonen tarjoutui ostamaan kirjanpitoarvoltaan 9 964 euron saatavat runsas vuosi sitten 500 000 eurolla.

”Herttanelonen tekee tämän tarjouksen mahdollistaakseen 1990-luvun pankkikriisin lopettamisen. Suomen satavuotisjuhlavuonna on syytä kääntää uusi lehti ja aloittaa seuraava satavuotiskausi puhtaalta pöydältä”, tarjouksessa sanotaan.

Mäkelän mukaan hän olisi sopinut velat velallisten kanssa siten, että he olisivat vapautuneet veloistaan. Tarjous lähetettiin tiedoksi pääministeri Juha Sipilällehttps://www.hs.fi/haku/?query=juha+sipilalle (kesk), valtiovarainministeri Petteri Orpollehttps://www.hs.fi/haku/?query=petteri+orpolle (kok) ja ulkoministeri Timo Soinillehttps://www.hs.fi/haku/?query=timo+soinille (sin).

Arsenal kieltäytyi tarjouksesta. Ylijohtaja Mörttisen mukaan selvitysmiehet arvioivat tarjouksen ja hylkäsivät sen merkittävästi alihintaisena. Näkemykselle ei löydy näyttöä asiakirjoista.

Vastauksessaan Mäkelälle selvitysmiehet Seppo Salonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=seppo+salonen ja Juha Sivenius https://www.hs.fi/haku/?query=juha+siveniuseivät mainitse sanallakaan, että tarjous olisi ollut alihintainen. Sen sijaan he vetoavat siihen, että Arsenalin myyntikelpoiset varat myytiin vuosina 2000–2003 tehdyillä kaupoilla. Kauppojen ulkopuolelle rajattiin riitaisat, rikosperusteiset ja rikosoikeudenkäyntien kohteena olevat saatavat.

”Saatavat koostuvat talousrikostuomioiden yhteydessä velallisten maksettaviksi tuomituista vahingonkorvauksista. Pääosa mainituista saatavista on ulosottotoimien, muiden viranomaistoimien ja oikeudenkäyntien kohteena. Saatavien luonne ja niihin liittyvien toimien keskeneräisyys muodostavat esteen saatavien myynnille.”

Selvitysmiesten perustelu on oikeudellisesti pätevä. Tosin valtiovarainministeriöllä olisi halutessaan myös mahdollisuus toimia toisin. Mörttinen korostaa, että Arsenalin ilmoituksen mukaan sille on tuloutunut palautuksia yli 2,8 miljoonaa euroa tarjouksen hylkäämisen jälkeen.

”Näin ollen myös jälkikäteen voidaan todeta, että saatavien myyminen 500 000 eurolla olisi ollut jo yksin tarjouksen hylkäämisen jälkeen saatujen varojen valossa merkittävästi alihintainen ja yhtiölle ja sitä kautta valtiolle epäedullinen kauppa”, Mörttinen kirjoittaa.

 

”Taloudellisesti ja eettisesti on järjetöntä, että 25 vuotta vanhoja saatavien perimistä vain jatketaan.”

Arsenalin taseessa oli vuoden 2016 tilinpäätöksessä 1,2 miljoonan euron siirtosaaminen, joka kuvastaa Mörttisen mukaan arvioituja luottotappioiden palautuksia. Mäkelän tarjouksessa kuitenkin todetaan, että valtio olisi saanut 500 000 euron kauppahinnan ylittävältä osuudelta 25 prosenttia nettotuloista.

Helsingin yliopiston prosessioikeuden emeritusprofessori Risto Kouluhttps://www.hs.fi/haku/?query=risto+koulu on Suomen johtavia maksukyvyttömyysoikeuden tutkijoita. Hänen mielestään Arsenalin selvitystilan jatkaminen on monessa mielessä erikoista.

”Taloudellisesti ja eettisesti on järjetöntä, että 25 vuotta vanhoja saatavien perimistä vain jatketaan. Ei tällainen toiminta ole edes epäsuorasti hoidettuna valtion perustehtäviä”, Koulu sanoo.

Hän korostaa, että 25 vuotta vanhat riitaisat velkasuhteet pitäisi aina saada jollakin tavoin järjestettyä, jotta selvitystila voitaisiin lopettaa.

Koulun mielestä vaihtoehtoja on ainakin kaksi. Arsenal sopisi velkasaatavat velallisten kanssa tai myisi ne eteenpäin.

Molemmissa tapauksissa lopputuloksena olisi, että Arsenal voitaisiin vihdoin lakkauttaa ja pankkikriisin raskas perintö tältä osin unohtaa. Velalliselle se voisi merkitä normaalia elämää vuosien velkavankeuden jälkeen ja parhaassa tapauksessa jopa paluuta työelämään.

Arsenal on tosiaan myynyt aikaisemmin saataviaan, jotka se katsonut myyntikelpoisiksi. Vuonna 2000 yhtiö myi nimellisarvoltaan 12 miljardin markan saatavat 700 miljoonalla markalla Aktiv Hansalle ja C&A Finlandille.

”On myös syytä pitää mielessä, että Ulf Sundqvistinhttps://www.hs.fi/haku/?query=ulf+sundqvistin kanssa tehtiin sopimus, jossa Sundqvistin vahingonkorvausvelvollisuus neuvoteltiin huomattavasti pienemmäksi. Mielestäni Arsenalin pitäisi tehdä vastaavia sopimuksia myös nykyisten jäljellä olevien velallisten kanssa. Se olisi kaikkien osapuolten kannalta kohtuullista ja johdonmukaista.”

Sundqvist on entisen Suomen Työväen Säästöpankin toimitusjohtaja ja Sdp:n puheenjohtaja.

Oslon yliopiston kauppaoikeuteen erikoistuneen oikeustieteen professorin Jukka Mähösenhttps://www.hs.fi/haku/?query=jukka+mahosen mielestä Arsenalin selvitystilan lakkauttaminen on pääasiassa poliittinen kysymys. Lakkauttamiseen myös löytyy keinot, jos niitä vain haluttaisiin käyttää.

”Valtio voisi antaa selvitysmiehille valtuutuksen saatavien myymiseen tai saatavien perimisestä luopumiseen, jolloin oikeudenkäynnit loppuisivat. Valtuutuksessa selvitysmiehille pitäisi antaa vastuuvapaus, jolloin heidän asemansa suhteessa osakkeenomistajaan eli valtioon olisi turvattu.”

Oikeustieteen tohtori Kari Uotinhttps://www.hs.fi/haku/?query=kari+uotin mukaan valtiovarainministeri Orpo ilmoitti hänelle keväällä 2017 sähköpostitse pitävänsä Arsenalin toimintaa kohtuuttomana. Uoti on valtion oikeuteen haastaneen oikeudellinen avustaja.

”Herää kysymys, miksi asiassa ei saada aikaan päätöstä, joka viimein vapauttaisi ihmiset vuosikausien velkavankeudesta. Arsenalin selvitystilan jatkamisesta hyötyvät pääasiassa oikeudenkäyntejä ja konkurssipesiä hoitavat asianajajat”, Uoti sanoo.

Valtiovarainministeri Orpo ei kommentoi Arsenalin toimia eikä Uotille lähettämäänsä sähköpostia.

Suomen valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.

Uoti väittää laatimassaan haastehakemuksessa valtion rikkoneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen kidutuksen kieltoa.

Kanteen nostaneen diagnooseina on traumaperäinen stressihäiriö, vaikea-asteinen masennus ilman psykoottisia oireita ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Syynä on psykiatrin mielestä henkinen pahoinpitely.

Uotin mielestä valtiovarainministeriö sivuuttaa perustuslain säännöksen, jonka mukaan valtio on turvattava yksilön oikeudet.

Rikosoikeuden professori Sakari Melanderhttps://www.hs.fi/haku/?query=sakari+melander Helsingin yliopistosta painottaa, että epäinhimillinen ja halventava kohtelu on koskenut yleensä vankilaolosuhteita tai vaikkapa ruumiillisia rangaistuksia kouluissa. Keskeistä on se, onko viranomaisen tarkoituksena ollut tahallisesti nöyryyttää ja halventaa uhria.

”Tässä tapauksessa vaikuttaa melko kaukaa haetulta määritellä Arsenalin toiminta institutionaaliseksi kiusaamiseksi ja sitä kautta Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetuksi kidutukseksi, epäinhimilliseksi tai halventavaksi kohteluksi”, Melander sanoo.

Perimmäinen kysymys jää silti jäljelle: onko pankkikriisin saatavien perintä enää kohtuullista.

Tausta: Pankkikriisiin vaikuttivat useat eri tekijät

Lamojen ja pankkikriisien täsmällinen ennustaminen on yleensä hyvin vaikeaa.

Harva osasi arvioida Neuvostoliiton romahduksen ajankohdan tai sitä, mihin talouden ylikuumeneminen 1980-luvun lopussa johtaisi.

Suomen 1990-luvun lama johtui monista eri syistä, jotka liki samanaikaisesti toteutuessaan ravistelivat perin pohjin yhteiskuntaa. Jälkeenpäin arvioituna lamaa myös pahensivat poliitikkojen tekemät virheet.

Rahoitusmarkkinoiden liian nopea vapauttaminen 1980-luvun puolivälissä kannusti liikepankkeja holtittomaan lainanantoon. Se aiheutti pian arvopapereiden ja asuntomarkkinoiden hintakuplan.

Suomen Pankki pyrki kireällä rahapolitiikalla hillitsemään lainanantoa ja inflaatiota, joka kaikesta huolimatta pysyi voimakkaampana kuin monissa muissa valtioissa.

Voimakas inflaatio heikensi myös Suomelle taloudelle elintärkeän metsäteollisuuden hintakilpailukykyä. Kireä rahapolitiikka eli korkea korkotaso houkutteli yrityksiä ja kotitalouksia ottamaan lainaa ulkomaiden valuutoissa, joissa korot olivat paljon pienemmät.

Neuvostoliiton romahdus vuonna 1991 aiheutti suuren kolauksen Suomen ulkomaankauppaan. Neuvostoliiton osuus Suomen ulkomaankaupasta oli vain muuttamaa vuotta aikaisemmin ollut enimmillään noin 20 prosenttia.

Markka piti lopulta pakon edessä devalvoida vuonna 1991. Devalvoinnin seurauksena kotitalouksien ja yritysten lainanhoitokustannukset kasvoivat voimakkaasti, koska ne olivat ottaneet runsaasti lainoja ulkomaan valuutoissa.

Asuntojen hintakuplan puhkeaminen aiheutti suuria ongelmia kotitalouksille ja valtavia luottotappiota pankeille. Asunnot halpenivat pääkaupunkiseudulla 40 prosenttia.

Osa kotitalouksista joutui myös kahden asunnon loukkuun: uusi asunto oli jo ostettu, mutta vanhaa ei saatu myytyä likimainkaan ennalta arvioidulla hinnalla.

Pankkikriisi muuttui reaalitalouden kriisiksi, kun velkaantuneet kotitaloudet vähensivät kulutustaan ja yritykset investointejaan. Työttömyysaste nousi yli 16 prosenttiin vuonna 1993.

Lamaa pahensivat myös julkisen talouden mittavat menoleikkaukset, jotka vähensivät kokonaiskysyntää.