Talous

Suomalaisyritys keksi tyynyn, joka saa musiikin tuntumaan iholla

Espoolainen Flexound kehitti ensimmäisen värisevän ”älytyynynsä” terapiakäyttöön, mutta päätti sitten tuoda kehittämänsä teknologian myös kuluttajamarkkinoille.

Jokainen rock-konsertissa käynyt tietää, miten basson jytkeen voi paitsi kuulla korvissaan myös tuntea rintakehässään. Ääniaaltojen ja tuntoaistin yhteyttä on pitkään hyödynnetty esimerkiksi terapiahoidoissa, mutta nyt suomalainen kasvuyritys tuo yhdistelmän myös viihdekäyttöön.

Flexound Augmented Audion kehittämää ”älytyynyä” voi käyttää esimerkiksi elokuvien ja tv-sarjojen katseluun tai musiikin kuunteluun. Niskan taakse asetettava laite toistaa äänen kaiuttimien tavoin, minkä lisäksi se värähtelee äänen tahtiin.

Musiikkia kuunnellessa sen rytmin tuntee hartioillaan, ja sotaelokuvaa katsoessa värähdys korostaa taistelukentän äänimaailmaa sitä enemmän, mitä voimakkaammasta räjähdyksestä on kyse.

”Kehitimme ensimmäisenä maailmassa mahdollisuuden tuntea musiikin kehossa ilman, että äänenvoimakkuuden tarvitsee olla kovalla”, sanoo yrityksen toimitusjohtaja ja yksi perustajista Mervi Heinaro.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Humu-nimisen tyynyn pystyy yhdistämään bluetoothin tai piuhan avulla televisioon, tietokoneeseen tai puhelimeen, ja sitä voi käyttää minkä tahansa ääniraidan toistamiseen.

Myös Flexound kehitti ensimmäisen äänityynynsä nimenomaan terapiakäyttöön, ja vasta siitä saatu palaute antoi Heinaron mukaan kaksi vuotta sitten kipinän kehittää teknologiaa kuluttajille.

”Huomasin silloin itsekin, että tykkään oikeasti katsoa Netflixiä tämän kanssa”, hän sanoo.

Humun toiminta perustuu tyynyn sisällä olevaan elementtiin, joka sekä toistaa äänen että välittää siitä syntyvän värähtelyn vastaanottajan kehoon.

Noin 300 euroa maksava tuote tuli vuodenvaihteessa markkinoille Suomessa, ja sitä myydään lisäksi Japanissa, Kiinassa, Baltian maissa sekä suurten Euroopan maiden Amazon-verkkokaupoissa.

Seuraavaksi edessä on rantautuminen muun muassa Yhdysvaltoihin, jossa Flexound sai viime kuussa ensimmäisen patentin kehittämälleen teknologialle.

Toimitusjohtaja Heinaron sanoo Humu-tyynyn olevan ennen kaikkea pilottituote. Tyynyjen lisäksi yritys haluaa tuoda äänen ja värinän yhdistelmän elokuvateattereihin, autoihin ja huonekaluihin.

”Emme ole niin suuruudenhulluja, että kuvittelisimme rakentavamme autojen istuimia itse. Suunnitelmana on myydä teknologiaamme muiden yhtiöiden tuotteisiin.”

Kiinalaisen mediayhtiön Xinhuanetin tutkimuskeskuksessa on jo Flexoundin rakentama elokuvateatteri, jonka istuimet hyödyntävät yrityksen keksintöä.

Yritys pyrkii Heinaron mukaan heti Kiinan ja Yhdysvaltain markkinoille, koska siellä toimivat alan suuryritykset voivat alkaa kehittää vastaavaa tekniikkaa koska tahansa.

Humu-tyynyt myös valmistetaan Kiinassa.

”Haluaisimme kovasti tuoda esimerkiksi elektroniikkamoduleiden valmistuksen Suomeen, mutta ainakaan toistaiseksi meillä ei ole siihen vaadittavia rahoja”, Heinaro sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yritykset
  • Keksinnöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    2. 2

      Poliisi tutkii: Amstaffi tappoi shetlanninlammaskoiran ja hyökkäsi 16-vuotiaan tytön kimppuun Espoossa

    3. 3

      Mandalay Bay -hotellin omistajayhtiö haastoi Las Vegasin joukkosurman uhreja oikeuteen – festivaaliyleisöä tulitettiin hotellin ikkunasta

    4. 4

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    5. 5

      Ihminen voi hukkua täpötäydellä uimarannalla 30 sekunnissa kenenkään huomaamatta – ”Hukkuva ei näytä yleensä hukkuvalta”

    6. 6

      Sana ”moi” riitti lopettamaan huumeidenkäyttäjien häiriköinnin Töölön kirjastossa – ”Jos ihminen nähdään vain järjestyshäiriönä, käytös on sen mukaista”

    7. 7

      Girl power oli toimittajien suosituin terveinen Suomesta – karjalanpiirakka­kortit jäivät hyllyyn huippukokouksen lehdistökeskuksessa

    8. 8

      Trump purki raivoaan Fox Newsin haastattelussa ja muisteli Neuvostoliiton sotauhreja – ”En halua edes käyttää Venäjästä sanaa vastustaja”

    9. 9

      Viranomaisten rahkeet loppuivat Ruotsin metsäpaloissa – Apua saatu Italiasta asti, Suomi tarvitsee sammutuskalustonsa itse

    10. 10

      Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    2. 2

      36-vuotias nainen sai pelastettua hukuksissa olleen lapsen Vantaalla, mutta hukkui itse – pelastuslaitoksen mukaan hukkunut oli lapsen äiti

    3. 3

      Trump pyörtää puheitaan Helsingin-kokouksen jälkeen: Venäjä sekaantui Yhdysvaltojen vaaleihin

    4. 4

      Kesän lämpöennätys nousi 33,3 asteeseen, Lapissa on yhtä lämmintä kuin Roomassa – Kuvakooste näyttää, kuinka Helsingissä hikoiltiin

    5. 5

      Lastaan pelastaessa hukkunut äiti oli veden alla yli 40 minuuttia vilkkaalla uimarannalla Vantaalla – Uima­valvojille on järjestetty kriisiapua

    6. 6

      Täysin kokeellinen hoito tuotti yllättävän tuloksen: ihosyöpä hävisi kokonaan 97-vuotiaalta naiselta

    7. 7

      Trump purki raivoaan Fox Newsin haastattelussa ja muisteli Neuvostoliiton sotauhreja – ”En halua edes käyttää Venäjästä sanaa vastustaja”

    8. 8

      Sana ”moi” riitti lopettamaan huumeidenkäyttäjien häiriköinnin Töölön kirjastossa – ”Jos ihminen nähdään vain järjestyshäiriönä, käytös on sen mukaista”

    9. 9

      Helsingin huippukokous oli outo jopa Trumpin asteikolla – se oli liikaa presidentin uskollisille tukijoillekin, mutta mitä siitä seuraa?

    10. 10

      Mandalay Bay -hotellin omistajayhtiö haastoi Las Vegasin joukkosurman uhreja oikeuteen – festivaaliyleisöä tulitettiin hotellin ikkunasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    3. 3

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    4. 4

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    5. 5

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    6. 6

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    7. 7

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    8. 8

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    9. 9

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kuvataiteilija Ulla Rantanen on aina tiennyt, että myös hänessä asuu kapinallinen ja taistelija – Ujous vain esti sitä pitkään näkymästä
    3. Bloomberg: EU on määrännyt Googlelle 4,3 miljardin euron sakot kilpailun rajoittamisesta puhelimissa
    4. MM-jalkapalloa varten rakennetulla stadionilla karu kohtalo Volgogradissa – kuvat ja video kertovat mittavista vahingoista heti kisojen jälkeen
    5. Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä
    6. Tavalliset suomalaiset voivat olla vaikeasti riippuvaisia lääkkeistä, arvioi asiantuntija: ”Lääkkeestä tulee ihmiselle tukikeppi”
    7. Viranomaisten rahkeet loppuivat Ruotsin metsäpaloissa – Apua saatu Italiasta asti, Suomi tarvitsee sammutuskalustonsa itse
    8. Ihminen voi hukkua täpötäydellä uimarannalla 30 sekunnissa kenenkään huomaamatta – ”Hukkuva ei näytä yleensä hukkuvalta”
    9. Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa
    10. Queen-elokuvan traileri näyttää, miten Freddie Mercury liittyi kokoonpanoon – ja kuinka ainutlaatuisesta tarinasta ja musiikista on kyse
    11. Pariskunta kavalsi HJK:n junioreilta yli 10 000 euroa – oikeus antoi miehelle ehdottoman vankeustuomion
    12. Näytä lisää