Talous

Teräsyhtiö SSAB harkitsee Lappohjan putkitehtaan lopettamista – koko henkilöstöä koskeva yt-kierros alkoi

Neuvottelut ovat osa SSAB:n Euroopan-yksikön suunnitelmaa putkituotannon uudelleenjärjestelyksi.

Teräsyhtiö SSAB saattaa lopettaa putkia valmistavan tehtaansa toiminnan Lappohjassa.

Yhtiö kertoo käynnistävänsä yt-neuvottelut. Neuvottelujen piirissä on koko tehtaan henkilöstö, eli noin 115 henkilöä. Alkavien neuvottelujen tuloksena voi olla Lappohjan tehtaan sulkeminen, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Osalle Lappohjan tehtaan työntekijöistä kyetään tarjoamaan työtä SSAB Europen muilla tuotantolaitoksilla Suomessa, mikäli toiminta Lappohjassa lakkaa.

Lappohjan neuvottelut ovat osa SSAB:n Euroopan-yksikön suunnitelmaa putkituotannon uudelleenjärjestelyksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhtiö kertoo, että SSAB Europe kehittää putkiliiketoimintaansa kilpailukyvyn parantamiseksi ja tuotantomäärien kasvattamiseksi.

Suunnitelmaan sisältyy nykyisten tuotantolinjojen uudistaminen lähivuosina Hämeenlinnan putkitehtaalla, sekä Oulaisten, Pulkkilan ja Toijalan tuotannon modernisointi ja kehitysohjelma määrien kasvattamiseksi.

SSAB Europella on tällä hetkellä putkituotantoa Hämeenlinnassa, Lappohjassa ja Pulkkilassa sekä kierresaumahitsattujen putkien valmistusta Oulaisissa ja profiilituotantoa Toijalassa.

SSAB sanoo, että Hämeenlinnan putkitehtaan tuotantolinjojen kehittämissuunnitelma mahdollistaa laadukkaamman ja kilpailukykyisemmän putkituotannon, joka palvelisi muun muassa rakentamista sekä konepaja-, auto- ja huonekaluteollisuutta.

Oulaisissa selvitetään putkivalmistuksen modernisointia. Pulkkilaan laaditaan pitkän aikavälin kehitysohjelma työturvallisuuden ja tuottavuuden parantamiseksi. Toijalassa harkitaan tuotantolinjojen modernisointia ja monipuolistamista.

SSAB Europe -yksikön päätuotantolaitokset sijaitsevat Raahessa ja Hämeenlinnassa ja Ruotsin Luulajassa ja Borlängessä. Muut tuotantolaitokset ovat maalipinnoituslinjat Ruotsin Finspångissa ja Kankaanpäässä. Yksiköllä on putki- ja profiilituotantoa Hämeenlinnassa, Lappohjassa, Oulaisissa, Pulkkilassa ja Toijalassa sekä teräspalvelukeskukset Alankomaissa, Norjassa, Italiassa, Venäjällä, Puolassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Terästeollisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Puhelias ”höppänä” käveli Sofiankadulla ravintolaan, tilasi ruokaa ja juomaa 80 eurolla ja jätti laskun maksamatta – Näin toimii Helsingin ravintoloita jo vuosia kiertänyt sarjasyömäri

    2. 2

      Ylen kysely koko Suomen asuttamisesta villitsi keskustalaisia – Tutkija: ”Koko maan asuttuna pitäminen ei ole todellisuutta”

    3. 3

      Julkkiskokki Harri Syrjäsen Hampton Bay pettää odotukset – kala-annos osoittautuu läpeensä epäonnistuneeksi tekeleeksi, ja jälkiruuasta tulee mieleen opiskelijaruokala

    4. 4

      Anna Erikssonin elokuva valittiin Venetsian kriitikkojen viikon kilpa­sarjaan – Laulaja pohtii nyt, kannattaako uutta musiikkia enää julkaista

    5. 5

      Tutkimus: Kansakunta vaurastuu, kun uskonnollisuus vähenee – ja naisten oikeudet paranevat

    6. 6

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    7. 7

      Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansan­tautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

    8. 8

      Suomea vaivaavat nyt ”uskomaton käristyskupoli” ja ”helleinferno” – eli mitkä? Soitimme meteorologille, joka ei ollut kupolista kuullutkaan

    9. 9

      Fiat Chryslerin pääjohtajan tila on italialaislehden mukaan ”peruuttamaton” – syynä olkapääleikkauksen jälkeiset odottamattomat komplikaatiot

    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    3. 3

      Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansan­tautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

    4. 4

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    5. 5

      Voi vain ihmetellä, millä perusteella kaupungin vuokra-asuntoja jaetaan

    6. 6

      ”Peilikaappi on asennettu niin alas, ettei pää mahdu väliin” – Tällaisia ovat uudet, epäkäytännölliset kylpyhuoneet

    7. 7

      Julkkiskokki Harri Syrjäsen Hampton Bay pettää odotukset – kala-annos osoittautuu läpeensä epäonnistuneeksi tekeleeksi, ja jälkiruuasta tulee mieleen opiskelijaruokala

    8. 8

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    9. 9

      ”Meno Yhdysvalloissa on ollut aivan hullua”, sanoo Oatlyn toimitusjohtaja – kaurajuomalla maailmanvalloitusta yrittävä yritys on tietenkin ruotsalainen

    10. 10

      Saksan GP:n tulokset pysyvät alkuperäisessä muodossaan – Lewis Hamilton voitti, Valtteri Bottas oli toinen: ”En päässyt ohi, ja sitten käskettiin minimoimaan riskit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    5. 5

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    6. 6

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    10. 10

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suomea vaivaavat nyt ”uskomaton käristyskupoli” ja ”helleinferno” – eli mitkä? Soitimme meteorologille, joka ei ollut kupolista kuullutkaan
    3. Oletko pelännyt mökillä ollessasi? Vastaa HS:n kyselyyn
    4. Helleaalto jatkuu ainakin 10 päivää, ja merikin on nyt erityisen lämmin – ”Jos oikein kylmää uintikokemusta tekee mieli, kannattaa suunnata Poriin”
    5. Puhelias ”höppänä” käveli Sofiankadulla ravintolaan, tilasi ruokaa ja juomaa 80 eurolla ja jätti laskun maksamatta – Näin toimii Helsingin ravintoloita jo vuosia kiertänyt sarjasyömäri
    6. Saksan moottoritiet ovat nyt vaarallisen kuumia – helle hajottaa vanhojen Autobahnien betonilaattoja
    7. Mercedes-pomo vakuutti: Tallimääräys voidaan antaa myös Bottaksen hyväksi
    8. Ainakin 14:ää ihmistä ammuttiin Torontossa, kaksi uhria ja ampuja kuolivat – Ampuja vaikutti valitsevan uhreikseen ravintoloissa iltaa istuvia ihmisiä
    9. Ylen kysely koko Suomen asuttamisesta villitsi keskustalaisia – Tutkija: ”Koko maan asuttuna pitäminen ei ole todellisuutta”
    10. Tunti sitten
    11. Kauppasodan kierrokset kasvavat: Kiina aloitti tutkinnan polkumyynnistä, ja myös Outokumpu joutui tulilinjalle
    12. Sisäministeri: Macronin kanslia tiesi avustajan väkivaltaisesta käytöksestä jo toukokuussa – myös toisen Macronin puolueen työntekijän teot tutkinnassa
    13. Näytä lisää