Talous

Tekes julkisti tilaamansa ulkoisen selvityksen IBM-sopimuksesta

Pääjohtaja Pekka Soini kertoi tiedotustilaisuudessa asianajotoimisto Roschierin tekemästä selvityksestä.

Valtion innovaatiorahoittaja Business Finland eli entinen Tekes julkaisi tiistaina ulkoisen selvityksen tekemästään aie­sopimuksesta IBM:n kanssa.

Tekes tilasi selvityksen sen jälkeen, kun HS kertoi kesäkuun alussa Tekesin ja IBM:n välisestä Watson-hanketta koskevasta aiesopimuksesta. Te­kesin pääjohtaja Pekka Soini sanoi tiedotustilaisuudessa HS:n jutun sisältävän virheitä.

HS:n jutussa tuotiin esiin, että aiesopimuksen perusteella Tekes aikoo kanavoida rahaa IBM:n kanssa yhteistyötä tekeville yrityksille ja tätä kautta IBM:lle. Aiesopimuksessa listataan useita Tekesin ohjelmia, joiden rahoista osa on korvamerkitty Watson-hankkeille. Lisäksi sopimukseen oli kirjattu IBM:n liiketoimintatavoitteita.

Jutussa tuotiin esiin, että kyse on aiesopimuksesta. Sen kirjaukset ovat ehdollisia, sanoo HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi. Hänen mukaansa HS:n jutussa ei sanottu, että sopimus velvoittaisi Tekesiä kanavoimaan rahaa IBM:lle tai sen kumppaneille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Samalla jutussa tuotiin esiin, että IBM:lla olisi oikeus irtisanoa yhteistyösopimus, jos suomalaisyritysten ostot IBM:ltä eivät vastaa noin 400 miljoonaa euroa neljässä vuodessa.

Soini kiisti, että Tekes voisi joutua korvaamaan ainakin osan rahoista IBM:lle, jos sopimus purkautuisi sen vuoksi, että suomalaisyritysten ostot jäisivät alle tavoitteen.

”Sopimus ei sisällä korvausvelvollisuutta”, Soini sanoi.

Hän viittasi asianajotoimisto Roschierilta tilattuun selvitykseen. Sen mukaan aiesopimuksen tavoitteiden toteutumatta jääminen ei aiheuttaisi korvausvelvollisuutta Tekesille.

Vaikka HS:n muotoilu korvausvelvollisuudesta oli ehdollinen, sen antama kuva sopimuksesta ei ollut täsmällinen, vastaava päätoimittaja Niemi myöntää.

Muotoilu perustui siihen, että sopimuksen mukaan IBM:n ja Tekesin yhteinen johtoryhmä pyrkisi löytämään molempia osapuolia tyydyttäviä keinoja saada kasaan puuttuvat raha. Näitä keinoja ei ole sopimuksessa määritelty.

”HS on nähnyt kyseisen aiesopimukseen. Sopimuksen kohta, jossa käydään läpi miten osapuolet toimivat, jos IBM:n liiketoimintatavoitteet eivät täyty, on monitulkintainen”, Niemi sanoo.

”Näkemyksemme mukaan näin suurissa aiesopimuksissa ei pitäisi olla tulkinnanvaraisuuksia.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tekes

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kattorakenteiden välissä tursunnut ja viikon kadoksissa ollut kuristajakäärme Olli karkasi taas Vantaalla – Omistaja: ”Voin taata, ettei tämä enää toistu”

    2. 2

      Hittiräppärin uutuuskappale synnytti kesän kuumimman nettivillityksen – ja se oli hauska siihen asti, kunnes teinit alkoivat hyppiä ulos liikkuvista autoista

    3. 3

      12-vuotiaana Kalle esitti netissä himokasta kotiäitiä – Verkossa tekaistulla identiteetillä esiintyminen on yleistä, ja sen avulla Kalle löysi itsensä

      Tilaajille
    4. 4

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    5. 5

      Mäntyharjun kuolonkolarin aiheuttajaksi epäilty mies ajoi samaa tietä poliisia pakoon myös viime syksynä – tuolloin poliisi onnistui pysäyttämään kuljettajan

    6. 6

      Rakastuin laitoksemme lehtoriin, mutta suhde päättyi rumasti – nyt hän pitää mykkäkoulua ja kielsi tulemasta luennoilleen

    7. 7

      80 päivän vertailu paljastaa, kuinka totaalisen erilaista kesää viime vuonna vietettiin – Onko tämä nyt ilmaston­muutoksen vaikutusta?

    8. 8

      Maa-ampiaiset hyökkäsivät päivä­koti­ryhmän kimppuun Lappeen­rannassa – ensihoitajat paikalle

    9. 9

      Ovatko ihmiset liian kehittymättömiä demokratiaan? Trumpin esiintymistä seuratessa on vaikea uskoa, että hän todella on kansan itselleen valitsema johtaja

    10. 10

      Irakissa uhkaavat laajat levottomuudet, jotka voivat yltyä tänään – öljy­rikkauksista huolimatta paikalliset elävät kurjuudessa: ”Koti­rouvatkin käyttävät metamfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    2. 2

      Rakastuin laitoksemme lehtoriin, mutta suhde päättyi rumasti – nyt hän pitää mykkäkoulua ja kielsi tulemasta luennoilleen

    3. 3

      Täällä Trump yöpyi Helsingissä – harvinaiset kuvat varjellusta Valtion vierastalosta

    4. 4

      Muotitalo Burberry on polttanut vuoden aikana tuotteitaan 32 miljoonan euron arvosta

    5. 5

      Trump sanoi ”aggressiivisten montenegrolaisten” voivan aloittaa maailman­sodan – ”Yhdysvaltain historian oudoin presidentti”, sanoo parlamentin ex-johtaja

    6. 6

      Putinin hampaisiin Helsingin huippu­kokouksessa joutunut yhdysvaltalainen sijoittaja HS:lle: ”Olemme löytäneet Putinin hallinnon akilleen­kantapään”

    7. 7

      Epäilty rattijuoppo pakeni poliisia ja kolaroi, kolme ihmistä kuoli Mänty­harjussa – Tuhoisat takaa-ajot ovat hyvin harvinaisia, sanoo poliisi­ylitarkastaja

    8. 8

      Erkko Välimäki, 50, haluaa isäksi – lapsen synnyttää ukrainalainen nainen, joka luopuu oikeuksista lapseen jo etukäteen

      Tilaajille
    9. 9

      Säähän luvassa käänne koko maassa: Ukkosia, rankkasateita ja jopa kaupunki­tulvia

    10. 10

      Seppo Järvinen unelmoi matkustavansa vielä jonain päivänä Afrikkaan – Hän on seissyt Myllypuron leipäjonossa kaksi kertaa viikossa vuodesta 2008, koska hänellä on nälkä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    8. 8

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää