Talous

Toukokuulta kovat työllisyysluvut – Hallituksen tavoite lähestyy etuajassa

Myös työttömyysaste on nyt alhaisempi kuin kymmeneen vuoteen.

Suomen työllisyystilanne kohenee edelleen vauhdilla, käy ilmi Tilastokeskuksen tiistaina julkistamasta toukokuun työvoimatutkimuksesta. Työllisiä oli toukokuussa 90 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Työllisyysasteen trendi nousi 71,4 prosenttiin, kun hallituksen tavoite on 72 prosenttia. Työllisyysaste kuvaa sitä, kuinka suuri osa 15–64-vuotiaista suomalaisista on palkkatöissä tai toimii yrittäjänä.

Hallituksen työllisyystavoitetta pidettiin pitkään mahdottomana, sillä vielä viime vuoden alussa työllisyysasteen trendi oli alle 69 prosenttia.

Nyt näyttää siltä, että tavoite voidaan saavuttaa jopa etuajassa, arvioi Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen Twitterissä.
Myös työttömyys hellittää nopeasti. Työttömyysasteen trendi laski toukokuussa 7,6 prosenttiin. Sitä alhaisempi luku on viimeksi saatu kymmenen vuotta sitten ennen finanssikriisin roihahtamista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pellervon taloustutkimuksen ennustepäällikön Janne Huovarin mukaan suurin osa viimeisen vuoden aikana syntyneistä työpaikoista on tilastojen mukaan kokoaikaisia, jatkuvia työsuhteita. Myös määräaikaisten työsuhteiden määrä on kasvanut.

Vastaavasti yrittäjien määrä on Huovarin mukaan laskenut, kun itsensätyöllistäjiä on siirtynyt palkkatöihin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työmarkkinat
  • Työllisyys
  • Talous
  • Politiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    2. 2

      Timo Soinille kerrotaan, ettei häneen luoteta, Sdp esittää parhaillaan epäluottamuslausetta – Suora lähetys eduskunnasta käynnissä, HS seuraa päivän tapahtumia hetki hetkeltä

    3. 3

      Yhdysvaltalaisnainen polki polkupyörällä 296 kilometrin tuntivauhtia – videosta vauhtia ei ymmärrä: ”Tarkoitus ei ollut mennä niin kovaa”

    4. 4

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    5. 5

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    6. 6

      Uusi lastensairaala on niin tolkuttoman hieno, että toivottavasti samaa ei tehdä enää ikinä

    7. 7

      Redi täyttyi uteliaista heti avaamisensa jälkeen – HS näyttää minkälaista kauppakeskuksessa ja sen kattoterassilla on

    8. 8

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    9. 9

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    10. 10

      Suojaliiveihin pukeutunutta nuorta puukotettiin kauppakeskuksessa Hyvinkäällä – paikalla olleet olivat puhuneet liivien testaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    2. 2

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    5. 5

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    6. 6

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    7. 7

      Keskiviikkoilta oli poikkeuksellista junakaaosta henkilövahingon, sähkövian ja myöhästymisten vuoksi – torstaiaamun liikenne sujuu normaalisti

    8. 8

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    9. 9

      Espoo myöntää: Opetusjohtaja ei suostunut irtisanomaan Saunalahden rehtoria – Potkut antoi lopulta alempi virkamies

    10. 10

      Eduskunta ratkaisee Timo Soinin kohtalon todennäköisesti perjantaina – Moni aborttikantoja arvostellut joutuu tukemaan häntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    8. 8

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    9. 9

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää