Talous

Siivousalan yritykset ryhtyivät kilpailemaan tekijöistä palkoilla, matkoilla ja jopa osakkeilla – ”Ei yhdeksän euron liksalla Suomessa elä”

Mitä tehdä, jos on vaikea saada rekrytoitua työntekijöitä? Yksi yritys panostaa viihtyvyyteen, toinen yrittää maksaa paremmin kuin muut.

Suomessa on monin paikoin pulaa ammattitaitoisista siivoojista. Kun tekijöitä ei muuten saa, monet yritykset ovat ryhtyneet kilpailemaan entistä paremmilla eduilla – palkalla, matkoilla tai jopa osakkeilla.

HS esittelee nyt kolme yritystä, jotka yrittävät omin keinoin ratkoa työvoimapulaa.

”Yhdeksän euron liksalla ei elä.”

Jenni Parpala on vasta 26-vuotias, mutta on pyörittänyt siivousalan yritystään jo neljä vuotta. Parpalan omistamalla Kiffelillä on kaksi toimipistettä ja parikymmentä työntekijää.

Yrittäjäuransa alussa Parpala sanoo törmänneensä jatkuvasti siihen, ettei saanut palkattua haluamiaan ihmisiä töihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Mulle sanottiin, että kahden lapsen äitinä en voi tulla töihin yhdeksän euron tuntipalkalla, kun melkein saman saa valtiolta. Ymmärränhän minä sen. Ei yhdeksän euron liksalla Suomessa elä.”

”Niinpä minun piti nostaa palkkoja. Samalla hinnat nousivat, ja mietin, että munasinko nyt kaiken. Mutta kyllä se kannatti.”

Siivousalalla keskimääräinen työsuhde kestää vain kolmisen kuukautta. Parpala sanoo, että vaihtuvuus käy yrittäjälle kalliiksi. Siksi hän myös antaa ihmisille mielellään vakituisia pestejä.

Parpala kertoo maksavansa vähintään vuoden töissä olleille vakituisille siivoojilleen tuntipalkkaa noin 15 euroa, ja aloittelijatkin saavat lähes 12 euroa. Hän ei vaadi alan koulutusta, mutta tulokkaat koulutetaan itse.

Työehtosopimuksen mukaan siivoojille maksetaan 10,50 tunnilta. Harva alalla myöskään maksaa sen enempää.

”Minulla on tavoitteena, että kaikki siivoojat saisivat 15 euroa. Sitten voin vaatia koko rahan edestä, ja minulla käy kauppa paremmin”, Parpala sanoo.

Ja vaatiahan Parpala osaa.

”Haluan että maalaisjärki juoksee ja jalka nousee. Mun ajatusmaailmaan ei kuulu, että jotain jää tekemättä, koska ohjeissa ei niin lukenut.”

Parpala muistuttaa, että asiakas voi sanoa sopimuksen irti milloin tahansa, ja silloin siivoojilta loppuvat tunnit ja hänellä on vaikeuksia maksaa asuntolainaa.

Mutta on Parpala oppinut itsekin. Nyt hän ymmärtää, että kannattaa panostaa tulokkaiden koulutukseen ja työntekijöiden viihtyvyyteen.

”Joskus porukka lähti töistä itkien, ettei sun kanssa ole kiva tehdä töitä. Piti miettiä, että onko vika minussa vai työntekijässä, ja kyllähän se yleensä on tällä puolella pöytää. Vuosi sitten uskalsin palkata osaavan työnjohdon, ja kaikilla on ollut sen jälkeen mukavampaa.”

”Mitä haluatte: pikkujoulut vai ulkomaille?”

Kolmisen vuotta sitten Mari Laaksonen antoi yrityksensä Cleanmarin työntekijöiden valita. Jatketaanko entisellään ja käytetään henkilöstölle varatut rahat virkistyspäiviin ja pikkujouluihin, vai matkustetaanko ulkomaille seminaariin.

”Yhdessä päätettiin, että ulkomaille”, Laaksonen kertoo.

Ensimmäisenä vuotena työntekijät arvottiin kolmeen ryhmään. Yksi lensi Dubaihin, toinen Veronaan ja kolmas Milanoon. Tarjolla oli alan koulutusta ja vapaa-aikaa.

”Matkojen jälkeen kysyin, että miten jatketaan. Kaikki halusivat matkoille.”

Tänä vuonna porukka pantiin kahteen osaan. Kohteiksi valittiin Amsterdam ja Budapest.

”Mehän olemme pienpalkkaisella alalla. Joillekin tuo reissu voi olla vuoden ainoa”, Laaksonen sanoo.

Hän sanoo yleensä palkkaavansa ihmisiä jo töissä olevien suositusten perusteella. Viime keväänä hän kuitenkin kokeili maksettua työnhakua, ja sai lähes 60 hakemusta. Moni ei kuitenkaan ollut mukana tosissaan, ja osassa hakemuksista oli vain nimi ja puhelinnumero.

Laaksonen haluaa pitää nykyisistä tekijöistään kiinni, joten heitä kuunnellaan. Yritys tarjoaa aamiaistarpeita, hierontaa ja kerran viikossa keilailua. Pitsaperjantai on kerran kuussa, eikä sinne päästetä pomoja.

”Meillä on todella vähän vaihtuvuutta, ja työntekijöiden keski-ikä on noin 54 vuotta. Voin luottaa henkilökuntaan ja olla rauhallisin mielin. Meillä on mottona, että siivoojan jälkeen ei tule siivoojaa”, Laaksonen kertoo.

Myös Laaksonen kertoo maksavansa enemmän kuin työehtosopimus edellyttää.

”Se tessin palkkahan on surkea. Jos joku haluaa sitouttaa ihmisiä, hänen täytyy ymmärtää maksaa kilpailukykyinen palkka.”

Palkan päälle tulevat kerran vuodessa bonukset, jos yritys on tehnyt tulosta. Maksimi on tuhat euroa.

”Vastuusta pitää saada parempaa palkkaa”

Tampereella ja pääkaupunkiseudulla toimivalla Koti puhtaaksi -yrityksellä on suuria toiveita kasvun suhteen. Markkinointipäällikkö Henri Haho kertoo, että Tanskassa ja Norjassa otetaan pian käyttöön kotitalousvähennys, ja maat kiinnostavat yritystä.

”Me haluamme kasvaa, ja silloin suurin haaste on rekrytointi”, Haho sanoo.

Yritys on nyt panostanut hyvän työpaikkakulttuurin rakentamiseen. Tämän takia se otti osaa Suomen parhaat työpaikat -kilpailuun, jossa työntekijät saivat antaa arvioitaan nimettömästi. Tuloksena oli kisan kuudes sija.

”Tyytyväisyyteen kannattaa panostaa, sillä me saamme siitä itsekin hyötyä. On kolmen–neljän tonnin paukku, kun koulutettu työntekijä lähtee muualle”, Haho laskee.

Nyt yritys kokeilee mallia, jossa myös siivoojille tarjotaan mahdollisuutta ostaa yrityksen osakkeita. Summat ovat pieniä, noin 500 euroa, mutta yritys myös lupaa ostaa osakkeet pois, jos työntekijä lähtee muualle.

Osakkeiden arvonnousu saattaa tosin konkretisoitua vasta sitten, jos yritys myydään tai siihen tulee muita rahoittajia mukaan.

Myös Koti puhtaaksi sanoo maksavansa paremmin kuin työehtosopimus edellyttää. Hahon mukaan keskipalkka on noin 12 euroa tunnilta.

Tavoitteena on nostaa tuntipalkka 15 euroon jollain mallilla. Yrityksessä on pohdittu tapaa, jossa työntekijöille taataan tunnit, mutta he maksavat eläkekulunsa itse.

”Yritykselle tämä olisi hieman kalliimpi ratkaisu, mutta pystyisimme siirtämään osan vastuusta työntekijöille. Ja jos kantaa vastuuta, pitää saada parempaa palkkaa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työvoimapula
  • Palkkaus
  • Talous
  • Kari Räisänen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    2. 2

      Eppu Normaalin Pantse Syrjää syytetään vaimonsa rajuista pahoinpitelyistä – muusikko kiistää syytteet

    3. 3

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    4. 4

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    5. 5

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    6. 6

      Myrsky iskee viikonloppuna, mutta sitä ennen Suomeen tulee hyvin lämmintä ilmaa – Meteorologi: ”Sää voi tuntua hyvinkin erikoiselta”

    7. 7

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    8. 8

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    9. 9

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    10. 10

      Oikeus määräsi Marine Le Penin psykiatrille – Populistijohtajaa uhkaa jopa kolmen vuoden vankeus Isis-kuviin liittyvässä tutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    4. 4

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    5. 5

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    6. 6

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    7. 7

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    8. 8

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    9. 9

      Keskiviikkoilta oli poikkeuksellista junakaaosta henkilövahingon, sähkövian ja myöhästymisten vuoksi – torstaiaamun liikenne sujuu normaalisti

    10. 10

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat luottamusta Soinille – Jaana Pelkonen aikoo olla paikalla äänestyksessä, mutta ei lupaa tukeaan: ”Minullakin on omatunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    5. 5

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    6. 6

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    7. 7

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    9. 9

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää