Talous

Suomen talouden seuratuin tilasto kootaan 30 miljoonasta tiedonjyvästä, mutta kertooko se lainkaan, miten meillä menee?

Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon tiimi laskee talouden keskeisimmän luvun – bruttokansantuotteen. Digitalisaatio on tehnyt talouden toimeliaisuuden mittaamisesta entistäkin vaikeampaa.

Helsingin Sörnäisissä sijaitsevan Tilastokeskuksen kolmannessa kerroksessa on hiljainen harmaasävyinen avokonttori. Metro hurahtaa ohi aivan toimiston ikkunan alla.

”Täällä on nyt aika hoppu”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Tuomas Rothovius sanoo. ”Vielä on paljon laskettavaa.”

Kansantalouden tilinpidon noin 40 työntekijän tiimi puurtaa bruttokansantuotteen (bkt) lukujen parissa.

Torstaiaamuna Tilastokeskus kertoi tarkennettuja lukuja siitä, mitä Suomen taloudelle kuului viime vuonna. Tilastokeskus tarkisti arviota vuoden 2017 talouskasvusta 0,2 prosenttiyksikköä ylöspäin 2,8 prosenttiin. Vastaavaan talouskasvuun on Suomessa päästy viimeksi seitsemän vuotta sitten, jolloin talous kasvoi 3 prosenttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Oikeastaan on kiistanalaista, kuinka hyvin bkt kertoo talouden voinnista, mutta palataan siihen myöhemmin.

Joka tapauksessa päättäjät, media ja ekonomistit seuraavat julkaisuja tarkkaan. Viimeisimmät niistä ovat kertoneet positiivisia uutisia: Suomen talouden koko on kasvanut, elämme noususuhdanteessa. Viime vuoden lopulla Suomen talous kasvoi Tilastokeskuksen mukaan 2,6 ja tämän vuoden alussa 3,1 prosenttia.

Julkaisut perustuvat ennakkotietoihin, jotka tarkentuvat kahden vuoden sisällä keskimäärin jopa 0,6–0,7 prosenttiyksikköä, Rothovius muistuttaa.

Bkt:n perusidea on yksinkertainen: Se kuvastaa kaikkea taloudellista toimintaa vuoden aikana eli kaikkien Suomessa tuotettujen palveluiden ja tuotteiden arvoa. Harva kuitenkaan tietää, mistä luku todellisuudessa saadaan. Miten esimerkiksi tekemäsi työtunnit tai ostamasi kahvikuppi päätyvät Tilastokeskuksen tietoihin ja lopulta Suomen bkt:hen?

”Ne kulkevat pitkän polun kautta”, Rothovius kertoo Tilastokeskuksen neuvotteluhuoneessa.

Polun etappeja ovat erilaiset tietokannat, joiden suurkuluttaja Rothoviuksen vetämä tiimi on. Muutamaan kymmeneen tietokantaan kuuluvat esimerkiksi verottajan verotustiedot, eri toimialojen tiedot teollisuuden tuotannosta, yritysten ja kuntien tilinpitotiedot sekä joka viides vuosi tehtävä kulutustutkimus.

Lopulta bkt:n laskenta on käsityötä. Sörnäisissä Rothovius kollegoineen laskee bkt:n kolmella talouden kiertokulkuun perustuvalla tavalla – tarkastelemalla tuotantoa, tuloja ja kulutusta. Aineisto on valtava. Siihen kuuluu arvioiden mukaan yli 30 miljoonaa yksittäistä tietosaraketta.

”Meillä on tuotantoa, josta ihmiset saavat tuloja, jotka he sitten kuluttavat. Näiden kolmen koko pitäisi olla tasapainossa. Useinkaan ne eivät ole, joten me teemme tasapainotuksia ja tarkennuksia.”

Työ perustuu EU:n ja YK:n säädöksiin. Suomi on Rothoviuksen mukaan maailman kärkeä tilastotiedon ja myös bkt:n luotettavuudessa, sillä Pohjoismaissa on pitkä perinne rekistereiden keräämisessä.


Kansainvälisistä säädöksistä huolimatta eri maiden bkt-lukujen tekeminen vertailukelpoisiksi on vaikeaa. Tilastotieto matalantulotason maissa on tyypillisesti heikkolaatuista ja arviot harmaan talouden koosta heittelevät. Esimerkiksi vuonna 2014 Nigerian kansalliset tilastotieteilijät päivittivät maan tilinpidon metodologiaa niin, että bkt hyppäsi 89 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Saman tyyppinen ponnahdus tapahtui Italiassa 1987, kun tilastotieteilijät arvioivat mafian vaikutuksen maan talouteen uudelleen ja bkt:n koko kasvoi yhdessä yössä 18 prosenttia suuremmaksi.

Bkt:n juuret ulottuvat 1930-luvun lamaan ja toiseen maailmansotaan, jolloin Yhdysvallat pyrki taloustieteilijä Simon Kuznetsin voimin selvittämään, kuinka paljon maalla oli käyttää sotaan varoja. Kuznets varoitti jo silloin, että indikaattori on rajallinen – se ei kuvaa hyvinvointia, ainoastaan taloudellista aktiivisuutta.

Bkt:n käyttöä kehityksen ylivaltaisena mittarina on arvosteltu pitkään, mutta indikaattoria kritisoidaan myös vanhakantaiseksi. Brittiläiset talouslehdet Economist ja Financial Times ovat nimittäneet bkt:tä teollisuusajan jäännökseksi, joka pystyy kaappaamaan kuvan teollisuudesta muttei palveluiden laajuudesta.

Ja palveluiden merkitys kokonaistaloudessa on koko ajan kasvanut. Vuonna 2000 noin 60 prosenttia Suomen bkt:stä muodostui palveluista. Nyt palveluiden osuus on hieman yli 70 prosenttia.


”Pitää paikkansa, ettei tilastoinnin perinne ole läheskään yhtä pitkä palvelualalla kuin teollisuudessa. Tästä syystä palvelujen tarkka tilastointi on vähän jäljessä, myös Suomessa”, Rothovius sanoo.

Digitalisaatio mutkistaa laskemista entisestään.

Laskutoimituksen nyrkkisääntö on tämä: bkt kasvaa, kun tuotanto siirtyy kotitalouksilta markkinoille – esimerkiksi maksetun siivous- tai lastenhoitopalvelun kautta – ja supistuu, kun suunta on päinvastainen ja kotitaloudet tekevät itse työn, jonka he voisivat myös hankkia kodin ulkopuolelta. Digitalisaatio voi supistaa bkt:ta, sillä esimerkiksi matkan tai hotellin varaamisen ei tarvita enää matkatoimistopalveluita eikä pankkiasioiden hoitamiseen pankkivirkailijaa.

Tilastokeskuksen viimevuotisessa selvityksessä sanotaan, että kotitalouksien itsensä tekemien digitaalisten palveluiden vaikutus bkt:n kasvulukuihin ”lienee olematon, tosin sitä on vaikea arvioida”.

”Tuskin se ihan olematon on”, Rothovius kuitenkin toteaa.

”Digitaaliset palvelut ovat osa monen yrityksen toimintaa. Parturit ja kampaajat tekevät työnsä edelleen saksilla, mutta ajanvaraaminen on saattanut siirtyä nettiin.”

Digitalisaatio on muuttanut yritysten liiketoimintatapoja ja näkyy näin ollen Rothoviuksen mukaan bkt:ssä suurien yritysten antamien kirjanpitotietojen kautta.


Digitaaliset ja ylikansalliset kyyti-, majoitus- ja suoratoistopalvelut lisäävät myös tarvetta kansainvälisten säädösten kehittämiseen ja yhteistyöhön.

Nyt esimerkiksi Spotifyn tai Netflixin joka kuukausittainen tilaus tai Amazonin kautta tehdyt ostokset eivät näy Suomen bkt:ssä vaan ovat kansallisessa tilinpidossa osa palveluiden tuontia. Jos Amazon perustaisi konttorin Suomeen, asia muuttuisi.

”Sen merkitys saattaisi silti jäädä pieneksi. Se, miten globaalin yrityksen toiminta kuvautuu, on jatkuva kansainvälinen kokousaihe. Maajako ei ole olennainen yrityksen toiminnan kannalta, joten voi olla vaikea selvittää miten ja minkäkin maan tilinpitoon sen toiminta heijastuu.”

Digitalisaatio on muovannut lopullista bkt-lukua mutta myös muuttanut valtavasti laskijoiden työtapoja.

Kun Rothovius aloitti työnsä Tilastokeskuksessa 1980-luvun lopussa, tilasto- ja taloustieteilijöiden pöydillä olivat Canonin paperiarkin kokoiset pöytälaskukoneet ja tiedot poimittiin painetuista tilastoista.

”Meillä oli muutama pääte, johon tiedot syötettiin. Ne raksuttivat laskuja sitten yön yli.”

Nyt Rothoviuksen oma työväline, kannettava tietokone, kulkee koko ajan mukana selkärepussa. Aamuisin kukin tiimin työntekijöistä valitsee avokonttorista mieluisimman istumapaikkansa.

Työtavat ja luvut muuttuvat, mutta intohimo kansantalouden tilinpitoon säilyy.

”On kiinnostavaa nähdä, miten talous kehittyy, missä on kasvua ja missä ei. Olen aina pitänyt siitä.”

Kun tilasto bkt:n viime vuoden kehityksestä on julki, lähtee kansantalouden tilinpidon tiimi yhdessä syömään. Monilla alkaa loma, mutta sen jälkeen tiimi palaa Sörnäisiin ja alkaa taas naputella uusia bkt:hen kiteytettäviä lukuja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    2. 2

      Sana ”moi” riitti lopettamaan huumeidenkäyttäjien häiriköinnin Töölön kirjastossa – ”Jos ihminen nähdään vain järjestyshäiriönä, käytös on sen mukaista”

    3. 3

      Täysin kokeellinen hoito tuotti yllättävän tuloksen: ihosyöpä hävisi kokonaan 97-vuotiaalta naiselta

    4. 4

      Taas pukkaa hikeä, mutta miksi hikoilen enemmän kuin vierustoveri? Ihotautilääkäri vastaa 12 kysymykseen hikoilusta ja miten sitä voi vähentää

      Tilaajille
    5. 5

      Trump pyörtää puheitaan Helsingin-kokouksen jälkeen: Venäjä sekaantui Yhdysvaltojen vaaleihin

    6. 6

      Lastaan pelastaessa hukkunut äiti oli veden alla yli 40 minuuttia vilkkaalla uimarannalla Vantaalla – Uima­valvojille on järjestetty kriisiapua

    7. 7

      Suomalaisille lähetetty viestejä, joissa kiristäjät väittävät uhriensa katsoneen nettipornoa – viestintä­virasto neuvoo peittämään tietokoneen kameran

    8. 8

      Jupiterilta löytyi 12 uutta kuuta ja niistä yksi on hyvin outo

    9. 9

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    10. 10

      Yli 300 päivää ostamatta mitään turhaa – Heidi Juvonen haluaa elää ekologisesti ja siksi hän pesee hiuksensa pelkällä vedellä ja korvaa talouspaperin vaaterievuilla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    2. 2

      36-vuotias nainen sai pelastettua hukuksissa olleen lapsen Vantaalla, mutta hukkui itse – pelastuslaitoksen mukaan hukkunut oli lapsen äiti

    3. 3

      Trump pyörtää puheitaan Helsingin-kokouksen jälkeen: Venäjä sekaantui Yhdysvaltojen vaaleihin

    4. 4

      Trumpin Euroopan-vierailu oli lopulta nöyryytys, josta jää jälki maailmanhistoriaan

    5. 5

      Kesän lämpöennätys nousi 33,3 asteeseen, Lapissa on yhtä lämmintä kuin Roomassa – Kuvakooste näyttää, kuinka Helsingissä hikoiltiin

    6. 6

      USA:ssa nousi poliittinen myrsky Trumpin puheista – ”Yksi Yhdysvaltain presidentin häpeällisimmistä esiintymisistä”

    7. 7

      ”Propralia, Seroxatia, Arcoxia, Esomeprazolia” –Tällaisen lääke­cocktailin voimin huippukokki Henri Alén paiski töitä vuosia ja kertoo nyt, miten pääsi pillereistä eroon

    8. 8

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    9. 9

      Ensin kipu, sitten lamauttava väsymys ja lopulta koiran ulkoiluttaminenkin muuttui ylivoimaisen vaikeaksi – Nykyinen elintapamme uuvuttaa monet

    10. 10

      12 kuvaa, jotka tiivistävät Helsingin historiallisen päivän parrasvaloissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    3. 3

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    4. 4

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    5. 5

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    6. 6

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    7. 7

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    8. 8

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    9. 9

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    10. 10

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    11. Näytä lisää