Talous

Komissio heikensi arviotaan euroalueen talouskasvusta – Syy yksinkertainen: ”Kauppasodissa ei ole voittajia”

Euroopan komissio heikensi euroalueen talouskasvua 0,2 prosenttiyksiköllä hyvin lyhyen ajan kuluessa.

Euroopan komissio arvioi torstaina, että euroalueen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna aikaisemmin arvioitua hitaammin. Syy on lähes yksiselitteinen: kauppasota.

Uuden ennusteen mukaan euroalueen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 2,1 prosenttia. Vielä toukokuussa komissio arvioi talouden kasvavan tänä vuonna 2,3 prosenttia.

”Kauppasodissa ei ole voittaja, vaan ainoastaan uhreja”, sanoo talouskomissaari Pierre Moscovici tiedotteessa.

Euroalueen talouskasvun hidastuminen voi vaikuttaa ajan mittaan myös Suomen talouteen, koska tavaraviennin arvosta noin 40 prosenttia menee euroalueelle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kauppasota Yhdysvaltojen Euroopan unionin välillä on kärjistynyt nokitteluksi. Ensiksi Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump määräsi tuontitullit alumiinille ja teräkselle.

Vastatoimena Euroopan unionin määräsi tuontitulleja Yhdysvalloista tuotaville moottoripyörille, Bourbonviskille, appelsiinimehulle ja monille muille tuotteille. Sen jälkeen presidentti Trump ilmoitti, että eurooppalaisille autoille määrätään 20 prosentin tuontitulli.

Komission ennuste talouskasvun hidastumisesta tänä vuonna ei ole varsinainen yllätys. Kesäkuun puolivälissä Euroopan keskuspankki arvioi suhdanne-ennusteessaan, että euroalueen talous kasvaa tänä vuonna 2,1 prosenttia. Maaliskuussa EKP ennusti euroalueen talouden kasvavan tänä vuonna 2,4 prosenttia.

Presidentti Trumpin protektionistinen kauppapolitiikka on aiheuttanut laaja-alaista hämmennystä eri puolilla.

Toukokuussa yli 1 100 taloustieteilijää yhdysvaltalaisista huippuyliopistoista lähetti presidentti Trumpille kirjeen, jossa he varoittivat häntä tuontitullien ja protektionismin vaaroista.

Kirjeen keskeinen viesti oli, että Yhdysvallat itse asiassa kärsisi paljon tuontitulleista ja protektionistisesta kauppapolitiikasta.

Protektionismi tarkoittaa kotimaisen tuotannon suojelemista ulkomaiselta kilpailulta esimerkiksi tullein ja tuontirajoituksin.

Moottoripyöriä valmistava Harley-Davidson ilmoitti kesäkuun lopussa siirtävänsä tuotantoaan pois Yhdysvalloista. Syynä on presidentti Trumpin alumiinille ja teräkselle määräämät tuontitullit, joiden takia EU on määrännyt Yhdysvalloista tuotaville moottoripyörille ylimääräisen tullin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroalueen talous
  • Kauppapolitiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    2. 2

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    4. 4

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    5. 5

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    8. 8

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    9. 9

      Amerikkalaiset eivät osaa lopettaa vihaamista

    10. 10

      Kiihtelysvaaran 250-vuotias kirkko tuhoutui tulipalossa täysin, poliisi epäilee rikosta – ”Korvaamaton ja järkyttävä juttu, ihmiset ovat todella surkeina nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    3. 3

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    4. 4

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    5. 5

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    6. 6

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    7. 7

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    8. 8

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    9. 9

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    10. 10

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    11. Näytä lisää