Talous

Pörssin tuloskausi alkaa: Suurin osa yhtiöistä parantaa jälleen tahtia, mutta Nokian ongelmat pilaavat kokonaiskuvaa

Pörssiyhtiöiden tuloskautta vauhdittaa vahva suhdanne kotimaassa ja maailmantaloudessa.

Suomen talous on korkeasuhdanteessa ja maailmantalous kasvaa vakaasti, vaikka kauppapoliittiset jännitteet ovat kevään aikana lisääntyneet.

Suurten pörssiyhtiöiden tuloskausi alkaa kasvaneesta epävarmuudesta huolimatta myötätuulessa. Suomen Pankki arvioi kesäkuun lopussa, että maailmantalouden vahvan kasvun lisäksi vientiteollisuuden kustannuskilpailukyvyn paraneminen ylläpitää Suomen vahvaa talouskasvua.

Suurista yhtiöistä ensimmäisenä tuloksensa julkaisi teleoperaattori Elisa, joka kertoi huhti–kesäkuun tuloksestaan perjantaina.


Uutistoimisto Reutersin ja finanssiyhtiö Nordean ennusteen mukaan suurten pörssiyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto olisi kuitenkin kasvanut hitaammin kuin edellisellä vuosineljänneksellä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Merkittävin yksittäinen tekijä tässä on verkkolaitteita valmistava Nokia. Yhtiön liikevaihto on markkinaennusteiden perusteella supistunut noin 500 miljoonaa euroa viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Yhtiö arvioi jo alkuvuonna, että sen tilapäiset vaikeudet hellittävät syksyllä.

”Yleiskuva on silti se, että liikevaihdot kasvavat kohtalaisen hyvin, koska maailmantalouden kasvu on edelleen verraten voimakasta. Ennusteemme mukaan liikevaihto on kasvanut 33 yhtiössä, kun taas se on supistunut vain 13 yhtiössä”, sanoo Nordean osaketutkimuksen analyytikko Harri Taittonen.

Samansuuntaista kehitystä on myös liikevoitossa. Se kasvaa ennusteen mukaan 32 yhtiössä ja supistuu 14 yhtiössä.

Liikevaihto ja liikevoitto kasvavat ennusteiden mukaan toimialoista eniten metsäteollisuudessa ja energiateollisuudessa. Tosin metsäteollisuudessa liiketoiminnan kasvua rajoittaa jo se, että tuotantokapasiteetti on täydessä käytössä. Samaa oli havaittavissa jo alkuvuonna.


Osaketutkimusjohtaja Henri Parkkinen finanssiryhmä OP:sta on samaa mieltä, että tuloskaudesta on tulossa ennusteiden perusteella kohtalaisen hyvä.

”Odotuksena on, että nousujohteinen tuloskehitys on jatkunut. Talous on kehittynyt myönteisesti kaikilla keskeisillä markkina-alueilla. Kun merkittäviä kustannuspaineita ei ole, se vaikuttaa myönteisesti kannattavuuteen.”

Kevään aikana monet raaka-aineet ovat kallistuneet, minkä takia Parkkinen odottaa yhtiöiltä arvioita kustannusten kehittymisestä syksyllä. Yksi syy raaka-aineiden kallistumiseen on kauppapoliittisten jännitteiden lisääntyminen.

”Meidän näkemyksemme on, että kauppapoliittisen ilmapiirin kiristymisellä ei välttämättä ole suoraan merkittävää vaikutusta kotimaisiin yhtiöihin. Eri asia on sitten se, miten esimerkiksi toimitus- ja tuotantoketjujen eri osapuolet reagoivat ja miten se mahdollisesti vaikuttaa suomalaisiin yhtiöihin. On mielenkiintoista nähdä, miten yhtiöt kommentoivat kauppapolitiikkaa.”


Suomessa kuluttajien ja yritysten luottamus talouteen on edelleen hyvin vahvaa. Siitä pitäisi olla hyötyä pääasiassa kotimarkkinoilla toimiville yrityksille, joita ovat etenkin kaupan alan yhtiöt, teleoperaattorit ja mediayhtiöt.

Lisäksi teollisuuskin hyötyy vahvasta kotimaisesta kysynnästä. Elinkeinoelämän keskusliiton tekemän kyselyn mukaan teollisuuden luottamus talouden kehitykseen on selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa vahvempaa.

Tilastokeskuksen mukaan työpäiväkorjattu teollisuustuotanto on kasvanut tammi–toukokuussa 4,6 prosenttia. Toisaalta teollisuuden uudet tilaukset vähenivät samalla ajanjaksolla 6,3 prosenttia, mikä taas johtuu ainakin osittain viime vuoden vahvoista vertailutiedoista.

”Kun tehtaiden käyntiasteet kasvavat ja kysyntä on suurta, odotuksena on, että investointien kasvu jatkuu syksyllä. Rakennusteollisuudessa alkuvuosi oli normaalin kausivaihtelun takia heikko, mutta vahvan suhdanteen takia alalla on loppuvuonna arviomme mukaan odotettavissa parantumista”, Parkkinen sanoo.

Fakta

Tuloskausi kolmen kuukauden välein


 Pörssissä noteeratut yhtiöt julkaisevat osavuosikatsauksensa vuosineljänneksittäin eli kolmen kuukauden välein.

 Toisen vuosineljänneksen eli huhti–kesäkuun osavuosikatsaukset julkaistaan pääasiassa elokuun alkuun mennessä.

 Osavuosikatsauksissa julkaistut tulostiedot ovat tilintarkastamattomia. Siksi ne voivat muuttua hieman tulevaisuudessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pörssi
  • Osavuosikatsaukset
  • Suomen talous
  • Talous
  • Petri Sajari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    2. 2

      Vuoden vastenmielisin elokuva on tässä – Peppermint on järjetön ja tavattoman väkivaltainen, mutta pahinta siinä on asenne

    3. 3

      Meksikon ruumisrekka­skandaali paisuu – vainajia onkin yli kolmesataa

    4. 4

      Hallitusrintama repeilee: ”En voi äänestää Soinin luottamuksen puolesta”, sanoo kokoomusedustaja – HS seuraa päivän tapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Hallitus esittää: Jehovan todistajille ei enää vapautusta armeijasta

    6. 6

      Arki-ilta raitiovaunussa kääntyi tappeluksi: Ohjaaja Jari Halonen löi humalaista koiranomistajaa nyrkillä naamaan ja sai siitä tuomion

    7. 7

      Pääkaupunkiseudun lähijunat taas myöhässä – Syynä henkilövahinko

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Meinasin sokaistua” – Vasta auenneen kauppakeskuksen huutavan kirkas mainostaulu suututtaa kalasatamalaisia, Redi pahoittelee

    10. 10

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    2. 2

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    3. 3

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    6. 6

      Keskiviikkoilta oli poikkeuksellista junakaaosta henkilövahingon, sähkövian ja myöhästymisten vuoksi – torstaiaamun liikenne sujuu normaalisti

    7. 7

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    8. 8

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    9. 9

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    10. 10

      Eduskunta ratkaisee Timo Soinin kohtalon todennäköisesti perjantaina – Moni aborttikantoja arvostellut joutuu tukemaan häntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    7. 7

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    8. 8

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    9. 9

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää