Talous

Työttömyys Suomessa väheni huomattavasti

Työttömyys Suomessa väheni selvästi kesäkuussa, ilmenee Tilastokeskuksen tiistaina julkaisemasta työvoimatutkimuksesta.

Kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli kesäkuussa 7,2 prosenttia. Työttömiä oli 192 000, mikä on 57 000 vähemmän kuin kesäkuussa 2017. Työttömien määrä on siis vähentynyt vuodessa 23 prosentilla.

Toisella vuosineljänneksellä eli huhti–kesäkuussa työttömyysaste oli 8,2 prosenttia, mikä oli 1,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuoden 2017 vastaavana aikana.

Työllisyydessä kehitys oli myös edelleen suotuisaa. Kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli kesäkuussa 71,8 prosenttia. Toukokuussa se oli 71,6 prosenttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hallituksen tavoitteena on, että työllisyysaste olisi 72 prosenttia ensi kevään eduskuntavaaleihin mennessä.

Työttömyyden väheneminen ja työllisyyden lisääntyminen johtuvat pääosin siitä, että Suomen talous on siirtynyt noususuhdanteesta korkeasuhdanteeseen.

Korkeasuhdanne tarkoittaa, että bruttokansantuote ylittää sen potentiaalisen tuotannon tason ja kasvaa sitä nopeammin. Nousukaudella tarkoitetaan yleensä sitä, kun bruttokansantuotteen kasvuvauhti kiihtyy.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kansantalous
  • Työttömyys
  • Talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    2. 2

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    3. 3

      Uusi lastensairaala on niin tolkuttoman hieno, että toivottavasti samaa ei tehdä enää ikinä

    4. 4

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    5. 5

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    6. 6

      Jono jo kello seitsemän, kauppakeskus Redi aukeaa kello 9 – HS:n suora lähetys Kalasataman kauppakeskuksesta käynnissä

    7. 7

      Suolistomikrobeja uhkaa sukupuutto jos jatkamme syömistä nykyiseen tapaan – Tuhojen korjaaminen saattaa vaatia järeitä toimenpiteitä

    8. 8

      Pienelläkin palkalla pitäisi voida elää

    9. 9

      Espanjan ulkoministeri: Trump esitti muurin rakentamista Afrikkaan – ”Saharan raja ei voi olla suurempi kuin meidän ja Meksikon raja”

    10. 10

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    2. 2

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    3. 3

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    4. 4

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    5. 5

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    6. 6

      Keskiviikkoilta oli poikkeuksellista junakaaosta henkilövahingon, sähkövian ja myöhästymisten vuoksi – torstaiaamun liikenne sujuu normaalisti

    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Espoo myöntää: Opetusjohtaja ei suostunut irtisanomaan Saunalahden rehtoria – Potkut antoi lopulta alempi virkamies

    9. 9

      Eduskunta ratkaisee Timo Soinin kohtalon todennäköisesti perjantaina – Moni aborttikantoja arvostellut joutuu tukemaan häntä

    10. 10

      ”Te ette saa tuhota sitä” – Helsingin Hermannissa syttyi sota ja poliisikin saapui paikalle, kun kaivinkone alkoi repiä puistoa maan tasalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    9. 9

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kasvojentunnistus on jo käytössä suomalaispankeissakin, vaikka siihen liittyy vielä isoja turvallisuuskysymyksiä – HS tutustui OP:n ”kasvomaksuun”
    3. Kun ura loppui, Pekka Koskelan päällimmäinen tuntemus oli helpotus – nyt hän ikävöi kovaa treeniä ja auttaa muita menestymään
    4. Jono jo kello seitsemän, kauppakeskus Redi aukeaa kello 9 – HS:n suora lähetys Kalasataman kauppakeskuksesta käynnissä
    5. Pilotit unohtivat ilmanpaineen – kymmenet matkustajat vuotivat verta Intiassa
    6. Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi
    7. Uusi Ilkka Remes on turboahdettu toimintacocktail – Perikato ammentaa Euroopan kriisistä tehokasta trilleriainesta
    8. Helsingin Palmia levittäytyy voimakkaasti pitkin Etelä-Suomea – veronmaksajien omistaman yhtiön tulos painui jo miljoona euroa tappiolle Tilaajille
    9. Bussi suistui tieltä Vantaalla, kynti piennarta satoja metrejä ja törmäsi puuhun – matkustajat eivät loukkaantuneet
    10. Stalinin terrori tukki venäläisten suut ja katkaisi yhteyden historiaan – Nyt dna-testien suosio Venäjällä kasvaa ja paljastaa monille yllätyksiä
    11. Yli 13 000 suomalaista on selvittänyt perimänsä dna-testillä, moni on antanut geenitietonsa yhdysvaltalais­yrityksille – Tietääkö kukaan, mihin niitä voidaan käyttää?
    12. Näytä lisää