Talous

Helle rajoittaa ydinvoimaloiden toimintaa – liian lämmin merivesi ei kelpaa jäädytykseen

Loviisassa reaktorien tehoa on jouduttu alentamaan kahdesti. Olkiluoto ottaa jäähdytysveden syvemmältä, jossa vesi on kylmempää.

Korkeat lämpötilat Euroopassa aiheuttavat tuotanto-ongelmia ydinvoimaloille, kun jäähdytysvetenä laitoksilla käytettävä merien ja jokien vesi lämpenee liikaa.

Yleensä Pohjoismaissa vesien lämpötilat ovat kylmempiä kuin etelämpänä, mutta tänä kesänä tilanne on ollut toinen. Tuotantoa on jouduttu rajoittamaan Suomessa Loviisan laitoksessa ja Ruotsissa Ringhalsin ja Forsmarkin laitoksissa.

Fortumin ydinvoimalassa Loviisassa tehoa jouduttiin viime viikolla alentamaan kahtena päivänä.

Keskiviikkona tehoa alennettiin noin kahden tunnin ajaksi 170 megawattia. Jonkin aikaa teho oli normaalia alempana myös torstaina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kyseessä ei Loviisan tapauksessa ollut ydinturvallisuudesta, vaan siitä, että jäähdytyskäyttöön merestä otettu vesi lämpenee prosessissa edelleen, ja ympäristöluvan ehtojen mukaan liian lämmintä vettä ei saa päästää takaisin mereen. Tällä suojellaan meressä olevaa kalastoa ja muuta elimistöä.

Eurajoen Olkiluodon laitoksella ei ole ollut lämpöongelmaa toistaiseksi. Teollisuuden Voiman viestintäjohtaja Pasi Tuohimaa selittää sen johtuvan jäähdytysveden ottokorkeudesta. Olkiluodossa vettä otetaan syvältä, jossa se on kylmempää.

Lisäksi Olkiluotoon rakennettiin muutama vuosi sitten penger, joka erottaa toisistaan vedenottopaikan ja käytetyn jäähdytysveden purkupaikan. Näin nämä vedet eivät pääse sekoittumaan keskenään.

Ruotsin Ringhalsin laitoksella 900 megawatin reaktori päätettiin viime maanantaina sulkea, kun veden lämpö saavutti 25 celsiusasteen rajan. Kun lämpötila aleni yhden asteen, sulkeminen peruttiin ja laitosta ajettiin 49 prosentin teholla, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö Svt.

Forsmarkin laitoksen tehoa alennettiin 30–40 prosenttia aiemmin heinäkuussa.

Ranskassa valtion ydinvoimayhtiö Edf ilmoitti, että lähipäivinä voidaan joutua sulkemaan neljä reaktoria Bugeyn ja St.Albanin laitoksilla, jotka sijaitsevat Rhône-joen varrella.

Saksassa sulkemisilta on vältytty, mutta tehoa on muutamissa laitoksissa rajoitettu, kuten Reinin varrella sijaitsevassa Philippsburgissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ydinvoima
  • Loviisa
  • Olkiluoto
  • Heikki Arola

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    2. 2

      Amerikkalaisnuoret imevät nyt myrkkyä muistitikusta – Sähkötupakka Juulista tuli trendipahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    3. 3

      Hyvää parisuhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lastenkasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    4. 4

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    5. 5

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    6. 6

      Maailman majakka himmeni – Onko YK:lla tulevaisuutta Trumpin jälkeen?

    7. 7

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    8. 8

      Ajatushautomo Libera yrittää kaataa ay-liikkeelle pyhän asian: ”Yleissitovuus aiheuttaa monenlaista haittaa Suomen taloudelle”

    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      Räppärit Redrama, Paleface ja Tommy Lindgren kyllästyivät ”valkoisen miehen kriisiin” ja Sipilän hallitukseen – ne saavat kyytiä uudella albumilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    4. 4

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    5. 5

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    6. 6

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    7. 7

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    9. 9

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    10. 10

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää