Talous

Räjähdysmäisesti suosiotaan kasvattanut Aperol Spritz vauhditti alkoholi­yhtiö Camparin kasvua

Campari-yhtiön liikevaihto kasvoi tämän vuoden alkupuoliskolla 5,4 prosenttia. Aperolin myynti kasvoi 24,7 prosenttia.

Suosiotaan räjähdysmäisesti kasvattanut hittidrinkki Aperol Spritz siivitti alkoholiyhtiö Camparin liikevaihdon kasvuun tämän vuoden alkupuoliskolla.

Italialaisen katkerolikööri Aperolin kysyntä on kasvanut etenkin tänä vuonna sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Siitä on tullut yksi Camparin myydyimmistä tuotteista.

Aperolin myynti kasvoi puolessa vuodessa 24,7 prosenttia, kertoo uutistoimisto Reuters. Campari-yhtiön liikevaihto kasvoi tämän vuoden alkupuoliskolla 5,4 prosenttia 778,2 miljoonaan euroon. Italialaisyhtiön bruttokate oli 471,9 miljoonaa euroa.

Myös Camparin osake on kallistunut tänä kesänä, etenkin heinäkuussa. Keskiviikkona pörssin sulkeutuessa osake oli 2,22 prosentin nousussa 7,37 eurossa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sitrusmaisen katkera oranssi Aperol-likööri on ollut Italiassa ympärivuotinen hitti 1950-luvulta lähtien. Camparin myöhemmin ostama tuotemerkki ja juomasekoitus kehitettiin jo vuonna 1919.

Aperol tunnettiin pitkään lähinnä Pohjois-Italiassa, jossa sitä käytettiin likööristä, kuohuviinistä, soodavedestä ja appelsiiniviipaleesta tehtävään cocktailiin, Aperol Spritziin.

Sittemmin liköörin suosio on kiirinyt niin muualle Eurooppaan kuin Yhdysvaltoihinkin. The New York Timesin mukaan Aperolin myynti on kasvanut Pohjois-Amerikassa viime kesästä 48 prosenttia.

Aperolin suosion takana on aggressiivinen markkinointi, The New York Times huomauttaa.

Camparin Yhdysvaltain-markkinointijohtaja Melanie Batchelor kertoo lehdelle, että yhtiö huomasi viime vuosina kasvavan kiinnostuksen Aperolia kohtaan etenkin kesätapahtumissa ja lomakohteissa.

”Sijoitimme siihen”, hän toteaa.

Aperol on järjestänyt näkyviä markkinointitempauksia ympäri maailmaa.

Camparin markkinointiin kuuluvat esimerkiksi kaupungeilla liikkuvat juomaskootterit, joista jaetaan ilmaisia juomia. Lontoossa järjestettiin tänä vuonna jopa liköörille omistettu festivaali, jossa muun muassa kelluttiin kumiveneillä Aperolin värisessä vedessä.

Juomayhtiö myös valmistaa runsaasti Aperolin logolla varustettuja oransseja oheistuotteita, kuten pillejä, juomalaseja, viuhkoja, sateenvarjoja, aurinkolaseja.

Alkoholiprosentiltaan miedot ja katkerat juomat ovat lisänneet menekkiään ja trendikkyyttään myös Suomessa nyt muutaman vuoden.

Aperolin maahantuonnista vastaavan Beverage Partners Finlandin tuotepäällikkö Mikael Grönfors kertoi hiljattain HS:n haastattelussa, että täällä syy ei kuitenkaan ole markkinointi, sillä alkoholin mainostaminen on rajoitettua.

”Kulutus on varsinkin aurinkoisena kesänä sellaista, että se kutakuinkin tuplaantuu edellisestä. Tänä kesänä on ajoittain jopa maalailtu, riittääkö tavaraa kaikille”, Grönfors sanoi.

Campari odottaa Aperolin myynnin ja siten yhtiön näkymien olevan hyvät myös loppuvuonna, arvioi Camparin toimitusjohtaja Bob Kunze-Concewitz yhtiön tiedotteessa.

Ainoa poikkeus Camparin tuotevalikoimassa on vodkabrändi Skyy, jonka myynti on sakannut viime aikoina etenkin Yhdysvalloissa.

Aperolin lisäksi Campari panostaa markkinoinnissaan voimakkaasti nimikkoliköörinsä brändin kiillottamiseen. New York Timesin mukaan yhtiö investoikin jatkuvasti myös Camparia sisältävien negroni-drinkkien markkinointiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Alkoholi
  • Osavuosikatsaukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    2. 2

      Yhdysvaltain lippu ei enää ”liehu” Kuussa – viiden dollarin nailonliput ovat vähintään haalistuneet valkoisiksi

    3. 3

      ”Peruskoulussa ei ole vuosiin saanut kirjoja” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja tulos on häkellyttävä

      Tilaajille
    4. 4

      S-pankki aloitti kovan hintakisan yhdistelmärahastoissa – uudessa palvelussa rahastojen kulut vain 0,5 prosenttia

    5. 5

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    6. 6

      Superautojen kauppa käy Suomessa kuumempana kuin koskaan – ”Naisen Ferrarin materiaaleja valittiin niin, että ne sopivat yhteen hänen Louis Vuitton -laukkunsa kanssa”

    7. 7

      Valmentajakonkari Erkka Westerlund tarjosi KHL-liigassa pelaajilleen vapaapäivää, mutta siitä tulikin monelle ryyppypäivä: ”Suomessa en ollut törmännyt tällaiseen”

    8. 8

      Alistuvatko Soinin kriitikot ryhmäkuriin? Tukevatko perussuomalaiset vanhaa johtajaansa? – HS selvitti, mitä epäluottamus­äänestyksessä voi tapahtua

    9. 9

      35 vuotta sitten Rauli Badding Somerjoki lauloi kasettinauhalle omia kappaleitaan, jotka unohtuivat – nyt Agents ja Ville Valo herättivät ne henkiin

    10. 10

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    2. 2

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    3. 3

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    4. 4

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    5. 5

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    6. 6

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat luottamusta Soinille – Jaana Pelkonen aikoo olla paikalla äänestyksessä, mutta ei lupaa tukeaan: ”Minullakin on omatunto”

    7. 7

      Arki-ilta raitiovaunussa kääntyi tappeluksi: Ohjaaja Jari Halonen löi humalaista koiranomistajaa nyrkillä naamaan ja sai siitä tuomion

    8. 8

      Vuoden vastenmielisin elokuva on tässä – Peppermint on järjetön ja tavattoman väkivaltainen, mutta pahinta siinä on asenne

    9. 9

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    10. 10

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kapteeni hieroi sylkeä kasvoihinsa, maalintekijän juhlintahyppy päätyi syvyyksiin, syöttö kenkiä sitovalle vastustajalle – tätä oli torstain Eurooppa-liiga
    3. Marimekon tuotteet menevät kaupaksi ennustettua paremmin – yhtiöltä positiivinen tulosvaroitus
    4. Alistuvatko Soinin kriitikot ryhmäkuriin? Tukevatko perussuomalaiset vanhaa johtajaansa? – HS selvitti, mitä epäluottamus­äänestyksessä voi tapahtua
    5. ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii Tilaajille
    6. Kidding-draamakomediassa tv:stä tuttu satusetä masentuu – Jim Carrey osoittaa taas monipuolisuutensa kameran edessä
    7. Valmentajakonkari Erkka Westerlund tarjosi KHL-liigassa pelaajilleen vapaapäivää, mutta siitä tulikin monelle ryyppypäivä: ”Suomessa en ollut törmännyt tällaiseen”
    8. ”Peruskoulussa ei ole vuosiin saanut kirjoja” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja tulos on häkellyttävä Tilaajille
    9. Asukkaat valittivat Hermannin Violanpuiston tuhoamisesta oikeuteen – Helsinki jatkaa puiston mylläämistä
    10. Bali suunnittelee tiukentavansa sääntöjä temppeleissä vierailevia turisteja varten – Syynä turistien huono käytös
    11. Vanhojen muistelua vai viiltävä kuitti? Lauri Markkasen julkaisema kuva herättää kysymyksiä – ”Lauri, senkin trollausjumala”
    12. Näytä lisää