Talous

Nesteen kannattavuus parani odotetusti – yhtiö arvioi tämän vuoden olevan erittäin vahva

Uusiutuvien polttoaineiden kannattavuus kasvoi tuntuvasti.

Öljynjalostusyhtiö Nesteen kannattavuus parani huhti–kesäkuussa sijoittajien ennakko-odotusten mukaisesti. Kannattavuutta paransivat etenkin uusiutuvat polttoaineet, jotka ovat yhtiön tärkein kasvuala.

Nesteen liikevaihto oli 3,75 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 277 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi viime vuoden vastaavasta ajankohdasta 14 prosenttia ja liikevoitto 17 prosenttia.

Uusiutuvien tuotteiden liikevoitto oli 177 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 101 miljoonaa euroa. Niiden myyntikate oli 508 dollaria tonnilta, mikä on 88 prosenttia suurempi huhti–kesäkuussa 2017.

”Uusiutuvien tuotteiden tulos nousi jälleen edellisvuodesta onnistuneen myynnin kohdistamisen ja raaka-aineiden optimoinnin ansiosta, vaikka neljänneksellä toteutettiin suunniteltuja huoltoseisokkeja”, sanoo toimitusjohtaja Matti Lievonen osavuosikatsauksessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Perinteisten öljytuotteiden tulosta rasittivat Yhdysvaltojen dollarin heikompi vaihtokurssi sekä myyntimäärien väheneminen huoltoseisokkien takia. Heikommalla dollarin kurssilla oli yhteensä 33 miljoonan euron kielteinen vaikutus yhtiön vertailukelpoiseen liikevoittoon.

Neste piti arvionsa liiketoiminnan kehittymisestä tänä vuonna ennallaan, minkä perusteella kannattavuus kehittyy suotuisasti myös loppuvuonna.

”Kaiken kaikkiaan odotamme vuoden 2018 olevan erittäin vahva Nesteelle”, toimitusjohtaja Lievonen toteaa osavuosikatsauksessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Energia
  • Osavuosikatsaukset
  • Neste
  • Talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    3. 3

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    4. 4

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    5. 5

      En haluaisi olla myrkyllinen mies, ja siksi tutkin itseni naistenlehden testissä

    6. 6

      ”Miljoona suomalaista pitää kouluttaa uudelleen” – Mutta kuka keksi hurjan luvun, joka vakiintui politiikan hokemaksi?

    7. 7

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    8. 8

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    9. 9

      Mestarien liigan katsomoissa huutaa nyt joukkio, jonka taival on kuin verivana katsomo­tappeluista kansan­murhaan

    10. 10

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    5. 5

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    6. 6

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    7. 7

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    8. 8

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    9. 9

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    10. 10

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää