Talous

Vientiyritysten suurjärjestö varoittaa: Suomen paras kasvu on päättymässä ja talouskuri pahentaa tilannetta – ”Tämä hirttää kiinni”

Teknologiateollisuus perää lisää tuotekehitys- ja innovaatioavustuksia hallitukselta.

Suomen bruttokansantuotteen noin kolmen prosentin kasvuvauhti on erittäin ilahduttava, mutta useat tekijät viittaavat kasvun hidastumiseen pahimmillaan ”aika merkittävästikin”, arvioi Teknologiateollisuuden pääekonomisti Jukka Palokangas tiistaina etujärjestön Talousnäkymät-tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Yksi vihje huonompien aikojen tulosta on Palokankaan mukaan esimerkiksi se, että Saksassa teollisuuden uudet tilaukset ovat laskusuunnassa.

Teknologiateollisuus tuo runsaat puolet Suomen vientituloista. Alan liikevaihto Suomessa kasvoi kuusi prosenttia tammi–huhtikuussa.

Yksittäisistä toimialoista suurin eli kone- ja metalliteollisuuden liikevaihto kasvoi peräti kahdeksan prosenttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Palokankaan mukaan oli puolet oli tuottajahintojen nousua, puolet volyymikasvua.

Tuottajahintojen nousu on Palokankaan mukaan maailmanlaajuinen ilmiö, johon vaikuttavat raaka-aineiden ja välivalmisteiden hintojen nousu sekä kauppasodan uhka.

Myös teknologiateollisuuden Suomeen kohdistuvien uusien tilauksien arvoa tutkittaessa teknologiateollisuudella menee kovaa.

”Uusien tilausten virta oli kesäkuussa hyvällä tasolla.”

Uusien tilausten arvonkasvusta kaksi kolmasosaa selittyy telakkateollisuuden tilauksilla.

”Vastaavaa tilannetta ei ole koskaan Suomen telakkateollisuudessa ollut.”

Tuoreimmat tiedot yritysten saamista tarjouspyynnöistä kertovat nekin yhä kasvusta kevään lukuihin verrattuna, mutta koko alkuvuoteen verrattuna kasvuvauhti on Palokankaan mukaan jo hidastumassa.

Noususuhdanne on vaikuttanut myös työvoiman rekrytointiin. Teknologiateollisuus on rekrytoinut tammi–kesäkuussa 26 000 uutta työntekijää.

Teknologiateollisuuden huolenaiheina olivat se, että teollisuuden kokonaisinvestoinnit ovat olleet jo useita vuosia pienemmät kuin pääomien kuluminen sekä erityisesti tuotekehitysinvestointien vähyys.

Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunnan jäsen, Innofactorin toimitusjohtaja Sami Ensio esitteli kalvoa, jossa yritysten saama julkinen tuotekehitys- ja innovaatiotuki bruttokansantuotteeseen verrattuna oli Suomessa valittuja vertailumaita heikompaa ja selvästi pienempi kuin Tanskassa ja Ruotsissa.

Teknologiateollisuus vaati hallitusta palauttamaan entisen Tekesin eli Business Finlandin innovaatiotuet vanhalle tasolle, niin että hallitus lisäisi näitä avustusmuotoisia tuotekehitys- ja innovaatiotukia 150 miljoonalla eurolla, Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola linjasi.

Perusteluna oli se, että tuotekehitysrahat maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin.

Juha Sipilän (kesk) hallituksen asettama tutkimus- ja innovaationeuvosto on esittänyt tavoitteekseen, että Suomi olisi ”vetovoimaisin ja osaavin kokeilu. ja innovaatioympäristö” maailmassa vuoteen 2030 ja julkinen ja yksityinen panostus nousisi neljään prosenttiin kansantuotteesta.

Kysymykseen siitä, miksi yritykset eivät itse sijoita varojaan tuotekehitykseen, jos se on niin kannattavaa, vastattiin, että suuret suomalaiset yhtiöt voivat valita tuotekehitysmaansa sillä perusteella, missä valtio tukee näitä investointeja eniten.

Jos suuret kansainväliset suomalaisyhtiöt tekisivät enemmän tuotekehitystä Suomessa, päästäisiin ”ihan heittämällä tuohon tavoitteeseen”, Teknologiateollisuuden elinkeinopolitiikan johtaja Matti Mannonen arvioi.

Tuotekehityshankkeita kannattaa Mannosen mukaan haalia Suomeen, koska niiden ylivuotovaikutukset synnyttävät uusia talouden ekosysteemejä ja ne tuovat talouteen lisää toimintaa.

Teknologiateollisuus toivoi ensi vuoden eduskuntavaalien jälkeen muodostettavalta uudelta hallitukselta määrätietoista kasvupolitiikkaa.

Jos Suomi pysyisi kolmen prosentin kasvu-uralla vuoteen 2023 asti, Suomi kirimään bruttokansantuotteella mitattuna muihin euromaihin olevan kuuden prosentin takamatkan kiinni, pääekonomisti Palokangas kertoi.

”Haluaisimme, että tuleva hallitus asettaisi tällaisen kovan tavoitteen.”

Nykyistä hallitusta Palokangas moitti siitä, että se asettaa budjettikurin talouskasvun edelle.

”Ja tämä hirttää kiinni, tämä ei kanna pitkälle.”

Suomen talouden takamatka syntyi, kun Suomen talous romahti vuonna 2008 muita euromaita rajummin useamman talouden tukijalan pettäessä.

Vasta seitsemättä päivää Teknologiateollisuuden ruorissa ollut toimitusjohtaja Jaakko Hirvola painotti omassa puheenvuorossaan sitä, kuinka Suomen menestys perustuu huippuosaamiseen ja riittäviin tuotekehitys- ja innovaatiopanostuksiin.

Hänen arvionsa mukaan maailmanlaajuisen talouskasvun mukava virta alkaa nyt tyrehtyä.

”Jos halutaan edelleen kasvaa, täytyy tehdä itsekin jotain.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    4. 4

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    5. 5

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    6. 6

      Vastaako sinunkin lapsesi, että äiti siivoaa, kun pyydät häntä raivaamaan lelut huoneestaan? Opettele temppu, jonka avulla lapsi alkaakin siivota itse

    7. 7

      Terminator, Salkkarit ja Spaissarit tekivät ysäristä ysärin – Testaa, kuinka hyvin muistat 90-luvun suosituimmat elokuvat, tv-sarjat ja musiikin

    8. 8

      Mikä Lasipalatsin kelloja vaivaa? Koko maailma katsoo nyt Helsinkiin, mutta aika näyttää pysähtyneen uuden museon ulkopuolella

    9. 9

      Pojista puhutaan kummallisten yleistysten kautta

    10. 10

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    2. 2

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    3. 3

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    4. 4

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    5. 5

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    6. 6

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    7. 7

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    8. 8

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    9. 9

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    10. 10

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää