Talous

Matkailu kasvattaa Espanjan taloutta, mutta palkat eivät ole nousseet kuopastaan – ”Ihmiset puurtavat entistä rankemmin ja tienaavat aiempaa vähemmän”

Euromaiden neljänneksi isoin kansantalous nauttii vankasta kasvusta, mutta keskiluokka ei ole vielä kunnolla toipunut ”suuresta lamasta”. Uusi hallitus kohtaa vanhoja ongelmia, kun nuoret kaikkoavat köyhiltä seuduilta työnhakuun.

Salamanca

Matkatoimiston johtaja Ana Isabel Hernández Sánchez katselee aitiopaikalta Espanjan kauneimpiin lukeutuvaa keskusaukiota. Päätori eli Plaza Mayor on kuin valtaisa sisäpiha, jonka kaikkia sivuja reunustaa palatsimainen rakennus.

”Ennen van­haan au­kiol­la järjes­tettiin härkä­taiste­luita”, Her­nández Sánchez kertoo toisen kerroksen pikkuterassilla.

Barokkirakennuksen 280 parveketta tarjosivat parhaan näkymän toreadorien ja iberialaisten taisteluhärkien kamppailuun.

Nyt aukion kivijalan tapasbaareista kantautuu vilkas puheensorina. Osa yläkerrosten asunnoista on muuttunut hotellihuoneiksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tori on tänne saapuvien turistien päänähtävyys. Ilahduttaa nähdä heitä yhä enemmän.”

Espanjaan tuli viime vuonna 82 miljoonaa ulkomaista matkailijaa, arvioi Maailman matkailujärjestö UNWTO. Se oli kaikkien aikojen ennätys ja teki 46 miljoonan asukkaan EU-valtiosta maailman toiseksi suosituimman matkakohteen.

Samalla Yhdysvallat putosi kolmoseksi. Supervaltaan saapui vähemmän turisteja kuin edellisvuonna, vaikka matkailu kasvoi maailmanlaajuisesti. Ykköspaikasta piti kiinni Ranska.

Espanjan matkailusuosio on ollut keskeinen tekijä viidettä vuotta jatkuvassa talouskasvussa. Turismiteollisuus kannatteli myös ”suuressa lamassa”, Hernández Sánchez toteaa. Suuri lama on espanjalaisten nimitys karvaille kriisivuosille 2009–2013.


Talouskasvu hyytyi, kun kansainvälinen rahoituskriisi levisi Euroopassa. Espanjan valtaisa kiinteistökupla poksahti loppuvuonna 2008 asuntomarkkinoiden romahtamiseen.

Terveydenhoidosta ja koulutuksesta leikattiin rajusti varoja ja virkoja. Työttömyys kohosi ennätykselliseksi.

”Kotimaanmatkailu hiljeni, koska espanjalaisten toimeentulo supistui. Mutta korvauksena ulkomailta saapui enemmän väkeä”, Hernández Sánchez sanoo.

Rankat vuodet vaimensivat hänen mukaansa sitä purnausta, jonka kasvavat turistivirrat olivat aiemmin aiheuttaneet.

”Taantuma sai monet näkemään, miten suuri merkitys matkailusektorilla on yleisesti kansantaloudelle. Turismilla ei ole ollut kovin hyvä maine.”

Bruttokansantuote on nyt kuronut kiinni kriisiä edeltäneet lihavat vuodet. Kokonaistuotannon arvo henkeä kohden on suurempi kuin vuonna 2008.

Matkailuteollisuuden suora ja välillinen panos Espanjan bruttokansantuotteeseen oli viime vuonna yhteensä 172,9 miljardia euroa, kertoi YK:n alainen Maailman matkailu- ja turismineuvosto (WTTC) maaliskuussa.

Turisteja on saapunut Espanjaan myös tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla enemmän kuin koskaan ennen. Kasvuvauhti on kuitenkin hidastunut selvästi: esimerkiksi brittejä saapui kesän kynnyksellä aiempaa vähemmän.

Espanjan suurimman itsehallintoalueen Kastilian ja Leónin ikivanha yliopistokaupunki Salamanca nauttii vierailijoiden nosteesta monien muiden alueiden tavoin. Keskikokoinen 144 000 asukkaan maailmanperintökohde löi ennätyksen viime vuoden 1,1 miljoonalla hotelliyöpymisellä.

”Valtaosa vierailijoista saapuu parinsadan kilometrin päästä Madridista. Pääkaupunkilaiset ovat tärkein kohderyhmämme”, Hernández Sánchez kertoo.

Kirkkaisiin väreihin pukeutuneet espanjalaiset ryhmämatkalaiset pistävät nytkin silmään vanhassa keskustassa. Kadun vilinässä erottuvat myös kauempaa saapuneet, kun intialaisten, kiinalaisten ja japanilaisten ryhmät ihailevat eurooppalaisen sivistyksen ikivanhoja rakennelmia.


Moni jää vesi kielellä katselemaan maineikkaan La Industrial -konditorian näyteikkunaa, joka on täynnä herkkuja. Konditorian nimi johtaa harhaan, sanoo myymälävastaava Ana Sánchez nauraen: leipomukset paistetaan vuonna 1934 perustetun perheyrityksen takahuoneessa pienissä erissä käsityönä.

”Japanilaiset ostavat meiltä eniten kotiin vietävää. He ovat erittäin kohteliaita ja kiinnostuneita perinteisistä leivonnaisista”, Sánchez kiittelee.

Vaikka ulkomaisia turisteja näkyy yhä enemmän, he päätyvät useimmiten varovaisiin hankintoihin, kuten pussilliseen pikkuleipiä, Sánchez kertoo. Hänen mukaansa myös espanjalaiset laskevat ostoksensa aiempaa tarkemmin.

”Kauppa ei ole elpynyt kriisiä edeltäneiden kyllyyden vuosiin. Mahtaako se aika edes palata.”

Kriisi kavensi valtaosan toimeentuloa eivätkä reaalipalkat ole vieläkään nousseet kuopasta, Ana Sánchez sanoo. Varsinkin keskiluokan rivit ovat hänestä harvenneet huolestuttavasti. Elintasokuilu on yhä ammottava pienen vauraiden ryhmän ja ison vähätuloisten joukon välillä.

”Ihmiset puurtavat entistä rankemmin ja tienaavat aiempaa vähemmän.”

Sánchez ennustaa, että oman alan perinteikkäät pienet perheyritykset katoavat katukuvasta hiljalleen.

”Isot teolliset kahvila- ja leipomoketjut jyräävät alleen.”

Pienet ja keskisuuret yritykset menettivätkin lamavuosina rankasti jalansijaa suuryhtiöihin verrattuna. Navarran yliopiston liiketalouden laitoksen Iesen selvitys osoittaa, että pienten ja keskisuurten yritysten työvoimasta katosi yli neljännes ja liikevaihdosta kolmannes. Suuryritysten tulot, liikevaihto ja työntekijämäärä kasvoivat.


Rakennusmies Luis Crespo sen sijaan iloitsee valoisista näkymistä.

”Rakentamisessa on tapahtunut täyskäännös”, hän myhäilee.

Piristyminen alkoi 17 vuotta alalla työskennelleen Crespon mukaan pari vuotta sitten.

”Olen saanut olla pian kolme vuotta jatkuvasti töissä. Peruspalkka on tuhannen euron tuntumassa. Asiat ovat mallillaan minunlaiselleni jokapaikanhöylälle.”

Sementtimylly jauhaa hänen vieressään työmaalla Salamancan uhkean yliopiston naapurustossa. Kuuden miehen porukka remontoi suojeltua arvokiinteistöä perin pohjin. Vain ulkoseinät törröttävät pystyssä.

Tulollaan on ”todella kalliita asuntoja rikkaille”, Crespo sanoo.

Espanjan asuntojen hinnat liki kolminkertaistuivat kriisiä edeltäneiden kymmenen vuoden aikana. Sitten rakennustyömaat autioituivat.

Lama iski pahimmin niihin työpaikkoihin, joissa tarvitaan vain vähän koulutusta. Rakennusalalla niitä oli poikkeuksellisen paljon. Ylisuuri rakennussektori työllisti 15 prosenttia työvoimasta, kun EU:n keskiarvo oli kahdeksan prosenttia.

”Jouduin kolmeksi vuodeksi työttömäksi. Hiljalleen aloin saada lyhyitä sopimuksia”, Crespo muistelee.


Kiinteistömarkkinat ja rakentaminen elpyvät nyt sellaista vauhtia, että ilmassa leijuu jälleen huoli ylikuumenemisesta, sanoo Salamancan yliopiston taloustieteen laitoksen apulaisprofessori José-Ignacio Antón.

”Vuokrien hintataso etenkin Madridissa ja Barcelonassa on kohonnut huomattavan nopeasti. Madridissa vuokrat kallistuivat vuositasolla kymmenen prosenttia vuonna 2017.”

Pankeissa ei kuitenkaan enää muhi ikäviä yllätyksiä vanhan peruina, Antón arvioi.

Halpaa rahoitusta oli ollut tarjolla yhteisvaluutta euron syntymästä asti, kun muun muassa rikkaan Saksan pankkikonsernit etsivät asiakkaita Etelä-Euroopasta.

Varsinkin helppoja asuntoluottoja tarjonneet espanjalaiset säästökassat eli cajat kärsivät suunnattomista tappioista kriisin puhjettua. Espanja joutui vuonna 2012 turvautumaan Euroopan vakausmekanismin tukeen pankkisektorin pelastamiseksi. Valtaosa säästöpankeista sulautettiin isompiin rahoitusyhtiöihin.

Tukiohjelmalla pääomitettiin pankkeja 41,3 miljardilla eurolla. Hallitus maksaa summaa takaisin etuajassa, joten lyhennettävää oli kesäkuussa jäljellä 26,7 miljardia euroa.

Ulkomaiset kiinteistösijoittajat ovat jälleen aktiivisia Espanjassa, José-Ignacio Antón toteaa.

Toisin kuin menneinä kultaisina vuosina sijoittajat investoivat nyt selvästi enemmän vuokra-asuntoihin. Vuokramarkkinoilla korostuu lyhytaikainen tarjonta.

Tätä voi tulkita osin niin, että sijoittajalle tuottoisin vuokralainen on turisti, sillä yöpyminen tavallisissa huoneistoissa hotellien sijaan on yleistynyt.

Espanjalaisia huolettaa aika ajoin, millaisiin mittoihin matkailuteollisuus voi kasvaa kestävästi, apulaisprofessori Antón sanoo.

”Turismi on vuosikymmeniä tehtaillut työpaikkoja.”

Matkailuteollisuus työllisti viime vuonna lähes kolme miljoonaa espanjalaista suoraan ja välillisesti, mikä vastasi yli 15:tä prosenttia työvoimasta, WTTC laskee. Alan kokonaispanos oli 14,9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Lohkon osuus bkt:sta on EU-maissa suurempi vain Kreikassa ja Portugalissa.

”Arabimaiden ja Turkin levottomuudet ohjasivat matkailijoita turvallisena ja huokeana pidettyyn Espanjaan”, apulaisprofessori Antón sanoo.

”Espanjan kanssa kilpaillut Tunisia on nyt toipumassa ja palaamassa markkinoille. Matkailualan palkat ovat alkaneet nousta meillä kaikkein ensimmäisinä, mikä korottaa hintatasoa.”


Euromaiden neljänneksi suurin kansantalous tuntuu olevan apulaisprofessorin mukaan vakaassa vedossa, vaikka vakava poliittinen kuohahtelu on hermostuttanut EU-kumppaneita.

Katalonian itsenäistymishankkeista puhkesi Espanjan demokratian kauden pahin sisäpoliittinen selkkaus. Se herätti kansainvälisissä sijoittajissa epävarmuutta.

Hallitusta johtaneen konservatiivisen kansanpuolueen korruptiovyyhti taas pakotti pääministeri Mariano Rajoyn lopulta syrjään. Sotkut ehtivät läikkyä pelkona rahoitusmarkkinoille.

Sosialistipuoluetta johtava taloustieteilijä Pedro Sánchez syrjäytti Rajoyn epäluottamuslauseen jälkeen kesäkuun alussa.

Uusi hallitus kohtaa vanhoja ongelmia, sillä monet kansantalouden vaivat ovat apulaisprofessori Antónin mukaan kroonisia. Niihin lukeutuu yhä korkea kokonaistyöttömyysaste, joka on kuitenkin hellittänyt 15,2 prosenttiin tänä kesänä.

”Työttömyys piinaa Espanjaa sitkeästi, kun vertaa EU:n keskiarvoon. Monet katsovat sen johtuvan määräaikaisten työpaikkojen suuresta määrästä”, Antón sanoo.

Koulutoimi ja terveydenhuolto ovat kärsineet jatkuvasta alirahoituksesta, hän huomauttaa.

”Lukuisia työpaikkoja on vihdoin avautumassa jopa julkiselle sektorille.”

Hallitus kertoi heinäkuussa, että valtio palkkaa tänä vuonna liki 31 000 työntekijää. Virkoja avautuu suurin määrä sitten vuoden 2008 kriisin puhkeamisen.

Eniten uusia työntekijöitä on kuitenkin värvännyt huhti–kesäkuussa matkailuala. Espanjan tilastokeskus INE kertoi heinäkuussa, että työllisyys kasvoi vuoden toisella neljänneksellä historiallisen paljon alkuvuoteen verrattuna.


Jos La Industrialin myymälävastaava Ana Sánchez voisi pyytää hallitukselta tekoja, ne saisivat kannatusta myös läheisten tapasbaarien pitäjiltä ja Salamancan kinkkukauppiailta.

”Pienyritysten kohtuuttoman raskasta verotusta pitää keventää.”

Lisäksi Sánchezia surettaa nuorten kaikkoaminen Kastilian ja Leónin sydänmailta.

”Pidän itseäni todella onnekkaana, koska olen saanut tehdä töitä koko elämäni. Mutta mistä löydetään töitä nuorelle sukupolvelle, jonka uratoiveita lama runteli?”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espanja
  • Matkailu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    3. 3

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    4. 4

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    5. 5

      Itäsuomalaiset miehet tulevat Viipuriin viihtymään ja vähät välittävät hiv-epidemiasta – ”En ole ikinä käynyt hiv-testissä, enkä mene”, sanoo Venäjällä seksipalveluja käyttävä Markku

      Tilaajille
    6. 6

      Jorma Ollila vastaa Siilasmaan kuvailemiin ongelmiin yhtiön johtamisessa – Väitteet ovat hänen mukaansa kärjistettyjä tai vääriä

      Tilaajille
    7. 7

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    8. 8

      Amerikkalaiset eivät osaa lopettaa vihaamista

    9. 9

      Mestarien liigan katsomoissa huutaa nyt joukkio, jonka taival on kuin verivana katsomo­tappeluista kansan­murhaan

    10. 10

      En haluaisi olla myrkyllinen mies, ja siksi tutkin itseni naistenlehden testissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    5. 5

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    6. 6

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    7. 7

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    8. 8

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    9. 9

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    10. 10

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää