Talous

Warner ilmoitti myyneensä koko omistuksensa Spotifyssa –  Tilittää osan rahoista artisteille

Kaikki artistit ja levymerkit eivät kuitenkaan pääse osallisiksi Warnerin Spotify-myyntivoitoista.

Kansainvälinen levy-yhtiöjätti Warner kertoo myyneensä kaikki omistuksensa musiikin suoratoistopalvelu Spotifyssa, kertoo musiikkialaa seuraava Music Business Worldwide -julkaisu (MBW).

Warnerin toimitusjohtaja Steve Cooper kertoi Spotify-osuuksista luopumisesta sijoittajapuhelussa tiistaina. Cooperin mukaan yhtiö sai huhti-kesäkuun aikana osakkeiden myynnistä 504 miljoonaa dollaria eli noin 434 miljoonaa euroa.

Jo toukokuussa yhtiö kertoi myyneensä kolme neljäsosaa omistuksistaan Spotifyssa. MBW:n arvion mukaan Spotifyn listautuessa pörssiin huhtikuussa Warner omisti noin kaksi prosenttia Spotifyn osakkeista.

Cooperin mukaan Warner osoittaa saamastaan myyntivoitosta neljänneksen yhtiön artisteille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Spotify-osakkeiden myyntiin liittyen osoitamme noin 126 miljoonaa dollaria (108 miljoonaa euroa) artistien tileille kesäkuun 30. päivän rojaltimaksuihin perustuen”, Cooper sanoi lehden mukaan.

Lehden mukaan myyntivoittoja jaetaan myös Warnerin jakelemille levymerkeille. Summat tilitetään hänen mukaansa elo-syyskuussa.

MBW:n tietojen mukaan Warner ottaa voittojen tilityksessä kuitenkin huomioon yhtiön artisteille ja kumppanina toimiville levymerkeille maksetut ennakkomaksut, eli läheskään kaikki eivät pääse osallisiksi myyntivoitoista.

Aiemmin kesällä toinen kolmesta suuresta levy-yhtiöstä, Sony, kertoi myyneensä puolet omistuksestaan Spotifyssa. Toisin kuin Warner, Sony ilmoitti tilittävänsä voittoja artisteille ja levymerkeille ennakkomaksuista huolimatta.

Kolmas suuri levy-yhtiö, Universal, ei ole ilmoittanut vielä myyneensä Spotify-osakkeitaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suoratoistopalvelut
  • Musiikki
  • Talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    2. 2

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    3. 3

      HS Pikakoeajo: Honda Civic Type R on liikenteessä punainen vaate – haastajia löytyy joka risteyksessä ja perheautot puskevat väkisin oikealta ohi

    4. 4

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    5. 5

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    8. 8

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    9. 9

      Turun saariston etsinnöissä takavarikoitu asia­kirjoja ja muisti­tikkuja – Krp:n mukaan ainakaan vielä ei ole viitteitä muista kuin epäillyistä talous­rikoksista

    10. 10

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    3. 3

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    5. 5

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    6. 6

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    7. 7

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    8. 8

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    9. 9

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    10. 10

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Pääministeri Sipilää informoitu krp:n operaatiosta Turun saaristossa: ”Ilmeisen vakavista talousrikkeistä, veropetoksista ja rahanpesusta puhutaan”
    3. Matkustaja hutki taksia tuolilla Vantaalla – ei ollut tyytyväinen matkan hintaan
    4. Chas and Dave -yhtyeen laulaja Chas Hodges kuoli 74-vuotiaana – jalkapalloseura Tottenham suree kannatuslaulujensa tekijää
    5. Turun saariston etsinnöissä takavarikoitu asia­kirjoja ja muisti­tikkuja – Krp:n mukaan ainakaan vielä ei ole viitteitä muista kuin epäillyistä talous­rikoksista
    6. Tunti sitten
    7. Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”
    8. Arkkitehtien pelastuspartio haluaa tehdä Paimion parantolasta elämyskohteen – HS vieraili Alvar Aallon suunnittelemassa funkkisklassikossa
    9. Tunteet kävivät kuumina Turun kiekkoillassa – HIFK:n haastattelija haukkui seuran Facebook-sivulla Tuton hyökkääjää 300-kiloiseksi ja puhui paskahousupalkinnosta
    10. Kiihtelysvaaran 250-vuotias kirkko tuhoutui tulipalossa, poliisi epäilee rikosta – ”Menetys on valtava, vastaavaa emme saa tilalle”
    11. Sotta Pyttynen on yllättävän monitasoinen lastennäytelmä – se kertoo sotkuisesta ukista ja siististä pienestä pojasta
    12. Joe Bonamassan lento Helsinkiin muuttui vuorokauden mittaiseksi painajaiseksi – Jäähallin keikalla kitarasankari väläytti koomikon taitojaan ja säästi parhaat valttinsa loppuun
    13. Näytä lisää