Talous

Ruplan arvo laskussa Yhdysvaltojen ”julmien” uusien pakotteiden takia – Venäjä suunnittelee vasta­pakotteita

Venäjän ulkoministeriö kertoi torstaina maan alkavan valmistella vastatoimenpiteitä.

Yhdysvallat aikoo asettaa Venäjälle uusia pakotteita, jotka tulisivat voimaan 22. elokuuta.

Uusien pakotteiden taustalla on Britanniassa tapahtunut myrkkyisku.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvaltojen ulkoministeriö katsoo, että Venäjä on Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä Julija Skripalin myrkyttämisen takana.

Yhdysvaltojen ulkoministeriön lisäksi Britannian tiedustelupalveluiden johtajat ovat syyttäneet iskusta Venäjää. Venäjä on kiistänyt kaikki syytökset toistuvasti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Venäjän ulkoministeriö kertoi torstaina iltapäivällä, että Venäjä alkaa valmistella vastatoimenpiteitä. Reutersin mukaan ministeriön tiedottaja Maria Zakharova sanoi toimittajille, että mitään todisteita Venäjän syyllisyydestä myrkkyiskuun ei ole esitetty.

Kreml tuomitsi jo aiemmin torstaina uudet pakotteet ”oikeudettomiksi”.

Presidentti Vladimir Putinin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi Reutersin mukaan lehdistölle, että Yhdysvaltojen tekemä päätös on kaikkiaan epäystävällinen ja että maasta on tullut arvaamaton tekijä kansainvälisellä näyttämöllä.

Reuters kertoi torstaina aamulla, että Venäjän suurlähetystöstä uusia pakotteita luonnehdittiin ”julmiksi”.

Suurlähetystö myös kiisti jälleen osallisuutensa myrkytykseen ja totesi, etteivät pakotteet perustu faktoille eivätkä todisteille. Myös Peskov kritisoi Yhdysvaltojen päätöstä yhdistää pakotteet myrkkyiskuun.

Lähetystön mukaan väitteet novitšok-hermomyrkyn käyttämisestä ovat kaukaa haettuja.

Valuuttamarkkinat reagoivat tietoon pakotteista. Ruplan arvo suhteessa dollariin laski torstaina noin prosentin, kun se keskiviikkona oli laskenut jo 3,3 prosenttia. Ruplan arvo dollaria vastaan on ollut viimeksi näin alhaalla marraskuussa 2016, kertoo uutistoimisto Reuters.

Pakoteilmoitus näkyi myös pörssikursseissa, kun esimerkiksi dollaripohjainen Rts-indeksi oli iltapäivällä 2,2 prosentin laskussa. Venäjän kansallisen lentoyhtiön Aeroflotin kurssi oli peräti 7 prosentin laskussa.

Pakotteiden ensimmäisessä vaiheessa pakotteet koskisivat Reutersin mukaan kansalliseen turvallisuuteen liittyvien arkaluonteisten tuotteiden vientilupia Venäjälle.

Pakotteiden toinen vaihe iskisi Venäjään ensimmäistä vaihetta kovemmin.

Toinen vaihe otettaisiin käyttöön kolmen kuukauden kuluttua ensimmäisistä pakotteista, jos Venäjä ei vakuuttaisi, että se pidättäytyy kemiallisten aseiden käytöstä ja jos se ei sallisi YK:n tarkastuskäyntejä.

On epätodennäköistä, että Venäjä suostuisi näihin ehtoihin, sillä Venäjä on toistamiseen kiistänyt osallisuutensa myrkkyiskuun.

Reutersin mukaan toisen vaiheen pakotteet voisivat estää Yhdysvaltalaisia pankkeja lainaamasta rahaa venäläisille tahoille ja estää Yhdysvaltojen viennin Venäjälle.

Yhdysvaltalaismedia NBC Newsin mukaan toisen vaiheen pakotteet saattaisivat kohdistua diplomaattisiin suhteisiin, voisivat lopettaa Venäjän kansallisen lentoyhtiön Aeroflotin lennot Yhdysvaltoihin ja saattaisivat katkaista lähes kaiken tuonnin ja viennin.

Aeroflotin osakkeen arvo lähti sukellukseen torstaina aamulla. Yhdysvaltojen uudet pakotteet heijastuivat myös ruplan kurssiin, joka heikkeni selvästi suhteessa dollariin.

Britannian ulkoministeriö totesi keskiviikkoiltana lausunnossaan, että se ottaa Yhdysvaltain ilmoituksen uusista pakotteista myönteisesti vastaan, kertoo Reuters.

Britannian mukaan voimakas kansainvälinen reaktio antaa Venäjälle yksiselitteisen viestin, ettei sen ”provosoiva ja vastuuton käytös” jää huomiotta.


Entinen venäläisagentti ja hänen tyttärensä löydettiin viime maaliskuussa tajuttomina ostoskeskuksen penkiltä Salisburyssa Britanniassa.

Molemmat olivat altistuneet venäläiselle novitšok-hermomyrkylle.

Skripalit toipuivat myrkkyiskusta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Venäjä
  • Sergei Skripal
  • Britannia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Junaliikenne käynnistyi kaaoksen jälkeen, häiriöitä ja tuntien myöhästymisiä tiedossa yön ajan – Matkustajia jumiutui yli kahdeksi tunniksi raiteille

    5. 5

      Toimittaja putosi puumajoja yhdistävältä riippusillalta ja kuoli – Saksan poliisi keskeytti aktivistien puumajaleirin tyhjentämisen Hambachin metsässä

    6. 6

      Päiväkotien rahankeruussa on kirjavat käytännöt – ”Yksi vanhempi laittoi sähköpostilla kaikille oman tilinumeronsa ja pyysi kymmentä euroa kuukaudessa”

    7. 7

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    8. 8

      Junakaaoksen seuraus: Radion sinfoniaorkesterin soittaja joutui opettelemaan kollegansa osuuden väliajalla – Prokofjevin vaikein sinfonia onnistui silti

    9. 9

      Barcelonan fanit raivostuivat – syynä on kuva ruutupaidasta, joka romuttaisi 118-vuotisen historian

    10. 10

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    5. 5

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    6. 6

      Vihreiden kannatus laski edelleen – perus­suomalaisille saman verran nousua

    7. 7

      Junaliikenne käynnistyi kaaoksen jälkeen, häiriöitä ja tuntien myöhästymisiä tiedossa yön ajan – Matkustajia jumiutui yli kahdeksi tunniksi raiteille

    8. 8

      Espoo myöntää: Opetusjohtaja ei suostunut irtisanomaan Saunalahden rehtoria – Potkut antoi lopulta alempi virkamies

    9. 9

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    10. 10

      Mikä ihme saa amerikkalaiset luulemaan, että he säästyvät hirmu­myrskyjen tuhoilta? Vastauksia on ainakin kolme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    9. 9

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    10. 10

      ”Ihmiset eivät osaa nukkua, ovat superkireitä ja yli- tai alipainoisia”, sanoo joogaopettaja, joka uupui itsekin – Sitten hän löysi ratkaisun ja näyttää nyt kolme helppoa palauttavaa liikettä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Australian poliisi pidätti nuoren pojan neulojen upottamisesta marjoihin ja hedelmiin
    3. Junakaaoksen seuraus: Radion sinfoniaorkesterin soittaja joutui opettelemaan kollegansa osuuden väliajalla – Prokofjevin vaikein sinfonia onnistui silti
    4. Ajax palasi huimilla maaleilla Mestarien liigaan – yhdessä oli jopa häivähdys Marco van Bastenin klassikkomaalia
    5. Toimittaja putosi puumajoja yhdistävältä riippusillalta ja kuoli – Saksan poliisi keskeytti aktivistien puumajaleirin tyhjentämisen Hambachin metsässä
    6. Vantaan seurakunnat kaavailevat Lehtisaaren asukkaille entistä isompia vuokria, jättikorotukset saattavat kuitenkin peruuntua – ”Kokonaisuus on auki asukkaiden kannalta”
    7. Tunti sitten
    8. Junaliikenne käynnistyi kaaoksen jälkeen, häiriöitä ja tuntien myöhästymisiä tiedossa yön ajan – Matkustajia jumiutui yli kahdeksi tunniksi raiteille
    9. Kaksi mielenterveyspotilasta hukkui tulvaveden temmattua poliisiauton Yhdysvalloissa
    10. Narripaidat jatkaa yhä voittamattomina kotikaukalossaan – Savosta tuli parisataa katsojaa kannustamaan Metallurgin pelaajaa
    11. Arvi Savolainen teki suomalaista painihistoriaa voittamalla alle 20-vuotiaiden MM-kultaa
    12. Pääministeri Sipilä suhtautuu harkiten tuhansiin uusiin EU-rajavalvojiin: valtuudet ovat vielä epäselvät – Euroopan johtajat etsivät yhteisymmärrystä maahanmuutosta
    13. Näytä lisää