Talous

Dilip Ratha lähetti nuorena kaiken ylimääräisen rahan kotiin Intiaan – tutkijana hän selvitti, miten paljon maahan­muuttajien raha­lähetykset merkitsevät köyhille maille

Maahanmuuttajat lähettivät viime vuonna kotimaihinsa rahaa ennätyksellisen paljon. Rahalähetykset voivat tutkijoiden mukaan olla globaalia eriarvoisuutta tasoittava kehityksen moottori.

Voiko maahanmuutto vähentää köyhyyttä ja maiden välistä eriarvoisuutta?

Maailmanpankin maahanmuuton ja rahalähetysten yksikön johtavan taloustieteilijän Dilip Rathan mukaan voi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Minä olen yksi esimerkki siitä”, Ratha kertoo puhelimitse Washingtonista.

Ratha kasvoi pienessä kylässä Intian itäosassa ja muutti Yhdysvaltoihin jatko-opiskeluja varten. Hän ylitti kaksi valtamerta lentolipulla, joka oli ostettu lainarahalla.

Kun Ratha saapui uuteen kotimaahansa, hänellä oli taskussaan vain 20 dollarin seteli.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ratha opiskeli taloustiedettä ja teki osa-aikaisesti työtä tutkimusapulaisena. Hän lähetti kaiken ylimääräisen rahansa Intiaan perheelleen.

Vaikka ihmiset ovat aina liikkuneet paikasta ja maasta toiseen, globaalit muuttoliikkeet ovat yksi aikamme megatrendeistä. Joka vuosi miljoonat ihmiset muuttavat uuteen maahan – työn, rakkauden tai koulutuksen perässä, joskus myös pakon sanelemana – ja lähettävät säännöllisesti rahaa synnyinmaihin jääneille läheisilleen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pysyvästi kotimaansa ulkopuolella asui viime vuonna noin 260 miljoonaa ihmistä. Se on suunnilleen 3,4 prosenttia maailman väestöstä.

Kun Ratha aloitti työnsä Maailmanpankissa lähes 30 vuotta sitten, siirtolaisten rahalähetyksien merkittävyyttä ei tunnistettu. Kuukausittaiset rahalähetykset matalan tulotason ja keskitulotason maihin katsottiin pieniksi avustuksiksi, joilla ei ole yhteyttä maiden kehitykseen.

Nyt rahalähetyksien määrän ja välityspalkkioiden seuraaminen on osa YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Vaikka yksittäiset rahalähetykset eivät ole suuria summia, ne muodostavat nykyään rahavirran, jonka koko on monille yllätys.


Maailmanpankin huhtikuisen raportin mukaan siirtolaiset lähettivät viime vuonna rahaa yhteensä 613 miljardia dollaria eli noin 503 miljardia euroa. Näistä 466 miljardia dollaria eli 397 miljardia euroa lähetettiin matalan tulotason ja keskitulotason maihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Summa on yli kolminkertainen viralliseen globaaliin kehitysapuun verrattuna. Todellisuudessa rahaa lähetetään tätäkin enemmän, sillä Maailmanpankin arvio perustuu vain virallisten rahanvälitysreittien kautta kulkeviin lähetyksiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ulkomailta tulevat rahalähetykset ovat merkittävä osa usean maan bruttokansantuotetta. Esimerkiksi Tadžikistanin, Haitin, Nepalin ja Liberian bkt:sta noin kolmannes koostuu rahalähetyksistä.

Rathan mukaan rahalähetykset kohdentuvat kehitysapua paremmin vastaanottajien tarpeisiin ja ovat tasaisempia tulolähteitä kuin yksityiset investoinnit.

Kun Nepalissa tapahtui tuhoisa maanjäristys vuonna 2015 ja Haitissa vuonna 2010, viranomaisten pelkona oli yksityisten investointien vetäytyminen. Samaan aikaan ulkomailla asuvien nepalilaisten ja haitilaisten tekemät rahalähetykset kasvoivat.


Ratha kuvaa rahalähetyksiä ”dollareiksi, jotka on kääritty huolenpidolla ja rakkaudella”. Niitä käytetään tutkimusten mukaan viisaasti.

Rahalähetykset ovat keino toteuttaa universaalia unelmaa, sanoo maahanmuuttotutkimukseen erikoistunut sosiologian apulaisprofessori Lena Näre Helsingin yliopistosta.

”Niiden avulla pyritään rakentamaan talo tai hankkimaan asunto sekä saamaan lapset hyvään kouluun ja ikääntyvät vanhemmat laadukkaaseen hoitoon.”

Näre on tutkinut filippiiniläisiä, srilankalaisia, ukrainalaisia ja intialaisia siirtolaisia erityisesti hoiva-alalla. Hänen mukaansa monissa kulttuureissa on suomalaista laajempi perhekäsitys ja myös voimakkaampi moraalinen velvollisuus huolehtia perheestä.

Siirtotyöläisyys ja rahalähetysten rooli nivoutuvat Näreen mukaan uusliberalistiseen ja yksilöiden vastuuta korostavaan politiikkaan, jonka juuret ulottuvat Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin raskaisiin lainaehtoihin 1970- ja 1980-luvuilla.

”Rakennesopeutusohjelmien takia esimerkiksi Filippiineillä yksityistettiin julkisia palveluita, minkä seurauksena sairaanhoidosta ja koulutuksesta tuli maksullista ja monille liian kallista.”

Yksityistäminen ja työttömyyden kasvu johtivat niin sanotun siirtolaisteollisuuden syntyyn. Maan viranomaisten mukaan 2,3 miljoonaa filippiiniläistä on matkustanut ulkomaille töihin, suuri osa kotiapulaisiksi ja hoiva-alalle. Tämä näkyy myös Suomessa.

”Rahalähetyksillä korvataan julkisen sektorin puutteita”, Näre sanoo.

Sen vuoksi rahalähetykset voivat olla myös esteenä julkisten palveluiden kehittymiselle maissa, joissa rahalähetysten osuus maan taloudesta on suuri, Näre arvioi.

Rahalähetyksillä ei Näreen mukaan voi myöskään täysin ratkaista globaalia eriarvoisuutta. Lähteminen vaatii investointeja esimerkiksi matkalippuihin, joihin kaikkein köyhimmillä ei ole varaa.

Näre sanoo, että siirtolaisuusteollisuuteen liittyy myös huoli aivovuodosta: maissa, joista lähdetään, voi olla pulaa esimerkiksi asiantuntevista lääkäreistä tai sairaanhoitajista.

Työperäinen maahanmuutto saattaa muodostua perheille eräänlaiseksi sosiaaliseksi tragediaksi. Useissa filippiiniläisten siirtotyöläisten tapauksissa äidit hoitavat muiden lapsia samalla kun omat varttuvat toisella puolen maailmaa.

”Raastavaa se on etenkin silloin, jos toiveissa on tuoda perhe maahan, johon toinen vanhempi on lähtenyt töihin, ja se ei onnistukaan.”

Myös Ratha mainitsee maahanmuuttoon liittyvän emotionaalisen painolastin. Sen tutkimiseen hän haluaisi keskittyä tulevaisuudessa enemmän.

Ratha viittaa sopeutumisvaikeuksiin ja koti-ikävään, jotka ovat koskettaneet aikoinaan myös häntä itseään.

”Meidän pitää pystyä ymmärtämään ihmisten globaalia liikkuvuutta paremmin myös tästä näkökulmasta.”

 


Välityspalkkioissa suuria alueellisia eroja

Rahalähetysten välityspalkkioiden globaali keskiarvo on laskenut kymmenen viime vuoden aikana noin kaksi prosenttiyksikköä. Se on kuitenkin edelleen liian korkea, Dilip Ratha arvioi.

”Välityspalkkiot ovat rasite lähettäjille. Tämä koskee erityisesti köyhiä ihmisiä”, hän sanoo.

Ratha antaa Maailmanpankin tilastoihin perustuvan arvion: jos Suomesta lähettää rahaa Libanoniin tai Somaliaan, välityspalkkio voi olla 9–10 prosentin luokkaa, mikä on selvästi yli YK:n 3 prosentin tavoitteen.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa välityspalkkiot ovat kaikkein suurimpia, keskimäärin 9,8 prosenttia. Edullisimmat välityspalkkiot ovat Etelä-Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, joissa rahanvälityksestä maksetaan alle 6 prosentin välityspalkkioita.

Rahanvälitysmarkkinoita hallitsee kaksi toimijaa: Western Union ja Money Gram, joiden pääkonttorit ovat Yhdysvalloissa.

Molemmat tarjoavat rahanvälityspalveluita myös Suomessa. Esimerkiksi Matkahuolto on jo kymmenen vuoden ajan tarjonnut palvelupisteillään rahanvälityspalveluita yksinomaan Western Unionin kautta.

Lisäksi Suomessa on Finanssivalvonnan mukaan yli 200 ulkomaisten rahanvälitystoimijoiden asiamiestä ja 14 kotimaista rahanvälitystä tarjoavaa pienehköä yritystä, joista suuri osa keskittyy etenkin Somaliaan toimitettaviin rahalähetyksiin.

Finanssivalvonnan lakimies Sanna Atrila kertoo, että Suomessa rahanvälitystoimijoita valvotaan pääasiassa jälkikäteen.

”Niiden toimintaan liittyy esimerkiksi asiakkaantuntemis- ja rahanpesusäädöksiä, joiden noudattamista valvomme.”

Rahanvälityspalveluita tarjoavien toimijoiden määrä on pysynyt Atrilan mukaan pitkään samana.

”Uusia hakemuksia on kyllä tullut, mutta ne eivät ole johtaneet rekisteröintiin asti.”

Rathan mukaan välityspalkkioita voidaan pienentää ainakin kahdella tavalla: höllentämällä rahanpesuun liittyviä säännöksiä ja purkamalla postilaitosten tekemiä kahdenvälisiä kumppanuuksia suurien rahanvälitystoimijoiden kanssa.

”Suurin osa rahanvälityksistä on pieniä summia lähipiireille. Pitäisi tunnistaa, ettei näissä ole kyse rahanpesusta.”

Mobiilimaksuteknologian ja bitcoinin kaltaisten kryptovaluuttojen uskotaan pienentävän välityspalkkioita lähivuosina.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ei vastikkeita vaan osinkoja – Helsingistä löytyy erittäin varakkaita taloyhtiöitä

    2. 2

      Kun Henry Nyman oli nuori, poliisi kantoi romani­nuoret niskasta pitäen ulos pakkaseen – nyt poika Rony Nyman työskentelee vartijana, mutta ennakko­luulot eivät ole juurikaan muuttuneet

      Tilaajille
    3. 3

      Saudi-Arabia pilkkaa meitä, eikä se enää ole yksin

    4. 4

      Miten tästä oikein kuuluisi ajaa? Espoossa hämmentää liikenneympyrä, jota ammattilaiset kutsuvat ”turbokiertoliittymäksi”

    5. 5

      Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa

      Tilaajille
    6. 6

      MV-lehden Janitskinin tuominnut oikeus laittoi rajat verkon vihan­lietsonnalle – Mutta miksi suomalaiset saatiin niin helposti kääntymään toisiaan vastaan?

    7. 7

      Kuluttaja­valintojen liika korostaminen ilmasto­talkoissa on vaarallista ajan­hukkaa

    8. 8

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    9. 9

      Harvardin yli­opisto joutui oikeuteen etnisistä kiintiöistä – Aasialais­taustaiset opiskelijat sanovat yli­opiston syrjivän heitä, koska he ovat liian hyviä

    10. 10

      Hovioikeus: Kotietsintä HS:n toimittajan kotiin oli laillinen, ja materiaalia voidaan käyttää tutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    2. 2

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    3. 3

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    4. 4

      ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta

    5. 5

      Äitiyspakkaus taas otsikoissa ulkomailla: Suomalaiskeksintö voi olla vauvalle vaarallinen, varoittaa professori brittivanhempia

    6. 6

      ”Ne tyypit” vyöryttivät vihaa ja uhkauksia, ja lopulta Hanna Huumonen linnoittautui kotiinsa turva­sumuttimen kanssa – Huumonen katkaisi MV-lehden raha­virran, ja vastaisku oli armoton

      Tilaajille
    7. 7

      Ylen toimittajan potkuja Louhimies-tapauksen takia vaatinut kansan­edustaja­kaksikko ei ehkä tajunnut ironiaa omassa vaatimuksessaan

    8. 8

      Kritiikki kiinalaisten verkko­kauppojen mitättömiä posti­maksuja kohtaan kasvaa – USA aikoo irtaantua 144-vuotisesta sopimuksesta, johon verkko­kaupan halpuus perustuu

    9. 9

      Kun vanhempi ei halua rokottaa lastaan, taustalla on toinen kahdesta harhasta – Ne tuntee Jonas Sivelä, joka kumoaa työkseen salaliittoteorioita

      Tilaajille
    10. 10

      BBC:n toimittaja perehtyi suomalaiseen small talkin puutteeseen perusteellisesti – apuna meemi, Kimi Räikkönen, peruslatteudet ja haastatteluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    6. 6

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    7. 7

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    10. 10

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Ei vastikkeita vaan osinkoja – Helsingistä löytyy erittäin varakkaita taloyhtiöitä
    3. Miten tästä oikein kuuluisi ajaa? Espoossa hämmentää liikenneympyrä, jota ammattilaiset kutsuvat ”turbokiertoliittymäksi”
    4. Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa Tilaajille
    5. Hovioikeus: Kotietsintä HS:n toimittajan kotiin oli laillinen, ja materiaalia voidaan käyttää tutkinnassa
    6. Kun media innostuu räjähtävistä lepakoista, pääsevät valehtelijat osa­puoliksi julkiseen keskusteluun – näin median tulee muuttua, uutuuskirja vaatii
    7. MV-lehden Janitskinin tuominnut oikeus laittoi rajat verkon vihan­lietsonnalle – Mutta miksi suomalaiset saatiin niin helposti kääntymään toisiaan vastaan?
    8. Hevosurheilu: Olympiavoittaja Iivo Niskanen houkutteli useita maajoukkuehiihtäjiä ravihevosen omistajiksi – osa lähti mukaan kymmenen minuutin miettimisajalla
    9. Tunti sitten
    10. Salibandyssa miehet ovat maailmanmestareinakin haastajia ja tässä on avainsyy: ”Toivottavasti kukaan ei vedä hernettä nenään”
    11. Ansioluettelonsa ja uransa perusteella Stubb on ylivoimainen Weberiin verrattuna, mutta Weber on syntynyt Saksaan
    12. Venäläisten rahan­pesuun puuttuminen on vaikeaa
    13. Näytä lisää