Talous

”Kassiraivo” söi kauppa­jätin myyntiä Australiassa – asiakkaat reagoivat muovi­pussien poistoon

Woolworths luopui kesäkuussa muovikasseista ja huomasi, että sen asiakkaat ryhtyivät ostamaan pienempiä kertaostoksia. Nyt asiakkaat tulevat jo kauppoihin omien kassiensa kanssa, toimitusjohtaja sanoi.

Australian suurin päivittäistavarayhtiö Woolworths Group ilmoitti maanantaina myyntinsä heikentyneen nopeasti sen jälkeen, kun se alkoi periä asiakkailtaan maksua muovikasseista.

Ilmoitus johti osakekurssien laskuun alimmalle tasolle kahteen kuukauteen.

Samaan aikaan pääkilpailija Coles kertoi, että sen loppuvuoden kasvu saattaa ylittää Woolworthsin kasvun, vaikka Woolworths on laskenut hintoja voimakkaasti pärjätäkseen markkinaosuuskilpailussa.

Reutersin mukaan myynnin hiipuminen johtuu osin ”kassiraivosta”, jossa asiakkaat siirtyvät protestiksi toisiin ruokakauppoihin, joissa muovikassit ovat yhä ilmaisia. Asiakkaat saattavat myös ostaa vähemmän tuotteita, jotta pystyvät kantamaan ne ilman kassia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Vaikka kyse on väliaikaisesta ilmiöstä, se muuttaa asiakkaan kulutuskäyttäytymistä”, Vertium Asset Managementin salkunhoitaja Jason Teh arvioi Reutersille.

Woolworths poisti kertakäyttöiset muovipussit kaupoistaan kesäkuun 20. päivä ja alkoi periä hintaa kestokasseistaan heinäkuun 8. päivänä.

Samaan aikaan kilpailija Coles on perunut oman päätöksensä luopua muovikasseista.

Maanantaina Woolworthsin osakkeen hinta halpeni aamulla 3,5 prosenttia, mutta pörssipäivän päättyessä laskua oli enää prosentin verran.

Woolworthsin toimitusjohtaja Brad Banducci kertoi yhtiön havainneen kertaostosten määrän vähenneen hieman kassimuutoksen alkuvaiheessa. Tilanne on kuitenkin hänen mukaansa jo korjaantunut.

”Asiakkaat muistavat nyt tulla omien kassiensa kanssa”, Banducci kertoi ryhmäpuhelinhaastattelussa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kauppa
  • Muovi
  • Australia
  • Kulutus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Eero Kärtevä luki lääketieteen pääsykokeisiin aamuseitsemästä iltakymmeneen ja vei kirjat armeijavuonna mukanaan metsäänkin – Miltä tuntuu, kun joku huijaa pääsykokeessa?

    3. 3

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    4. 4

      Brittimedia: EU varautuu brexit-neuvotteluiden romahtamiseen

    5. 5

      Sipoo vaihtoi arvorakennuksen 10 000 euroon ja purettavaan hometaloon – ostajat laittoivat rakennuksen heti myyntiin 620 000 eurolla

    6. 6

      Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset

    7. 7

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    8. 8

      Ilmatieteen laitos varoittaa: Myrsky iskee illalla Etelä-Suomeen – Helsingin pelastuslaitos: Tuuli uhkaa taloja

    9. 9

      Helsinkiin rakennetaan historian kallein sairaala – Tällainen yhdeksännumeroisen summan nielevästä rakennuksesta tulee

    10. 10

      Kauppakeskus Redin arkkitehti vertasi ostaria riemastuttavasti Italian Sienaan ja käski mennä muualle, jos ei innosta – selvitimme vertauksen todenperäisyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    3. 3

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    4. 4

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    5. 5

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    6. 6

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    7. 7

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    8. 8

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    9. 9

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    10. 10

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. UEFA palkitsi HJK:n ruohonjuuritason työstä parhaan seuran -palkinnolla – pelaajamäärä kasvanut yli 600:lla
    3. Pörssiklubi äänestää tänä iltana naisten pääsystä jäseniksi – HS kertoo tuloksen tuoreeltaan
    4. Eero Kärtevä luki lääketieteen pääsykokeisiin aamuseitsemästä iltakymmeneen ja vei kirjat armeijavuonna mukanaan metsäänkin – Miltä tuntuu, kun joku huijaa pääsykokeessa?
    5. Kommentoiko Venäjän pää­ministeri Medvedev krp:n operaatiota Turun saaristossa? HS:n suora lähetys ja hetki hetkeltä -seuranta noin kello 17 jälkeen
    6. Poliisilta lisätietoa Tampereella tapahtuneesta kiristyksestä ja henkirikoksesta: 69-vuotias mies lähti naisen kanssa ravintolasta, joutui kiristyksen kohteeksi ja kuoli lyönnin seurauksena
    7. Italian entinen maajoukkuehyökkääjä kiistää dopingin – sanoo saaneensa kiellettyä ainetta saastuneesta ruuasta
    8. Brittimedia: EU varautuu brexit-neuvotteluiden romahtamiseen
    9. Uuden Harry Potter -elokuvan traileri paljastaa niin yllättävän tiedon Voldemortin lemmikkikäärmeestä, että fanien on ollut vaikeaa hyväksyä sitä
    10. Miehen epäillään lyöneen teräaseella toista miestä jalkakäytävällä Malmilla – Tekijä ilmoittautui itse poliisille
    11. MTV: Poliisi epäilee NHL-hyökkääjä Jori Lehterän sekaantuneen laajaan kokaiinivyyhtiin
    12. Näytä lisää