Talous

Euroalueen talous vaikuttaa kasvavan vakaasti – yritysten lähiajan näkymät ovat silti synkistyneet kauppasodan takia

Ostopäälliköiden indeksi vahvistui alustavien tietojen mukaan elokuussa.

Euroalueen talous kasvoi elokuussa vakaasti, ilmenee torstaina julkistetusta ostopäälliköiden indeksistä. Ostopäälliköiden indeksi on yksi ekonomistien ja sijoittajien keskeisistä talouden ennakoivista ilmapuntareista.

Markkinatutkimusyhtiö Markitin laskema indeksi oli alustavien tietojen mukaan elokuussa 54,4 pistettä eli vahvimmillaan kahteen kuukauteen. Heinäkuussa indeksin lukema oli 54,3 pistettä. Taloudellinen toimeliaisuus lisääntyi sekä teollisuudessa että palveluissa.

Markitin ekonomisti Chris Williamson korostaa, että työllisyyden paraneminen oli rohkaisevaa, minkä pitäisi lisätä kulutuskysyntää. Viennin kasvussa on puolestaan edelleen merkkejä hidastumisesta. Williamson pitää mahdollisena, että euroalueen bruttokansantuote kasvaisi kuluvalla vuosineljänneksellä 0,4 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna.

”Kärjistyvät poliittiset huolet, kallistuvat hinnat ja äskettäinen tilausten kasvun hidastuminen ovat vaikuttaneet siihen, että yritysten käsitykset lähiajan tuotannon kasvusta ovat synkimmät lähes kahteen vuoteen”, Williamson sanoo tiedotteessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Etenkin teollisuudessa lähiajan näkymiä ovat synkemmät viennin kasvun hidastumisen ja kauppapoliittisten jännitteiden takia.

Menneisyyden näytön perusteella ostopäälliköiden indeksi on ennakoinut luotettavasti bruttokansantuotteen kehitystä. Markit laskee indeksin 5 000 euroalueen yritykselle tehtävästä kyselystä.

Jos indeksin lukema on yli 50 pistettä, kokonaistuotanto eli bruttokansantuote kasvaa. Jos lukema on alle 50 pistettä, kokonaistuotanto supistuu.

Ostopäälliköiden indeksin perusteella euroalueen talouden kasvuvauhdissa oli hidastumisen merkkejä heinäkuussa.

Euroopan keskuspankki ja Euroopan komissio ovat jo heikentäneet ennustettaan euroalueen kuluvan vuoden talouskasvusta pääasiassa kauppapoliittisten jännitteiden takia. Kauppasotaa on lietsonut etenkin Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump protektionistisella kauppapolitiikkaan.

Protektionismi tarkoittaa kotimaisen tuotannon suojelemista ulkomaiselta kilpailulta esimerkiksi tullein ja tuontirajoituksin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroalueen talous
  • Suhdanne
  • Talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, yrityksen tilat Paraisilla eristettiin – tämä operaatiosta ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    5. 5

      Arjen Kamphuis lähti Norjaan melomaan ja katosi – hollantilaisen tietoturva-asiantuntijan kohtalo hämmentää poliiseja ja läheisiä

    6. 6

      Mies löydettiin elossa yli vuorokauden jälkeen upoksissa olevan lautan sisältä – Victoriajärvellä tapahtuneessa lauttaturmassa kuolleita on jo yli 200

    7. 7

      Tätäkö on Helsingin vammaispolitiikka? kysyy Tomi Salonen – Kaupunkipyörien tellinki vei pysäköintipaikat invalideilta Munkkivuoressa

    8. 8

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    9. 9

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    10. 10

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, yrityksen tilat Paraisilla eristettiin – tämä operaatiosta ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    4. 4

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    5. 5

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    6. 6

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    7. 7

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    8. 8

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    9. 9

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    10. 10

      Jasper Pääkkösestä tuli Spike Leen elokuvan psykopaattirasisti, koska ohjaaja ihastui häneen kesken koekuvausten – lauantaina Lee menee Pääkkösen saunaan ja suunnittelee yhteistyön jatkumista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, yrityksen tilat Paraisilla eristettiin – tämä operaatiosta ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

    11. Näytä lisää