Talous

VR:n tulos parani tuntuvasti – matkustajien määrä junissa kasvoi

Yhtiö odottaa hyvän kehityksen jatkuvan loppuvuoden aikana.

VR-konsernin kannattavuusluvut paranivat tuntuvasti tammi–kesäkuussa. Liikevoitto kasvoi 52,9 miljoonaan euroon, kun vastaava luku oli vuosi sitten 36,8 miljoonaa euroa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Liiketulos sisälsi kuitenkin yli 15 miljoonan euron myyntivoiton, mikä tuli muun muassa Tampereen asemaan liittyvän kiinteistön myynnistä Finnparkille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun liikevoitto oikaistaan omaisuuden myyntivoitolla, se jäi 37,4 miljoonaan euroon. Vuosi sitten vastaava luku oli 34,7 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi siis kahdeksan prosenttia.

VR:n liikevaihto oli tammi–kesäkuussa 607,2 miljoonaa euroa. Se kasvoi viime vuoden vastaavasta ajasta prosentin verran.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhtiön matkustajaliikenteen liikevaihto oli 271,7 miljoona euroa. Vuosi sitten vastaava luku oli 271,2 miljoonaa euroa.

Yhtiön junaliikenteessä matkojen määrä kasvoi 2,5 prosentilla. Niitä kertyi 43 miljoonaa. Matkat lisääntyivät sekä kotimaan kaukoliikenteessä että VR:n lähiliikenteessä. Matkustajaliikenteen liikevaihto kasvoi kuitenkin vain 0,2 prosenttia. Liikevaihdon kertymistä nakersivat muun muassa lipunhintojen alennukset.

VR Transpointin liikevaihto oli vuoden alkupuoliskolla 205,4 miljoonaa euroa, missä oli kasvua viime vuoden vastaavasta ajasta yli viisi prosenttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Liikevaihto lisääntyi kasvaneiden kuljetusmäärien ja uusien logistiikkapalvelujen ansiosta.

Yhtiö odottaa, että sen koko vuoden tulos ja liikevaihto paranevat viime vuodesta, esimerkiksi matkustajamäärien hyvän kehityksen arvioidaan jatkuvan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Junaliikenne
  • Osavuosikatsaukset
  • Jukka Perttu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    5. 5

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    6. 6

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    7. 7

      Pyykinkuivaus ja varastointi aiheuttavat tuhoisia paloja – Palomestari: Jos sähkösauna ei ole käytössä, niin kiukaan sulake pitää ottaa irti

    8. 8

      Kauppa­keskus Redin johtaja ei kommentoi yrittäjien lähtöaikeita: ”Vuokralaiset vastaavat itse omasta liiketoiminnastaan”

    9. 9

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    10. 10

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    4. 4

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    5. 5

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    6. 6

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    7. 7

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    8. 8

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    9. 9

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    10. 10

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    8. 8

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää