Talous

Tuoreet barometrit: Kansalaisten ja yritysten usko talouteen on edelleen vahvaa

Teollisuuden luottamus lähitulevaisuuteen on pysynyt huomattavasti korkeammalla kuin EU-maissa keskimäärin. Kuluttajaluottamus talouteen on kokonaisuudessaan edelleen hyvä, mutta odotukset Suomen taloudesta ovat hieman hiipumassa.

Suomella menee vielä lähiaikoinakin varsin hyvin, mikäli on uskominen maanantaina julkaistuihin tutkimuksiin kuluttajien ja yritystoiminnan näkemyksistä.

Kuluttajien luottamus maamme talouteen pysyttelee kokonaisuudessaan edelleen korkeana, selviää Tilastokeskuksen tuoreesta Kuluttajabarometrista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kerran kuukaudessa päivittyvä luottamusindikaattori oli elokuussa lukemassa 21,5, kun se vuotta aikaisemmin oli 23,5. Tuorein lukema on heikoin viimeisen vuoden ajalta, mutta edelleen hyvällä tasolla.

Vaikka kuluttajaluottamuksen viime kuukaudet ovat olleet maltillisen laskusuuntaisia, on indikaattorin pitkän ajan keskiarvo huomattavasti matalampi 12,6.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tarkasteltaessa kuluttajien talousodotuksia ovat odotukset omasta ja Suomen taloudesta kuitenkin viimeisen 12 kuukauden aikana kulkeneet selkeästi eri suuntiin.

Vuoden 2017 elokuussa kuluttajaluottamusta Suomen talouteen vuoden kuluttua kuvaava saldoluku oli 19,5, nyt elokuussa taas 10,4.

Samalla ajanjaksolla odotukset omaan talouteen ovat kasvaneet hieman, lukemasta 8,4 lukuun 10,2.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Odotuksia Suomen taloudesta vuoden kuluttua kuvaava saldoluku oli vielä toukokuussa 17,6, valahtaen kesäkuussa lukemaan 12,1.

Elokuussa 34 prosenttia kuluttajista uskoi Suomen taloustilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana, 14 prosenttia taas huononevan. Viime vuoden elokuussa vastaavat lukemat olivat 49 ja 10 prosenttia, Tilastokeskuksen katsauksesta selviää.

Kokonaisuudessaan arvio Suomen talouden tulevaisuudesta on edelleen Tilastokeskuksen mukaan edelleen hyvällä tasolla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin haastateltiin elokuussa 1138 Suomessa asuvaa henkilöä.

Pääkaupunkiseudulla asuvien kuluttajien luottamuslukema oli elokuussa 23,3, eli hieman koko maan keskiarvoa suurempi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Väestöryhmistä positiivisimmin tulevaisuuteen suhtautuvat tilaston perusteella yrittäjät, joiden luottamusta kuvaava saldoluku oli elokuussa 34,1.

Luottamusindikaattori muodostuu neljästä seikasta: kuluttajien arviosta omasta taloudestaan, Suomen taloudesta, yleisestä työttömyydestä sekä kotitalouden säästämismahdollisuuksista seuraavan vuoden aikana.

Teollisuuden luottamus talouteen on pysynyt vahvana elokuussa. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tekemän luottamusindikaattorin saldoluku on teollisuuden osalta plussalla 13, kun vastaava lukema heinäkuussa oli 14.

Heinäkuussa teollisuuden luottamus oli Suomessa huomattavasti korkeammalla kuin EU-maissa keskimäärin.

Teollisuuden luottamus talouteen on edelleen vahva, sillä pitkän aikavälin keskiarvo on yksi. Mitä korkeampi saldoluku on, sitä suurempi luottamus talouteen on.

Rakennusalan luottamus palautui heinäkuun notkahduksesta, mutta vähittäiskaupassa usko tulevaisuuteen hieman laski.

Luottamusindikaattorissa kysytään eri yrityselämän sektoreilta muun muassa tuotanto- tai myyntiodotuksia. Tiedustelu kuuluu Euroopan komission harmonisoituun ja myös osittain maksamaan tiedustelujärjestelmään. Luvut on kausitasoitettu, ja vastausten painotus huomioi eri yrityskokoluokkien merkityksen taloudessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomen talous
  • Kuluttajabarometri
  • Talous
  • Teemu Luukka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mies hyppäsi Pitkältäsillalta ja kuoli – ”Oli ilmeisesti halunnut näyttää, että pystyy uimaan kylmässä vedessä”

    2. 2

      Kolme tavallista suomalais­naista repäistiin pysty­metsästä super­tähdiksi Etelä-Koreaan – ”Mihin olemme oikein lähteneet mukaan”

    3. 3

      Marco Bjurström vaikenee tanssikoulunsa hyväksikäyttö­epäilyistä – Alan veteraani Anitra Ahtola tuomitsee tapauksen: ”En hyväksyisi omassa koulussani”

    4. 4

      Viranomainen tarkasti Meilahden sairaalan: leikkausosastolla raadetaan niin äärirajoilla, että siitä aiheutuu vaaraa

    5. 5

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    6. 6

      Koomikko pilkkasi silmänsä menettänyttä sotaveteraania suorassa tv-lähetyksessä, ja ihmiset menettivät hermonsa – sitten hän sai takaisin samalla mitalla

    7. 7

      Norjalaisfregatti voi vaipua vieläkin syvemmälle, nostotyö vie viikkoja – Naisupseereja ryöpytetään vaikka ei tiedetä, olivatko he edes laivalla

    8. 8

      Yhdysvaltain vaaleja juhlittiin naisten ja vähemmistöjen riemu­marssina – yksi kuva näyttää jyrkän eron republikaanien ja demokraattien edustajien kirjossa

    9. 9

      Neljä miestä tuomittiin 19-vuotiaan raiskauksesta Seinäjoella

    10. 10

      Jari Aarnion alainen vakuutti kertoneensa tietolähdetoiminnan epäselvistä säännöksistä kaikille – ”Puolisotilaallisessa organisaatiossa käskyt kulkevat yhteen suuntaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Haimasyöpään kuolee Suomessa yhä useampi – kun oireita ilmenee, sairaus on yleensä edennyt liian pitkälle

    3. 3

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    4. 4

      Elokuvia netistä ladanneet suomalaiset ovat saaneet perintäkirjeitä tekijänoikeus­maksuista – Nyt viranomaiset selvittävät asiaa

    5. 5

      Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia

    6. 6

      Katso tästä taulukosta, tulisitko toimeen kohtuullisena pidetyillä menoilla – Tutkijat määrittelivät, mitä Suomessa tarvitaan säälliseen elämään

    7. 7

      Melania Trumpin hätkähdyttävä lausunto osoittaa, että ensimmäisen naisen vaikutus­valta Valkoisessa talossa saattaa olla kuviteltua suurempi

    8. 8

      Pattitilanne taloyhtiössä: Naapuri seisottaa isoa autoa ikkunan edessä, valittaja sai kuulla häiritsevänsä asumismukavuutta

    9. 9

      Raiskauksen määritelmää muuttava kansalaisaloite etenee eduskuntaan – Näin aloite määrittelee rangaistavat sukupuoliyhteydet

    10. 10

      Suomalainen tähti­tieteilijä löysi aivan Aurinko­kunnan naapurista jäisen ”supermaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    5. 5

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    6. 6

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    9. 9

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    10. 10

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Jari Aarnion alainen vakuutti kertoneensa tietolähdetoiminnan epäselvistä säännöksistä kaikille – ”Puolisotilaallisessa organisaatiossa käskyt kulkevat yhteen suuntaan”
    3. Lukiolaisten liitto on huolissaan ylioppilas­tutkinnon muuttamisesta – ”Millaisen signaalin tämä lähettää jo valmiiksi stressaantuneille lukiolaisille?”
    4. Kolme tavallista suomalais­naista repäistiin pysty­metsästä super­tähdiksi Etelä-Koreaan – ”Mihin olemme oikein lähteneet mukaan”
    5. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto jaetaan tänään – Suora lähetys tilaisuudesta alkaa kello 18.30
    6. Neljä miestä tuomittiin 19-vuotiaan raiskauksesta Seinäjoella
    7. Valiokunta tiukensi hallituksen esitystä tiedustelulaista: Tiedustelusta on kerrottava kohteelle herkemmin
    8. Mies hyppäsi Pitkältäsillalta ja kuoli – ”Oli ilmeisesti halunnut näyttää, että pystyy uimaan kylmässä vedessä”
    9. ”Kela ei ole kiinnostunut asiakkaidensa parisuhdetilanteesta”, kertoo Kelan etuuspäällikkö – mieheltä evättiin tukia juuri parisuhde­olettaman takia
    10. Brexit-sopimus horjuttaa Britannian hallitusta ministerien erotessa – nyt jopa pääministeri Mayta yritetään kammeta paikaltaan
    11. Koomikko pilkkasi silmänsä menettänyttä sotaveteraania suorassa tv-lähetyksessä, ja ihmiset menettivät hermonsa – sitten hän sai takaisin samalla mitalla
    12. Näytä lisää