Talous

Pääkaupunkiseudun asuntokauppa ei hyytynytkään – viive kauppojen raportoinnissa johti hämmennystä herättäneeseen ennakkotietoon

Tarkentuneiden lukujen mukaan tammi–heinäkuussa pääkaupunkiseudun vanhojen osakeasuntojen kauppa kasvoi noin prosentin verrattuna viime vuoteen.

Kun Tilastokeskus julkaisi heinäkuussa toisen vuosineljänneksen asuntokauppatilastot, ihmetys oli suuri. Lukujen mukaan vanhojen kerros- ja rivitalojen myyntimäärä laski pääkaupunkiseudulla 5,2 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan.

Kesäkuun ennakkotietoihin Tilastokeskukselle tuli verottajalta vain 684 vanhan osakeasunnon kauppaa pääkaupunkiseudulla. Viime vuonna samana ajanjaksona kauppoja tehtiin 1­087 kappaletta, eli pudotus oli lähes 40 prosenttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Muun muassa Hypo-pankin pääekonomisti Juhana Brotherus ihmetteli asuntokaupan merkittävää hidastumista.

”Jotain hämmentävää tässä on”, hän kommentoi HS:lle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hämmentävyydessä oli kyse siitä, että tiedot asuntokaupoista tulevat verottajalta Tilastokeskukselle viiveellä. Tilastokeskuksen Petri Kettunen kertoo, että kesäkuun aineisto oli ohut, ja myös Tilastokeskuksessa ihmeteltiin kesäkuun suurta prosentuaalista pudotusta.

Tarkentuneiden lukujen mukaan tammi–heinäkuussa pääkaupunkiseudun vanhojen osakeasuntojen kauppa kasvoi noin prosentin verrattuna viime vuoteen. Kauppoja tehtiin 9 315, kun viime vuonna samana ajankohtana kauppoja oli 9 227.
Osakeasuntojen hintojen kuukausitilaston ilmestyessä siinä on mukana tuoreimman tilastokuukauden osalta vain noin puolet kaikista kaupoista. Tiedot tarkentuvat seuraavien kuukausien aikana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viive johtuu siitä, että vanhojen osakeasuntojen kauppojen tilastointi perustuu Verohallinnon varainsiirtoveroilmoituksiin, joista 80 prosenttia tehdään edelleen paperilomakkeella.

Tilastokeskuksen ensimmäisissä ennakkotiedoissa onkin tiedot vain niistä kaupoista, joissa varainsiirtoveroilmoitus on tehty sähköisellä lomakkeella sekä niistä kaupoista, joiden paperilomakkeet Verohallinto on ehtinyt tallentaa.

Runsaan vuoden päästä kiinteistönvälittäjien on tehtävä varainsiirtoveroilmoitus sähköisesti, mutta omatoimikauppoja velvoite ei koske. Tällä hetkellä kiinteistönvälittäjien ilmoituksista vain 10 prosenttia on sähköisiä, ja omatoimikaupoissa lähes puolet tekee sähköisen ilmoituksen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ilmoituksen sähköistyminen nopeuttaa asuntokauppojen tilastointia ja parantaa ennakkotietojen paikkansapitävyyttä. Tämä koskee kuitenkin vain vanhojen osakeasuntojen kauppaa, sillä Tilastokeskuksen mukaan Suomessa ei tällä hetkellä ole luotettavaa tietoa uudiskohteiden kauppamääristä.

Tilastokeskus julkisti tiistaina myös ennakkotiedot vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnoista kesä–heinäkuussa. Koko maassa hinnat laskivat 0,7 prosenttia, pääkaupunkiseudulla 1,1 prosenttia ja muualla maassa 0,3 prosenttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat kuitenkin nousivat koko maassa 0,7 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 2,8 prosenttia ja muualla maassa laskivat 1,3 prosenttia edellisvuodesta.

Vuoden 2018 heinäkuussa vanhan osakehuoneiston keskimääräinen neliöhinta koko maassa oli 2 119 euroa, pääkaupunkiseudulla 3 652 euroa ja muualla Suomessa 1 657 euroa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asuntokauppa
  • Oona Lohilahti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    2. 2

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkimus: Mitä pimeämpää ja kylmempää, sitä enemmän alkoholi maistuu ja maksakirroosi yleistyy

    4. 4

      ”Renessanssipalatsi” rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

    5. 5

      Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

    6. 6

      Eurojackpotissa tuli Suomeen 18 miljoonan euron voitto

    7. 7

      ”Kirjoitin vastaukset itse” – Presidentti Trump kertoo vastanneensa erikois­syyttäjä Robert Muellerin kysymyksiin

    8. 8

      Ilmastotutkijat tekivät virheitä laskiessaan, kuinka paljon meri on imenyt lämpöä ilmakehästä

    9. 9

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    10. 10

      Väitöskirja: Iltalehti saattaa lopettaa printtiversionsa ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    2. 2

      Siivooja pyyhki samalla rätillä vessan­pönttöä ja juoma­laseja – Hitiksi noussut video luksush­otelleista pöyristyttää Kiinassa

    3. 3

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    4. 4

      Kaksoset oli jo annettu Katja Korhosen rinnalle, kun hoitaja nappasi pojan ja vei pois – Pian äiti silitti heiveröistä selkää ja toivoi, että lapsi saisi elää

      Tilaajille
    5. 5

      ”Renessanssipalatsi” rapistui pöyristyttävään kuntoon keskellä Helsinkiä – Omistajalla ei ole varaa 1800-luvulla rakennetun arvotalon korjauksiin

    6. 6

      14-vuotias halusi kysyä tuomareilta, miksi hänet oli viety lastenkotiin – Oikeus hylkäsi toiveen, lapsi valitti asiasta ja voitti

    7. 7

      Alvar Aallon suunnittelema sellutehdas oli tuomittu tuhoon, mutta sitten suuri johtaja lausui yllättävät sanat – Pelastus löytyi puun ihmeaineesta, joka saattaa pian tuottaa enemmän kuin sellu  

    8. 8

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    9. 9

      Sdp ottaa kaulaa kokoomukseen, vihreiden lasku pysähtyi – Häämöttääkö ensi keväänä punavihreän blokin ”sisällissota”?

    10. 10

      Suomen tulevaisuus vaikuttaa nyt aiempaa synkemmältä – Kahdeksan grafiikkaa näyttää uuden väestöennusteen synkät luvut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    6. 6

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    7. 7

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    8. 8

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    9. 9

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    10. 10

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    11. Näytä lisää