Talous

Asuntolainan korkovähennys pienenee jälleen – katso HS:n laskurista, miten muutos kurittaa sinua, jos korot nousevat

Korkojen verovähennysoikeutta on pienennetty vähitellen vuodesta 2011 alkaen. Silloin koroista 100 prosenttia sai vähentää verotuksessa.

Asuntolainan korkovähennys pienenee ensi vuonna 25 prosenttiin maksettujen korkojen määrästä. Korkojen vähennysoikeutta on pienennetty vähitellen vuodesta 2011 lähtien. Vielä tuolloin koroista 100 prosenttia sai vähentää verotuksessa.

Vähennyksestä saatava hyöty on huomattavasti pienempi kuin vähennysprosentti, koska vähennys tehdään niin sanotun alijäämähyvityksen kautta.

Se tarkoittaa, että esimerkiksi tänä vuonna vähennyksestä saatava todellinen hyöty on ollut 10,5 prosenttia lainan koroista, vaikka verovähennysoikeus on ollut 35 prosenttia koroista. Ensi vuonna, kun vähennys pienenee 25 prosenttiin, todellinen hyöty on enää 7,5 prosenttia.

Vähennys koskee vain pankista otettua oman asunnon ostoon tarkoitettua asuntolainaa. Sitä ei saa esimerkiksi yhtiölainan koroista tai sijoitusasunnon lainakoroista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tällä laskurilla voit laskea, minkä verran vähennys tuntuu omassa kukkarossasi.



Asuntolainan korkojen verovähennystä on haluttu leikata, koska sitä on pidetty epäoikeudenmukaisena ja jopa haitallisena tukena omistusasumiselle. Esimerkiksi työvoiman liikkuvuuden kannalta voisi olla suotuisaa, että suurempi osa suomalaisista asuisi muussa kuin omistusasunnossa.

Asuntolainojen korkovähennyksen leikkaaminen 25 prosenttiin vahvistettiin budjettiriihen tiedotteessa aiemmin päätetyn mukaisesti. Vuodesta 2020 eteenpäin korkovähennyksen suuruus on auki. Ilman seuraavan hallituksen toimia vähennys pysyy 25 prosentissa, mutta vähennyksen poistamista kokonaan on pidetty esillä aika ajoin.

Vähennysoikeuden leikkaus on herättänyt viime vuosina vain vähän keskustelua, koska korot ovat olleet niin matalalla, että verovähennysoikeuden merkitys on jäänyt hyvin pieneksi. Asuntolainojen viitekorkoina käytettävät lyhyet markkinakorot ovat olleet lähes kolme vuotta nollan alapuolella ja monista asuntolainoista maksetaan alle prosentin kokonaiskorkoa.

Korot saattavat lähteä jonkinasteiseen nousuun jo kuluvan vuoden aikana, koska Euroopan keskuspankin odotetaan vähitellen kiristävän hyvin löysää rahapolitiikkaansa, jolla se on yrittänyt elvyttää euroalueen taloutta.

Korkojen nousu tarkoittaisi korkojen vähennysoikeuden taloudellisen merkityksen lisääntymistä.

Korkomarkkinat eivät tällä hetkellä tosin ennakoi kovin suurta koronnousua edes muutaman vuoden päähän. Yhdysvaltain ja Euroopan talouksissa kiivaimman kasvun vaiheen uskotaan olevan tässä suhdannesyklissä jo takanapäin.

Tästä kartasta näet, missä kunnissa saadaan suurimpia korkovähennyksiä. Eniten korkovähennyksen leikkauksesta kärsivät kaupunkiseudut, joissa lainaakin on eniten. Suurimmat korkovähennykset on tehty Kauniaisissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asuntolaina
  • Budjetti 2019
  • Talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    2. 2

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    3. 3

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    4. 4

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    5. 5

      Uusi lastensairaala on niin tolkuttoman hieno, että toivottavasti samaa ei tehdä enää ikinä

    6. 6

      Jono jo kello seitsemän, kauppakeskus Redi aukeaa kello 9 – HS:n suora lähetys Kalasataman kauppakeskuksesta käynnissä

    7. 7

      Suolistomikrobeja uhkaa sukupuutto jos jatkamme syömistä nykyiseen tapaan – Tuhojen korjaaminen saattaa vaatia järeitä toimenpiteitä

    8. 8

      Pienelläkin palkalla pitäisi voida elää

    9. 9

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    10. 10

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    2. 2

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    3. 3

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    4. 4

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    5. 5

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    6. 6

      Keskiviikkoilta oli poikkeuksellista junakaaosta henkilövahingon, sähkövian ja myöhästymisten vuoksi – torstaiaamun liikenne sujuu normaalisti

    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Espoo myöntää: Opetusjohtaja ei suostunut irtisanomaan Saunalahden rehtoria – Potkut antoi lopulta alempi virkamies

    9. 9

      Eduskunta ratkaisee Timo Soinin kohtalon todennäköisesti perjantaina – Moni aborttikantoja arvostellut joutuu tukemaan häntä

    10. 10

      ”Te ette saa tuhota sitä” – Helsingin Hermannissa syttyi sota ja poliisikin saapui paikalle, kun kaivinkone alkoi repiä puistoa maan tasalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    9. 9

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kasvojentunnistus on jo käytössä suomalaispankeissakin, vaikka siihen liittyy vielä isoja turvallisuuskysymyksiä – HS tutustui OP:n ”kasvomaksuun”
    3. Kun ura loppui, Pekka Koskelan päällimmäinen tuntemus oli helpotus – nyt hän ikävöi kovaa treeniä ja auttaa muita menestymään
    4. Jono jo kello seitsemän, kauppakeskus Redi aukeaa kello 9 – HS:n suora lähetys Kalasataman kauppakeskuksesta käynnissä
    5. Pilotit unohtivat ilmanpaineen – kymmenet matkustajat vuotivat verta Intiassa
    6. Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi
    7. Uusi Ilkka Remes on turboahdettu toimintacocktail – Perikato ammentaa Euroopan kriisistä tehokasta trilleriainesta
    8. Helsingin Palmia levittäytyy voimakkaasti pitkin Etelä-Suomea – veronmaksajien omistaman yhtiön tulos painui jo miljoona euroa tappiolle Tilaajille
    9. Bussi suistui tieltä Vantaalla, kynti piennarta satoja metrejä ja törmäsi puuhun – matkustajat eivät loukkaantuneet
    10. Stalinin terrori tukki venäläisten suut ja katkaisi yhteyden historiaan – Nyt dna-testien suosio Venäjällä kasvaa ja paljastaa monille yllätyksiä
    11. Yli 13 000 suomalaista on selvittänyt perimänsä dna-testillä, moni on antanut geenitietonsa yhdysvaltalais­yrityksille – Tietääkö kukaan, mihin niitä voidaan käyttää?
    12. Näytä lisää