Talous

Erdoğan: Turkki tavoittelee dollareilla käytävästä kaupasta luopumista

Turkin presidentin mukaan maa käy neuvotteluja Venäjän kanssa dollarimuotoisesta kaupasta luopumisesta.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan sanoi sunnuntaina Turkin tavoittelevan luopumista kaupankäynnistä dollareilla yhteistyössä Venäjän ja muiden maiden kanssa.

Samassa yhteydessä Erdoğan sanoi Yhdysvaltain käyttäytyvän ”villien susien” lailla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sekä Turkki että Venäjä ovat Yhdysvaltojen asettamien talouspakotteiden alla.

”Amerikka käyttäytyy kuin villisudet. Älkää uskoko heitä”, Erdoğan sanoi vieraillessaan talousfoorumissa Kirgisiassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Erdoğanin mukaan Turkki neuvottelee Venäjän kanssa dollarimuotoisesta kaupankäynnistä luopumisesta.

”Dollarin käyttäminen vain vahingoittaa meitä. Me emme luovuta, aiomme voittaa”, Erdoğan sanoi kirgisialaisten ja turkkilaisten liikemiesten ja viranomaisten tapaamisessa.

Nato-kumppanien Yhdysvaltojen ja Turkin suhteet painuivat pohjamutiin elokuussa, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti jyrkistä tullimaksuista turkkilaiselle teräkselle ja alumiinille. Kyseessä oli Yhdysvaltain vastaus amerikkalaisen papin pidättämiselle Turkissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Turkki puolestaan ilmoitti kaksinkertaistaneensa tullimaksut muun muassa amerikkalaisille henkilöautoille, alkoholille ja tupakalle.

Turkin liiran arvo heikkeni kuukauden aikana neljäsosalla kauppasodan uhan kasvaessa.

Myös Venäjän ruplan arvo heikkeni elokuussa alimmilleen kahteen vuoteen, kun Yhdysvallat ilmoitti pakotteista vastalauseena Salisburyn hermomyrkkyiskulle Britanniassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kirgisiassa vieraileva Erdoğan on pyytänyt isäntämaata katkaisemaan kaikki suhteet Fethullah Güleniin, jota Turkki syyttää vallankaappausyrityksestä heinäkuussa 2016. Gülen on kiistänyt yhteydet vallankaappausyritykseen.

Erdoğanin mukaan turkkilaisyritysten tulisi investoida Kirgisiaan, kunhan kirgisialaiset pysyvät etäällä Gülenistä. Gülenin kannattajien muodostama Hizmet-liike on perustanut kouluja myös Kirgisiaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhdysvallat ei ole suostunut luovuttamaan maassa asuvaa Gülenia Turkkiin. Myös tämä on hiertänyt maiden välejä.

Heinäkuun 2016 jälkeen 55 000 ihmistä on pidätetty Turkissa liitettynä vallankaappausyritykseen. Yli 140 000 julkisen sektorin työntekijää on erotettu tai pidätetty virasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turkki
  • Recep Tayyip Erdogan

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    2. 2

      Amnesty peruu Myanmarin Aung San Suu Kyin ihmisoikeus­palkinnon – ”Olemme syvästi tyrmistyneitä”

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Suomi on tottunut hakkaamaan vaurautta metsistään, mutta nyt pitäisi painaa jarrua – Miksi asiasta ollaan niin eri mieltä?

      Tilaajille
    5. 5

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    6. 6

      Häirintään tulee järeämpi suoja: Suomi ottaa käyttöön satelliittipaikannuksen, joka on turvallisempi kuin 1970-luvulla kehitetty gps

    7. 7

      Michelle Obaman tarina elää ja hengittää

    8. 8

      On erehdys verrata nykymaailmaa 1920- ja 1930-lukuihin: Me emme elä ”Weimarin hetkeä”

    9. 9

      Isäpuolensa raiskaamaksi joutunut nainen synnytti lapsen käymälään, nyt 20-vuotiasta äitiä uhkaa jopa 20 vuoden vankeus El Salvadorissa

    10. 10

      Kännykän näpräys vie aikaa seksiltä – Mutta on yksi selitys, jonka toivoisin saavan enemmän huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    2. 2

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    3. 3

      Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

    4. 4

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    5. 5

      Jäähyväiset sim-korteille: Suomessa voi hankkia kännykän ja liittymän ilman sim-korttia, ja tulevaisuudessa se voi olla yleisin tapa

    6. 6

      Tämä kuva Putinille hymyilevästä Trumpista levisi hetkessä viraaliksi – eikä se ole ihme, koska ihmiset tulkitsevat kuvan avulla maailmanpolitiikan koko nykytilaa

    7. 7

      Jordan Petersonia pidetään vaarallisena älykkönä, jota oikeisto rakastaa, koska hän ryttää feministit – Nyt.fi:n haastattelussa hän sanoo pitävänsä itseään eheyttäjänä

      Tilaajille
    8. 8

      Amnesty peruu Myanmarin Aung San Suu Kyin ihmisoikeus­palkinnon – ”Olemme syvästi tyrmistyneitä”

    9. 9

      Autoni hajosi Kehä III:lla ja päätyi romuttamoon – siirron yhteydessä tullut pysäköintivirhemaksu perittiin ulosotossa, vaikka en ollut autoa pysäköinyt

    10. 10

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Anne Parkkonen tiesi heti, että kuljettaja oli kuollut, ja pari viikkoa myöhemmin hän soitti lesken ovikelloa – Parkkosen ajama auto tappoi viattoman miehen, mutta syyllisestä nähtiin vain perävalot

      Tilaajille
    3. 3

      Tältä näyttää uuden kerrostalon seinä – Isä ja poika havaitsivat ”hurjia” reikiä ja lohkeamia espoolaisella työmaalla

    4. 4

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraatit saivat vasta­iskun Trumpille, mitä siitä seuraa? Nämä viisi asiaa USA:n kongressi­vaalien tuloksesta kannattaa tietää

    6. 6

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Kheopsin pyramidin mysteeri saattoi ratketa – Tutkijat löysivät jäänteitä kehittyneestä mekanismista

    9. 9

      Suomalaislaulaja luuli hoitaneensa uransa tärkeimmän keikan NHL-pelissä hienosti – sitten hän avasi puhelimensa ja näki virheelliset otsikot: ”Lennätti penkiltä”

    10. 10

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    11. Näytä lisää