Talous

Kaksi Teslan johtajaa eroamassa, toimitus­johtaja Elon Musk poltti kannabista suorassa lähetyksessä – yhtiön osake vajosi yli kuusi prosenttia

Yli kaksi tuntia kestänyt Muskin haastattelu esitettiin suorana lähetyksenä videopalvelu Youtubessa.

Sähköautoyhtiö Teslan osake lähti New Yorkin pörssissä perjantaina kovaan syöksyyn, kun markkinoille tuli tieto kahden johtajan erosta.

Melko pian kaupankäynnin alettua osake oli halventunut jo lähes yhdeksän prosenttia. Pörssipäivän aikana osake toipui vähän, mutta kun pörssi sulkeutui, osake oli halventunut edellisen päivän päätöslukemasta yli kuusi prosenttia.

Lähdöstään kertoi kirjanpidosta vastaava Dave Morton, joka erosi yhtiöstä kuukauden työsuhteen jälkeen. Henkilöstöjohtaja Gabrielle Toledano ilmoitti, ettei hän palaa töihin lomansa jälkeen.

Sijoittajat tulkitsivat eroamiset merkiksi yhtiön vaikeuksista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Torstaina Teslan toimitusjohtaja Elon Musk herätti huomiota siemailemalla suorassa lähetyksessä viskiä ja polttamalla kannabista keskustellessaan koomikko Joe Roganin kanssa tekoälystä, avaruuden asuttamisesta ja rakkaudesta.

Yli kaksi tuntia kestänyt keskustelu esitettiin suorana lähetyksenä videopalvelu Youtubessa. Keskustelua seurasi 90 000 ihmistä.

Polveilevan keskustelun kuluessa Elon siemaili viskiä ja veti henkosen Roganin tarjoamasta savukkeesta, joka sisälsi kannabista ja tupakkaa.

”En polta ruohoa säännöllisesti, enkä oikeastaan juuri koskaan”, Musk sanoi.

Hänen mielestään kannabiksen polttaminen ei ole hyväksi työn tuottavuudelle ja se vaikuttaa pikemminkin päinvastoin kuin kahvi.

Yhdessä vaiheessa Musk kuvaili jatkuvia ideoiden ryöppyjään kuin loppumattomaksi räjähdykseksi. Teslan lisäksi hän on perustanut avaruusaluksia ja -raketteja valmistavan SpaceX:n, maanalaisia tunneleita poraavan Boring Companyn ja neurotekniikkaa kehittävän Neuralinkin.

Musk kertoi myös, että hän käyttää sosiaalisessa mediassa ainoastaan viestipalvelu Twitteriä. Elokuun alussa hän kertoi harkitsevansa Teslan poistamista pörssistä, mikä herätti laajaa hämmennystä ja osakkeen voimakkaan kallistumisen. Myöhemmin Musk perui puheensa.

Osa sijoittajista on sitä mieltä, että Musk pyrki vain keinotekoisesti nostattamaan Teslan osakkeen arvoa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pörssi
  • Tesla
  • Työelämä
  • Talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Kaksi Husin erikoislääkäriä sai syytteet kuolemantuottamuksesta – syyte kuolemasta on lääkärien keskuudessa hyvin harvinainen

    3. 3

      Eero Kärtevä luki lääketieteen pääsykokeisiin aamuseitsemästä iltakymmeneen ja vei kirjat armeijavuonna mukanaan metsäänkin – Miltä tuntuu, kun joku huijaa pääsykokeessa?

    4. 4

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    5. 5

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    6. 6

      Sipoo vaihtoi arvorakennuksen 10 000 euroon ja purettavaan hometaloon – ostajat laittoivat rakennuksen heti myyntiin 620 000 eurolla

    7. 7

      Venetsia aikoo sakottaa alkoholi­juomia kantavia turisteja, vaikka pullot olisivat suljettuina kassissa

    8. 8

      Venäjän Medvedev krp:n operaatiosta: Suomen sisäinen asia, Venäjä valmis auttamaan

    9. 9

      Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset

    10. 10

      Yksi kuva kertoo, miten työttömien tukea korvataan palkattomalla työtoiminnalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    3. 3

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    5. 5

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    6. 6

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    7. 7

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    8. 8

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    9. 9

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    10. 10

      ”Harva varmaan odottaa kuulevansa työhaastattelussa tappouhkauksen, epäsuorankaan” – Moni on törmännyt töitä hakiessaan outoihin kysymyksiin, tällaisia ne ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Jo kolmas nainen syyttää tuomariehdokas Kavanauhg’ta seksuaalisesta ahdistelusta – sanoo tulleensa myös joukko­raiskatuksi juhlissa, joissa tämä oli läsnä
    3. Venäjän Medvedev krp:n operaatiosta: Suomen sisäinen asia, Venäjä valmis auttamaan
    4. Bisnestapahtuma Nordic Business Forum alkoi Helsingissä – HS seuraa suorassa lähetyksessä
    5. Suomalaiset saavat jälleen yhden amerikkalaisen pika­ruoka­brändin ihailtavakseen – Kauanko kiihtyvä pika­ruoka- ja kahvila­buumi voi vielä jatkua?
    6. Trump syytti YK:n turvaneuvostossa Kiinaa sekaantumisesta Yhdysvaltojen vaaleihin: ”He eivät halua, että minä voitan”
    7. Venetsia aikoo sakottaa alkoholi­juomia kantavia turisteja, vaikka pullot olisivat suljettuina kassissa
    8. Tunti sitten
    9. Lotta Lepistö ajaa sittenkin MM-maantiellä: päätti tukea nuorta ajajaa – ”Haluan olla hyvä esikuva”
    10. Kaksi Husin erikoislääkäriä sai syytteet kuolemantuottamuksesta – syyte kuolemasta on lääkärien keskuudessa hyvin harvinainen
    11. Yksi, kaksi, neljä, kuusi – Kun neli­lapsisen perheen toiset kaksoset syntyivät, Elina Ukkonen vietti seuraavat puoli vuotta lattialla Tilaajille
    12. Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken” Tilaajille
    13. Näytä lisää