Talous

Kaksi Teslan johtajaa eroamassa, toimitus­johtaja Elon Musk poltti kannabista suorassa lähetyksessä – yhtiön osake vajosi yli kuusi prosenttia

Yli kaksi tuntia kestänyt Muskin haastattelu esitettiin suorana lähetyksenä videopalvelu Youtubessa.

Sähköautoyhtiö Teslan osake lähti New Yorkin pörssissä perjantaina kovaan syöksyyn, kun markkinoille tuli tieto kahden johtajan erosta.

Melko pian kaupankäynnin alettua osake oli halventunut jo lähes yhdeksän prosenttia. Pörssipäivän aikana osake toipui vähän, mutta kun pörssi sulkeutui, osake oli halventunut edellisen päivän päätöslukemasta yli kuusi prosenttia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lähdöstään kertoi kirjanpidosta vastaava Dave Morton, joka erosi yhtiöstä kuukauden työsuhteen jälkeen. Henkilöstöjohtaja Gabrielle Toledano ilmoitti, ettei hän palaa töihin lomansa jälkeen.

Sijoittajat tulkitsivat eroamiset merkiksi yhtiön vaikeuksista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Torstaina Teslan toimitusjohtaja Elon Musk herätti huomiota siemailemalla suorassa lähetyksessä viskiä ja polttamalla kannabista keskustellessaan koomikko Joe Roganin kanssa tekoälystä, avaruuden asuttamisesta ja rakkaudesta.

Yli kaksi tuntia kestänyt keskustelu esitettiin suorana lähetyksenä videopalvelu Youtubessa. Keskustelua seurasi 90 000 ihmistä.

Polveilevan keskustelun kuluessa Elon siemaili viskiä ja veti henkosen Roganin tarjoamasta savukkeesta, joka sisälsi kannabista ja tupakkaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”En polta ruohoa säännöllisesti, enkä oikeastaan juuri koskaan”, Musk sanoi.

Hänen mielestään kannabiksen polttaminen ei ole hyväksi työn tuottavuudelle ja se vaikuttaa pikemminkin päinvastoin kuin kahvi.

Yhdessä vaiheessa Musk kuvaili jatkuvia ideoiden ryöppyjään kuin loppumattomaksi räjähdykseksi. Teslan lisäksi hän on perustanut avaruusaluksia ja -raketteja valmistavan SpaceX:n, maanalaisia tunneleita poraavan Boring Companyn ja neurotekniikkaa kehittävän Neuralinkin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Musk kertoi myös, että hän käyttää sosiaalisessa mediassa ainoastaan viestipalvelu Twitteriä. Elokuun alussa hän kertoi harkitsevansa Teslan poistamista pörssistä, mikä herätti laajaa hämmennystä ja osakkeen voimakkaan kallistumisen. Myöhemmin Musk perui puheensa.

Osa sijoittajista on sitä mieltä, että Musk pyrki vain keinotekoisesti nostattamaan Teslan osakkeen arvoa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pörssi
  • Tesla
  • Työelämä
  • Talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    2. 2

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    3. 3

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    4. 4

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    5. 5

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    6. 6

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    7. 7

      Taloyhtiö säästi remontin avulla pelkissä lämmityskuluissa lähes 20 000 euroa vuodessa

    8. 8

      Katri Helenan ikivihreässä klassikossa ja venäläisessä pianopreludissa on sama melodia – Soitimme laulun säveltäneelle Fredille ja langoille laskeutui epäuskoinen hiljaisuus

    9. 9

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    10. 10

      Miksi räppärit koskettelevat laulaessaan jalkoväliään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    4. 4

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    5. 5

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    6. 6

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    7. 7

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    8. 8

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    9. 9

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    10. 10

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    8. 8

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää